Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Nilsiän pitäjäraati
Pöytäkirja 22.01.2018/Pykälä 12

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

12 §

Pöytäkirjantarkastajat

 

Päätösehdotus

Valitaan pöytäkirjantarkastajat. Tarkastusvuorossa ovat Hanna Liira ja Hanna Pietiläinen. Samalla esitetään pöytäkirjantarkastuksesta seuraavaa: Pöytäkirjantarkastajat ja puheenjohtaja saavat pöytäkirjan sähköisesti hyväksyttäväksi, jonka jälkeen pöytäkirja voidaan julkaista tarkastamattomana kaupungin verkkosivuilla. Varsinainen allekirjoitettava versio toimitetaan sovitellusti Nilsiän palvelupisteeseen.

 

Päätös

Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Hanna Liira ja Hanna Pietiläinen.

Lisäksi päätettiin, että pöytäkirja toimitetaan ensin puheenjohtajalle ja sen jälkeen pöytäkirjantarkastajille.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa