Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vehmersalmen pitäjäraati
Pöytäkirja 10.01.2018/Pykälä 4

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 4

Asianro 575/00.01.02.00/2018

 

 

Kirkonkylät palvelukeskuksina -hanke

 

 

Kirkonkylät palvelukeskuksina –hankkeessa kehitetään eri sektoreiden välistä tila-, palvelu- ja budjettikumppanuutta. Toimenpiteet tähtäävät kirkonkylien ja kyläkeskusten tyhjien ja vajaakäyttöisten tilojen käyttöasteen nostoon kehittämällä kumppanuuksia. Tavoitteena on saada tiloihin uudenlaisia käyttötarkoituksia, palveluja ja toimintaa.

 

Hanketta hallinnoi Mansikka ry ja sitä rahoittavat Pohjois-Savon liitto ja Pohjois-Savon Ely-keskus.

 

 

Päätösehdotus                        Todetaan hankkeeseen osallistuminen ja käsitellään hankkeeseen liittyvät, tällä hetkellä tiedossa olevat asiat.

 

 

Päätös                                        Projektijohtaja Seija Korhonen ja kumppanuuskehittäjä Tuula Palojärvi Mansikka ry:stä esittelivät Kirkonkylät palvelukeskuksina -hanketta, jossa Vehmersalmi on yksi kolmesta pilottikohteista.

 

Hankkeessa tavoitteena on kehittää eri sektoreiden välistä kumppanuutta, miettiä uudenlaisia palveluratkaisuja tyhjille tai vajaakäytössä oleville tiloille, pohtia digipalvelujen mahdollisuuksia, vaikuttaa kirkonkylien imagoon ja elinvoimaan, rakentaa ja aktivoida asukkaiden vaikutusmahdollisuuksia uudella tavalla. Lisäksi välitetään tietoa hyvistä käytännöistä maakunnan muihin kuntiin ja verkostoille. Myös maakunta- ja sote-uudistus otetaan kehittämisessä huomioon.

 

Vehmersalmella ideoita ja tarpeita on tullut esiin runsaasti. Kirnumäen kiinteistöön on mietitty erilaisia toimintoja: mm. retkeilymaja, etätyömahdollisuus, omaishoitajan palvelut, hoivakoti, vanhuspalvelut/yöpäivystys, kuntosali, bänditila, kerho- ja harrastetila, kotiseutumuseo, lapsiparkki, neuvola.

 

Lisäksi kehitettävää on liikenne-, lääkäri- ja nuorisopalveluissa, työllistämisessä, vapaa-ajan palveluissa, rahoituksessa, sähköisissä ja digipalveluissa. Tarvetta on myös palveluhakemistolle, matkahuollolle, postille ja erikoisliikkeille.

 

Etenkin saavutettavuus asettaa haasteita Vehmersalmella: takseja on vain yksi, ambulanssia ja palokuntaa ei ole, bussiyhteydet Kuopioon ovat minimaaliset. Kehittämisideoina mietitään kimppakyytejä Vehmersalmelta Kuopioon.

 

17.1. tilaisuudessa mietitään lisää Kirnumäen käyttömahdollisuuksia, pitäjäraadissa mietitään hankkeen ydinryhmä, hankkeelle toivotaan lisähenkilöresursseja, mietitään myös hankekumppanuuksia STEA:n ja LAPE:n kanssa.

 

Kirkonkylät palvelukeskuksina -hankkeen esittelyn jälkeen Mika Tsupari/Vehmersalmen Lähipalvelujen kehittämishanke pyysi palautetta, miten hankkeen tiedotus ja viestintä ovat toimineet. Vehmersalmen yrittäjät ovat olleet vähän kiinnostuneita, esim. kaupunginosayhdistyksen Palveluhakemisto on päivitetty viimeksi vuonna 2016. Tavoitteena on kuitenkin julkaista Vehmeriläinen -lehteä kolme kertaa vuonna 2018.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa