Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 22.01.2018/Pykälä 21

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 21

Asianro 536/00.01.01/2018

 

 

Kaupunginjohtajan sijaisten määrääminen 2018

 

 

Kuopion kaupungin hallintosäännön 1 luvun 2 §:n mukaan kaupunginjohtaja johtaa kaupunginhallituksen alaisena kaupungin hallintoa, taloudenhoitoa ja muuta toimintaa. Kaupunginjohtaja vastaa asioiden valmistelusta kaupunginhallituksen käsiteltäväksi. Edelleen hallintosäännön 3 luvun 24 §:ssä säädetään, että palvelualuejohtajat johtavat kaupunginjohtajan alaisena, kaupungin kokonaisetu huomioiden, palvelualueiden toimintaa.

 

Hallintosäännön 3 luvun 22 §:n mukaan kaupunginjohtajan ollessa poissa, esteellinen taikka viran ollessa avoinna, hoitaa kaupunginjohtajan tehtäviä kaupunginhallituksen määräämä viranhaltija.

 

Kaupunginjohtajan sijaisuusjärjestelyt on toteutettu nykyisin siten, että palvelualuejohtajat toimivat kaupunginjohtajan sijaisena.  Käytäntönä on ollut, että kukin palvelualuejohtaja toimisi pääsääntöisesti aina vuoden kerrallaan kaupunginjohtajan 1. sijaisena.

 

Merkitään, että kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 18.12.2017 valinnut palvelualuejohtaja Jarmo Pirhosen Kuopion kaupungin uudeksi kaupunginjohtajaksi. Kaupunginhallitus myönsi kokouksessaan 15.1.2018 palvelualuejohtaja Markku Tervahaudalle palkatonta virkavapautta ajalle 1.2.2018–30.9.2019.  Kaupunginhallitus päätti lisäksi kokouksessaan 15.1.2018 muuttaa palvelualuejohtajien virkanimikkeet apulaiskaupunginjohtajien virkanimikkeiksi 1.2.2018 lukien.

                                                     

 

                                                      Valmistelija                                                         

Heikki Vienola

puh. +358 44 718 2021

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

 

 

 

Päätösehdotus                          Vs. kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus päättää, että kaupunginjohtajan ollessa poissa, esteellinen taikka viran ollessa avoinna, kaupunginjohtajan sijaisena toimivat 1.2.2018 lukien apulaiskaupunginjohtajat seuraavassa järjestyksessä:

1. Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas (hyvinvoinnin edistämisen sekä kasvun ja oppimisen palvelualue)

2. Apulaiskaupunginjohtaja (perusturvan ja terveydenhuollon palvelualue) ja

3. Apulaiskaupunginjohtaja (Kaupunkiympäristön palvelualue).


Kaupunginhallitus tekee vuosittain erillisen päätöksen apulaiskaupunginjohtajien etusijajärjestyksen muuttamisesta seuraavan vuoden osalta.

 

 

Päätös                                          Merkittiin, että palvelualuejohtajat Markku Tervahauta ja Pekka Vähäkangas poistuivat kokouksesta esteellisinä (osallisuusjäävi) asiakohdan käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

                                                      Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti vs. kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa