Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 07.02.2018/Pykälä 27

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 27

Asianro 881/08.00.00/2018

 

 

Kaupunkirakennelautakunnan ja kaupunginhallituksen edustajan nimeäminen Kuopion kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelman ohjausryhmään

 

 

Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen
Kaupunkisuunnittelun tukipalvelut

 

 

Ohjelman tarve ja pääasiallinen sisältö      

        

Kaupunkisuunnittelupalvelujen suunnitteluohjelmaan on vuodelle 2018 ohjelmoitu Kuopion pyöräilyn ja kävelyn kehittämisohjelman laatiminen. Ohjelma laaditaan tulevien vuosien pitkäjänteisen kehittämistyön pohjaksi, sillä kävelyn ja pyöräilyn edistämistyötä tulee tehdä samanaikaisesti usein eri toimenpitein ja eri palvelualueilla. Valtakunnallisessa kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelmaluonnoksessa todetaan, että kuntien laatimien pyöräilyn ja kävelyn kehittämissuunnitelmien vaikuttavuuden kannalta ratkaisevaa on niiden laatutason ohella ohjelmien poliittinen status.

 

Ohjelmatyön yhteydessä laaditaan Kuopion kävelyn ja pyöräilyn edistämiselle visio ja määritellään tiekartta asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Kehittämisohjelman pääpaino on kaupunkiympäristön palvelualueella tehtävissä toimenpiteissä, mutta ohjelmassa on liittymäkohtia myös muiden palvelualueiden toimintaan. Lisäksi ohjelmassa kootaan yhteen jo tehtyjä ja käynnissä olevia hankkeita, muodostaen kokonaiskuvaa edistämistyöstä Kuopiossa. Koonnin perusteella edistämistyötä voidaan toisaalta tehostaa ja toisaalta on mahdollisuus löytää yhteistyöpintoja eri toimijoiden kesken. Kävelyn ja pyöräilyn lisäksi ohjelman yhtenä näkökantana on ko. kulkutapojen kytkeminen joukkoliikenteeseen eli ns. matkaketjuajattelu.

 

Ohjelman laadintaan on haettu Liikennevirastolta valtionavustusta, jota on mahdollista saada enintään 75 % työn kustannuksista. Päätöksiä avustusten jakamisesta odotetaan tehtävän helmi-maaliskuun aikana.

 

Päätöksenteko                           Kuopion kaupungin hallintosäännön mukaan kaupunkirakennelautakunta päättää osaltaan palvelualuetasoisten kehittämishankkeiden käynnistämisestä ja ohjaa kehittämishankkeita. Tähän kuuluu mm. kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelman laatimisen käynnistäminen ja sen ohjaus.

 

Kuopion kaupungin hallintosäännön mukaan kaupunginhallitus johtaa yleiskaavoitusta ja hyväksyy liikenteen yleissuunnitelmat. Tähän kuuluu pyöräilyn ja kävelyn kehittämisohjelman sisällöstä päättäminen ja sen hyväksyminen. Kaupunginhallitus kuulee eri palvelualueiden lautakuntia ja muita yhteistyötahoja ennen kehittämisohjelman hyväksymistä.

 

Aikataulu                                       Kehittämisohjelman laatiminen on ohjelmoitu vuoden 2018 suunnitteluohjelmaan ja alustavan arvion mukaan ohjelman laatimistyöhön tulee varata aikaa noin 7 kuukautta. Mikäli Kuopion kaupunki saa hankkeeseen valtionavustusta, on työ suoritettava kokonaisuudessaan vuoden 2018 aikana.

 

Työn ohjaus                                 Työtä varten on tarkoituksenmukaista muodostaa ohjausryhmä, jonka lisäksi liikenteen asiantuntijaryhmä ohjaa ja tukee laatimistyöhön valittavan konsultin toimintaa. Ohjausryhmä ohjaa työtä ja kokoontuu 2 kertaa työn aikana, minkä lisäksi ohjausryhmällä on mahdollisuus osallistua hankkeeseen liittyviin yleisötilaisuuksiin ja työpajoihin.

 

Ohjausryhmä kootaan kaupunkiympäristön palvelualueen asiantuntijoista, minkä lisäksi esityksenä on, että kaupunkirakennelautakunta ja kaupunginhallitus nimeävät edustajansa perustettavaan ohjausryhmään.

 

Vaikutusten arviointi                Laadittavan kehittämisohjelman tavoitteena on kasvattaa kävelyn ja pyöräilyn kulkutapaosuutta, minkä vuoksi esitys on ympäristövaikutuksiltaan positiivinen.

 

Kävelyn ja pyöräilyn lisääntyessä, on mahdollista syntyä uusia markkinoita esim. pyöräilytuotteiden ja -palveluihin liittyen, joten yritysvaikutuksiltaan esitys on lievästi positiivinen.

 

 

Esitys                                              Esitän, että kaupunkirakennelautakunta nimeää edustajan perustettavaan ohjausryhmään ja esittää asian edelleen kaupunginhallitukselle toimenpiteitä varten.

 

                                                          Valmistelija                                                           

Paula Liukkonen

puh. +358 44 718 5304

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Lautakunta hyväksyy kaupunkisuunnittelujohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti ja lautakunta nimesi ohjausryhmään edustajakseen varapuheenjohtaja Matti Sariolan.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa