Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 07.02.2018/Pykälä 16

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 16

Asianro 404/00.03.01/2018

 

 

Kaupunkiympäristön palvelualueen sisäisen valvonnan suunnitelma 2018

 

 

Henkilöstö- ja talouspäällikkö Anne Simonen-Ruuskanen
Kaupunkiympäristön johdon tukipalvelut

 

 

Kuopion kaupungin sisäisen valvonnan ohjeet edellyttävät, että valvonnan suunnitelmallisuuden edistämiseksi palvelualueet laativat vuosittain sisäisen valvonnan suunnitelman, jonka ao. lautakunta hyväksyy. Suunnitelmassa tulee esittää sisäisen valvonnan painopistealueet kyseiselle vuodelle.

 

Suunnitelman toteuttamisesta palvelualueet raportoivat vuosikolmanneksittain talousarvion ja käyttösuunnitelman seurantaraportoinnin yhteydessä. Raportoinnin tulee olla tiivistä ja kohdistua keskeisiin valvontahavaintoihin ja niiden perusteella tehtyihin ja tehtäviin ohjaustoimiin.

 

Kaupunginhallitus arvioi vuosittain toimintakertomuksen osana riskienhallinnan, konsernivalvonnan ja sisäisen valvonnan tehokkuutta ja kehitystarpeita kirjanpitolautakunnan kuntajaoston yleisohjeiden mukaisesti. Kaupunginhallituksen selonteon valmistelemiseksi tulee palvelualueen laatia vastaava oman toimialan riskienhallinnan ja sisäisen valvonnan tilaa sekä kehittämistarpeita koskeva arviointiselonteko. Selonteko on suositeltavaa valmistella osana palvelualueen toimintakertomusta.

 

Sisäisen valvonnan eri osa-alueisiin kohdistuvat riskit ja riskiarvioinnit muodostavat pohjan sisäisen valvonnan suunnitelmalle. Palvelualueille on annettu yhteisiä sisäisen valvonnan painopistealueita koskien kaupungin kaikkia tehtäväalueita. Nämä on huomioitu liitteenä olevassa suunnitelmassa.

 

Kaupunkiympäristön palvelualueen sisäisen valvonnan tavoitteiden toteutumisesta raportoidaan kaupunkirakennelautakunnalle 1/3 -vuosiraportoinnin yhteydessä.

 

Vaikutusten arviointi                -

 

Esitys                                              Esitän, että kaupunkirakennelautakunta hyväksyy liitteenä olevat sisäisen valvonnan painopistealueet kaupunkiympäristön palvelualueen sisäisen valvonnan suunnitelmaksi vuodelle 2018.

 

 

Liitteet

2

404/2018 Sisäisen valvonnan suunnitelma lautakunnalle 2018

 

                                                         

Valmistelija     

Anne Simonen-Ruuskanen

puh. +358 44 718 5116

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 


 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Lautakunta hyväksyy henkilöstö- ja talouspäällikön esityksen.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa