Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 29.01.2018/Pykälä 30

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 30

Asianro 7816/05.17.00/2017

 

 

Palvelut asiakaslähtöisiksi-kärkihankkeen palvelusetelikokeilun laajentamisen kohdennus Kuopiossa

 

 

Palvelualuejohtaja Markku Tervahauta
Kaupunginhallitus

 

Kaupunginhallitus on lokakuussa 2017 päättänyt liittyä ao. kansallisen kärkihankerahoituksen mukaisen palvelusetelikokeilun hankehakemukseen (7816/05.17.00/2017). Sosiaali- ja terveysministeriö on 19.12.2017 päättänyt rahoittaa em. hakemuksen mukaista toiminnan laajentamista Pohjois-Savossa. Laajennus on hallinnollisesti osa aiemmin Ylä-Savon sote-kuntayhtymän omalla toiminta-alueellaan v. 2017 alusta käynnistämää kokeilua, jota nyt ollaan laajentamassa perusterveydenhuollon valinnanvapauskokeiluna Kuopioon, Tuusniemelle ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin Kysteri-liikelaitoksen toiminta-alueelle sekä Joroisiin. Laajentuminen toteutetaan vaiheittain ja sen myötä järjestämisvastuisia osallistujia/organisaatiota tulee mukaan useampia. Palvelusetelikokeilun sääntökirja päivitetään kokeilualueen ja -väestön kasvaessa huomioiden myös ensimmäisen kokeiluvuoden aikana saadut kokemukset. Kokeilun sisältö laajenee toiminnallisesti koskemaan myös henkilökohtaista budjettia. Kokeilun tarkoituksena on rakentaa maakunnallinen palveluohjauksen ja asiakassuunnitelman toimintamalli. Myöhemmin tarjotaan rajatulle asiakasotokselle henkilökohtaisen budjetin käyttömahdollisuutta. Henkilökohtaisen budjetin kokeilussa on valmisteltavana oma erillinen sääntökirjansa. Henkilökohtaista budjettia koskevassa laajennuksessa ovat mukana: Ylä-Savon SOTE-kuntayhtymä (hankehallinnoija), Kaavi, Keitele, Kuopio, Pielavesi ja Rautavaara.

 

Kuopiossa esitetään perusterveydenhuollon valinnanvapauskokeilun laajennusalueiksi 1) Riistaveden (postinumero 71160) ja Tuusniemen (Tuusniemen kunta päättänee asiasta omalta osaltaan) postinumeroalueiden 71200 ja 71210 asukkaita sekä 2) eteläisen Kuopion osalta seuraavien postinumeroalueiden asukkaita: 70800 (Pitkälahti), 70820 (Litmanen), 70840 (Jyrkänmäki)  ja 70870 (Hiltulanlahti). Tähän saakka muualla maassa toteutetuilla kokeilualueilla terveysasemaa vaihtaneita on ollut vajaan vuoden aikana muutamasta prosentista jopa miltei kolmannekseen asukkaista. Tämän lisäksi Kuopiossa on siis tarkoitus kokeilla henkilökohtaisen budjetin käyttöä. Kokeilun on tarkoitus kestää v. 2018 loppuun ja sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen lainsäädännön hyväksymiskäsittelyn mukaisesti palveluiden jatkuvuus on tarkoitus tämän jälkeen turvata varsinaisen valinnanvapauslain mukaisella sosiaali- ja terveyskeskuskonseptilla ja ns. valinnanvapauspilotteihin hakeutumalla. Hankkeen toimesta asukkaita informoidaan asiasta monipuolisesti ja monikanavaisesti.

 

Vaikutusten arviointi                 - hanke mahdollistaa maakunnan laajuisen kokeilun ja valmistautumisen tulevaan sosiaali- ja terveyspalvelujen malliin – hanke mahdollistaa sisällöllisesti uusien palvelujen ottamisen kokeiluihin mukaan

 

-hanke edistää maakunnallisen toimintamallin kehittämistä

 

 

Liitteet

1

7817/2017 Riistavesi-Tuusniemi

 

2

7817/2017 Etelä Kuopio

 

3

7817/2017 vvkok kartta

 

 

 

                                                      Valmistelija                                                         

Markku Tervahauta

puh. +358 17 18 2791

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

 

 

 

Päätösehdotus                          Vs. kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy Kuopion kaupungin osallistumisen Ylä-Savon SOTE-kuntayhtymän hallinnoiman palvelusetelikokeilun laajennukseen Riistavesi-Tuusniemi alueen (postinumeroalueet 71160, 71200 ja 71210) asukkaita sekä eteläisen Kuopion postinumeroalueiden 70800, 70820, 70840 sekä 70870 asukkaita koskien, sekä erikseen henkilökohtaisen budjetin mukaisin kohdennuksin. Kaupunki varaa mahdollisuuden päättää osoittaa kokeiluun myöhemmin edellä mainittujen lisäksi vielä muita alueita. 

 

 

Päätös                                          Merkittiin, että projektipäällikkö Laura Vuorensola Ylä-Savon SOTE:sta oli kokouksessa kuultavana asiakohdassa. Vuorensola poistui kokouksesta kuulemisen jälkeen.

 

                                                      Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti vs. kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa