Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 29.01.2018/Pykälä 35

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 35

Asianro 8041/07.02.00/2017

 

 

Vastaus valtuustoaloitteeseen / Kuopio-sovelluksen kehittäminen

 

 

                                                      Valtuustoaloite 23.10.2017

Kokoomuksen valtuustoryhmä ensimmäisenä allekirjoittajana Hanna Nevala ja 35 muuta valtuutettua:

 

Kuopion uuden strategiakauden visiona on ajateltu Kuopion olevan suunnannäyttäjä muille kaupungeille Suomessa sekä kansainvälisesti. Kuopio haluaa olla ketterä kokeilija ja uudistaja sekä osallistaa kaupunkilaiset Kuopion kehittämiseen. Digitaalisten palveluiden kehittäminen ja käyttöönotto on myös ajankohtaista.

 

Me allekirjoittaneet valtuutetut ehdotamme, että Kuopion tulisi kehittää oma Kuopio-sovellus, jossa tiedotetaan tulevista tapahtumista ja hankkeista. Hankkeita tulisi voida kommentoida ja "peukuttaa". Sovellus toimisi samalla viestintäkanavana kuntalaisten ja viranomaisten välillä sekä helpottaisi matkailijoiden ja tuoreiden kuopiolaisten tutustumista kaupunkiin ja sen mahdollisuuksiin. Sovelluksesta tulisi olla kieliversio suomeksi sekä englanniksi.

Sovelluksessa voisi olla tapahtumakalenteri, jossa näkyisi mm. kulttuuritapahtumat, urheilutapahtumat sekä harrastusmahdollisuudet. Käyttäjän tulisi voida valita sovelluksesta omia kiinnostuksen kohteitaan ja saada ilmoituksia juuri oman kiinnostuksen mukaisesta aktiviteetista Kuopiossa.

 

Helsingin kaupungilla on Helsinki-sovellus, jonka avulla asukkaat voivat lähettää kaupungille kysymyksiä, kehitysehdotuksia ja kiitoksia. Sovelluksessa voi lukea myös muiden lähettämää palautetta ja seurata niiden käsittelyn etenemistä. Myös Kuopio-sovelluksessa voisi olla vastaavanlainen palaute-osio.

 

Kuopiolla olisi mahdollisuus olla näin digitaalisten palveluiden edelläkävijä kaupunki Suomessa ja lisätä näin kuopiolaisten, matkailijoiden sekä työmatkalaisten Kuopioon tutustumista ja kaupungin vetovoimaisuutta. Sovelluksen käyttöönotto lisäisi ihmisten osallistumista tapahtumiin, alueen yritysten näkyvyyttä sekä yhteisöllisyyttä.

 

Esitämme, että Kuopion kaupunki selvittää Kuopio-sovelluksen käyttöönoton mahdollisuudet sekä sovelluksen kehittämisen, käyttöönoton ja ylläpidon kustannukset. Selvityksessä on luontevaa huomioida  ja osallistaa myös Kuopio-Tahko Markkinointi  Oy.

 

 

 

                                                      Lausunto

                                                      Markkinointijohtaja Kirsi Soininen ja va. tietohallintojohtaja Jorma Halonen

                                                     

Kuopion kaupunginvaltuuston kokoomuksen valtuustoryhmä on tehnyt yhteisen valtuustoaloitteen (Asianro 8041/07.02.00/2017, § 50).  Aloitteen ensimmäisenä allekirjoittajana on ollut valtuutettu Hanna Nevala.  Allekirjoittaneet aloitteen tekijät ovat esittäneet, että Kuopion tulisi kehittää oma Kuopio-sovellus.  Aloitteessa on myös kuvattu sovellukseen toteutettavia ominaisuuksia.   Aloitteen tekijät esittävät, että Kuopion tulisi selvittää aloitteessa kuvatun Kuopio-sovelluksen käyttöönoton mahdollisuudet sekä siitä aiheutuvat toteutus-, käyttöönotto- ja ylläpitokustannukset.  Aloitteessa todetaan myös, että tässä selvityksessä on luontevaa ottaa huomioon ja osallistaa myös Kuopio-Tahko Markkinointi Oy.

 

Aloite on erinomainen osoitus kuopiolaisten päättäjien halusta edistää Kuopio-markkinointia sekä kuntalaisten demokraattisia myötävaikutusmahdollisuuksia.  Se myös osaltaan tukee valmistumassa olevan uuden Kuopio-strategian sisältämää digitalisaatiolinjausta.


Kuopion kaupungin verkkosivut (www.kuopio.fi) uudistettiin vuoden 2017 alussa, jolloin käyttöön otettiin eri päätelaitteille (näyttö, tabletti ja älypuhelin) mukautuvat, responsiiviset sivut. Näin luodun mobiilialustan yhteyteen on mahdollista lisätä myös uusia sähköisiä palveluja.

 

Sivujen uudistaminen jatkuu edelleen kieliversioiden (englanti, venäjä) uudistamisella. Kaupungin verkkosivut ovat paitsi tiedottamisen ja asioinnin kanava, ne ovat myös tärkeä vaikuttamisen ja kaupunkimarkkinoinnin keino. Kaupungin verkkosivuilla vierailee kuukaudessa keskimäärin 100.000 kävijää ja etusivulla noin 5000 kävijää päivässä.

 

Verkkosivuilla julkaistaan kaupungin tiedotteet, ilmoitukset ja kuulutukset sekä uutisoidaan ajankohtaisista tapahtumista. Sivuilta on myös linkit matkailun, muuttajapalvelun, opiskelijan Kuopion ja Business Kuopion sivuille.

 

Aloitteessa mainitaan sovelluksen ominaisuuksiksi muun muassa tapahtumakalenteri. Tapahtumakalenterihankkeita kaupungilla on ollut useita, mutta tapahtumakalenteriin on ollut haasteellista saada runsasta ja ajantasaista sisältöä. Alueen monipuolisin tapahtumakalenteri löytyy Savon Sanomien ylläpitämästä osoitteesta http://savonsanomat.menoinfo.fi/, joka onkin linkitetty kaupungin www-sivuille. Savon Sanomat on luonnollinen omistaja tapahtumakalenterille, sillä medialle vinkataan tapahtumia myös mahdollisten lehtiartikkeleidenkin takia. Näkisimme, että selkeästi yhden tapahtumakalenterin olemassaolo helpottaa tapahtumatuottajien näkökulmasta viestintää ja näkyvyyden saamista. Tapahtumat eivät siten hajaannu useaan tapahtumakalenteriin, eivätkä kalenterit tarpeettomasti kilpaile keskenään.

 

Samassa yhteydessä valtuustoaloitteessa otettiin kantaa myös hankkeiden peukuttamiseen ja kommentointiin. Hankkeisiin ja muuhun valmisteluun osallistaminen on todella tärkeää ja sitä edistetäänkin eri muodoissa. On kuitenkin totta, että kaupungin www-sivuilla ei ole ajankohtaisille valmistelussa oleville hankkeille yhtä selkeää paikkaa tai välineistöä.

 

Kansallisella tasolla oikeusministeriö on jo muutama vuosi sitten julkaissut kaikille julkisyhteisöille sopivat ratkaisut osallistamiseen. Oikeusministeriön http://www.demokratia.fi/ palveluissa on useita osallistamiseen kytkeytyviä palveluja, mutta erityisesti Otakantaa–palvelu (https://www.otakantaa.fi/fi/) on tarkoitettu erilaisten suunnitelmien ja hankkeiden osallistamiseen. Kuopion kansalaistoiminnan aktivointiyksikkö tarttui asiaan jo muutama vuosi sitten ja järjesti koulutuksia, joihin koko kaupunkiorganisaation henkilöstö oli tervetullut. Kaupungin organisaatiot eivät kuitenkaan ole sitoutuneet tämän kaupungille ilmaisen palvelun aktiiviseen hyödyntämiseen. Valtuustoaloite on siis erittäin tervetullut heräte ja toivon mukaan sen myötä saadaan uutta pontta käyttöönottoon.

 

Kaupungilla on tällä hetkellä palautepalvelu (suora osoite https://palaute.kuopio.fi/), johon voi antaa eri teemoilla palautetta ja josta palautteen antaja voi myös seurata palautteensa käsittelyvaiheita. Lisäksi palvelussa näkyy palautteen tila (käsittelemättä, käsittelyssä, valmis). Palautekanavassa voi myös asettaa palautteen kohteen kartalle, jolloin esimerkiksi infraan kohdistuvat palautteet voidaan käsitellä mahdollisimman nopeasti. Palautepalvelu on aktiivisessa käytössä.

 

Digitalisaatiota edistääkseen kaupunki on panostanut useita vuosia ajasta ja paikasta riippumattomiin palveluihin eri palvelualueilla. Kaupungin internetsivujen Asioi verkossa -palvelussa on tällä hetkellä liki neljäkymmentä eriasteista sähköistä palvelua, joita pyritään resurssien mukaan kehittämään sekä samalla tuottamaan myös uusia palvelukokonaisuuksia. Toistaiseksi kaupungilla ei kuitenkaan ole esityksistä huolimatta ollut määrärahoja uusien palveluiden kehittämiseksi.

 

Digitalisaation suurimmat hyödyt saadaan siitä, että asiakkaiden (kuntalaisten, matkailijoiden jne) omaa toimintaa saadaan tehostetuksi välttäen esimerkiksi turhaa käyntiasiointia tai jonottelua.  Tällä hetkellä keskustelussa on verkkokauppapalvelun ja uudentyyppisen maksamisen sekä kulunvalvonnan selvitystyön käynnistäminen. Vuonna 2020 valmistuvaan uuteen uimahalliin ja yleisestikin sisäliikuntapaikkoihin tarvitaan uudenlaisia digitaalisia ratkaisuja. Esimerkiksi lippujen ostaminen ja maksaminen verkossa sekä kulunvalvonta mahdollisesti mobiililipulla ovat nykyaikaa. Fyysisille kassapalveluille on luonnollisesti oma tilauksensa, mutta toteuttamalla rinnalle uudenlaisia ratkaisuja palveluja uudistettaisiin vähitellen. Kansalaisopistomme kurssiverkkokauppa on ollut hyvä avaus verkkokauppasektorilla ja tästä on hyvä laajentaa valikoimaa.

 

Kuopion kaupungin talousarvioesityksen (2018) sisältämien menojen loppusumma on noin 940 miljoonaa euroa.  Tietoteknisiin hankkeisiin on esitetty käyttötalous- ja investointimäärärahaksi yhteensä 1,5 miljoonaa euroa, mistä suurin osa joudutaan käyttämään lainsäädännöllisten vaatimusten toteuttamiseen, vanhenevan teknologian korvaamiseen, tietoturvan parantamiseen sekä palveluprosessien tehostamiseen. Digitalisaatiota edistäviin pienimuotoisiin kokeiluihin on varattu vuoden 2018 talousarviossa 20.000 euroa.

 

Yhteenveto                                 Koska Kuopion kaupungin eri päätelaitteisiin soveltuvilla verkkosivuilla on jo 5000 kävijää päivässä, näemme tehokkaimmaksi kehittää näitä olemassa olevia sivuja aloitteen tekijöiden tarkoittamaan osallistavampaan ja toimivampaan suuntaan.  Digitalisaation kehittymisvauhti edellyttää jatkuvan kehityksen mallia kaupungin palveluiden muotoilun ja verkkoalustan osalta. Kaupungin tiedottamisen ja hankekohtaisten kommentointimahdollisuuksien lisäksi alustaa tulisi kehittää avoimen kuntalaiskeskustelun suuntaan. Useammat eri toimijat voisivat tuottaa sisältöjä sivuille, mikä lisäisi osallisuutta. Lähtökohtaisesti tämä voisi aluksi olla mahdollista kohderyhmäkohtaisilla sivustoilla. 

 

Tulevaisuudessa interaktiivista sisältöä tuotettaisiin nykyistä enemmän uuden kaupunkistrategian korostamien kumppanuuksien kautta (palveluiden monituottajuusmallit). Kansainvälisyys haastaa kehittämään myös sähköisten palveluiden kieliversioita. Samoin keskustelu ja päivittäinen uutisointi tulisi pystyä tuottamaan useammalla kielellä.

 

 

 

 

Päätösehdotus                          Vs. kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle saadun selvityksen vastauksena valtuustoaloitteeseen.

 

 

Päätös                                          Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti vs. kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa