Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 12.02.2018/Pykälä 11

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

Kaupunginhallitus

37 §

29.1.2018

 

§ 11

Asianro 262/00.02.00/2018

 

 

Valtuustoaloitteet vuodelta 2017

 

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginhallitus 29.1.2018 37 §

 

 

                                                      Hallintosäännön 126 §:n mukaan ”Kaupunginhallituksen on vuosittain helmikuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kaupunginhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun”.

Vuonna 2017 jätettiin 27 valtuustoaloitetta, joista vuoden loppuun mennessä oli käsittelemättä yhdeksän aloitetta.

Seuraavat aloitteet ovat käsitelty loppuun:

 

1.      Keskustan valtuustoryhmän ja muiden valtuutettujen (yht. 34 allekirjoittajaa) valtuustoaloite 6.2.2017 ”Maaseutualueiden tonttivarannon myynnin ja vuokrauksen uudistaminen” on käsitelty kaupunginvaltuustossa 4.9.2017. Asianro 1143/2017.

 

2.     Kaija Räsäsen ja 10 muun valtuutetun valtuustoaloite 6.2.2017 ”Linnanpelto-Männistön alueelle lähikoulu” on käsitelty kaupunginvaltuustossa 18.12.2017. Asianro 1146/2017.

 

3.     Kaija Räsäsen ja 9 muun valtuutetun valtuustoaloite 6.2.2017 ”Kuopion kehittäminen pyöräilykaupunkina” on käsitelty kaupunginvaltuustossa 11.12.2017. Asianro 1147/2017.

 

4.     Minna Reijosen ja 10 muun valtuutetun valtuustoaloite 27.3.2017 ”Ideakilpailu torin alueen ideoinnista” on käsitelty kaupunginvaltuustossa 4.9.2017. Asianro 2709/2017.

 

5.     Minna Reijosen ja 10 muun valtuutetun valtuustoaloite 27.3.2017 ”Suomen suurimman maitopitäjän merkeissä järjestettävän näyttelyn järjestäminen Kuopion torilla kesäaikaan” on käsitelty kaupunginvaltuustossa 22.5.2017. Asianro 2706/2017.

 

6.     Nelli Berg-Väänäsen ja 17 muun valtuutetun valtuustoaloite 27.3.2017 ”Sujuvamman työ- ja perhe-elämän yhdistämisen selvittäminen” on käsitelty kaupunginvaltuustossa 12.6.2017. Asianro 2701/2017.

 

7.      Kaija Räsäsen ja 9 muun valtuutetun valtuustoaloite 27.3.2017 ”Kuopion Energian yhtiöittäminen kaupunginvaltuuston käsittelyyn” on käsitelty kaupunginvaltuustossa 4.9.2017. Asianro 2704/2017.

 

8.     Matti Vanhasen ja 9 muun valtuutetun valtuustoaloite 27.3.2017 ”Kuopion peruskoulujen tietotekniikkapalvelujen (ICT) hankinnan kilpailuttamiseksi” on käsitelty kaupunginvaltuustossa 4.9.2017. Asianro 2711/2017.

 

9.     Tiina Kaartisen ja 31 muun valtuutetun valtuustoaloite 27.3.2017 ” Lapsivaikutusten arviointi päätöksenteon pohjaksi” on käsitelty kaupunginvaltuustossa 12.6.2017. Asianro 2712/2017.

 

10.  Krista Rönkön ja 19 muun valtuutetun valtuustoaloite 27.3.2017 ”Erityisopetuksen tila Kuopiossa” on käsitelty kaupunginvaltuustossa 18.12.2017. Asianro 2717/2017.

 

11.   Matti Vanhasen ja 20 muun valtuutetun valtuustoaloite 24.4.2017 ”Hyvinvointikortti kuntosalille ja uimaan maksuttomaksi pelkkää kansaneläkettä saaville eläkeläisille” on käsitelty kaupunginvaltuustossa 12.6.2017. Asianro 3384/2017.

 

12.   Pirjo Eskelisen ja 3 muun valtuutetun valtuustoaloite 24.4.2017 ”Omaishoitajien työn ja arjen tukemiseksi vapaaehtoisia työntekijöitä tai kummitoimintaa” on käsitelty kaupunginvaltuustossa 23.10.2017. Asianro 3385/2017.

 

13.   Krista Rönkön ja 16 muun valtuutetun valtuustoaloite 22.5.2017 ”Vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain mukaisten kuljetuspalveluiden hinnan tarkistaminen” on käsitelty kaupunginvaltuustossa 23.10.2017. Asianro 4312/2017.

 

14.   Olli-Pekka Ryynäsen ja 46 muun valtuutetun valtuustoaloite 22.5.2017 ”Ikääntyneiden, vammaisten ja erityisryhmien asumispalveluiden kehittämisen ohjelma” on käsitelty kaupunginvaltuustossa 20.11.2017. Asianro 4314/2017.

 

15.   Hetti Rytsyn ja Veijo Karkkosen sekä 43 muun valtuutetun valtuustoaloite 22.5.2017 ”Ilmainen kuljetus rollaattorin kanssa liikkuville kaupunkiliikenteen linjoilla 1-40” on käsitelty kaupunginvaltuustossa 23.10.2017. Asianro 4317/2017.

 

16.   Kaija Räsäsen ja 8 muun valtuutetun valtuustoaloite 22.5.2017 ”Selviämisasema Kuopioon” on käsitelty kaupunginvaltuustossa 23.10.2017. Asianro 4326/2017.

 

17.   Samuli Voutilan ja 37 muun valtuutetun valtuustoaloite 4.9.2017 ”Kuopion keskustaan aloittaville yrittäjille yrittäjäkeskus” on käsitelty kaupunginvaltuustossa 20.11.2017. Asianro 6919/2017.

 

18.  Kokoomuksen valtuustoryhmän ja muiden valtuutettujen (yht. 35 allekirjoittajaa) valtuustoaloite 4.9.2017 ”Maksuton ehkäisy alle 25-vuotiaille”. Kaupunginvaltuusto päätti vuoden 2018 talousarviokäsittelyn yhteydessä kokouksessaan 18.12.2017 varata aloitteen mukaisesti käyttötalouteen talousarviolisäyksenä menoihin 100.000 €.  Asianro 6917/2017.

 

Seuraavat aloitteet ovat valmisteltavina:

 

1.      Hannu Kanasen ja 38 muun valtuutetun valtuustoaloite 27.3.2017 ”Harrastustilojen vuokrien kohtuullistaminen” on palautettu uudelleen valmisteltavaksi kaupunginvaltuuston kokouksessa 23.10.2017. Aloite on valmisteltavana hyvinvoinnin edistämisen palvelualueella. Asianro 2715/2017.

 

2.     Kaija Räsäsen ja 4 muun valtuutetun valtuustoaloite 22.5.2017 ”Nastat kuopiolaisten talvikenkiin” on valmisteltavana kaupunkiympäristön palvelualueella. Asianro 4327/2017.

 

3.     Ritva Hakulisen ja 20 muun valtuutetun valtuustoaloite 12.6.2017 ”Petosentien ja Nurmirannantien liikennevalojen rakentaminen” on palautettu uudelleen valmisteltavaksi kaupunkirakennelautakunnan kokouksessa 22.11.2017. Aloite on valmisteltavana kaupunkiympäristön palvelualueella. Asianro 4994/2017.

 

4.     Keskustan, Kokoomuksen, Sosiaalidemokraattien, Vihreiden, Vasemmistoliiton, Perussuomalaisten sekä Kristillisdemokraattien valtuustoryhmien valtuustoaloite 12.6.2017 ”Suvaitsevuuden puolesta vihapuhetta ja rasismia vastaan” on valmisteltavana strategia ja kehittäminen yksikössä. Asianro 5004/2017.

 

5.     Kokoomuksen valtuustoryhmän ja muiden valtuutettujen (yht. 36 allekirjoittajaa) valtuustoaloite 23.10.2017 ”Kuopio-sovelluksen kehittäminen” on kaupunginhallituksen käsiteltävänä 29.1.2018 ja tulossa mahdollisesti kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi 12.2.2018 kokoukseen. Asianro 8041/2017.

 

6.     Vihreiden valtuustoryhmän ja muiden valtuutettujen (yht. 49 allekirjoittajaa) valtuustoaloite 23.10.2017 ”Pyöräilykuntien verkostoon liittyminen” on käsiteltävänä kaupunginvaltuustossa 12.2.2018. Asianro 8043/2017.

 

7.      Vihreiden valtuustoryhmän ja muiden valtuutettujen (yht. 26 allekirjoittajaa) valtuustoaloite 20.11.2017 ”Yhteistyö yritysten kanssa yritysvaikutusten arvioinnissa” on valmisteltavana yrityspalvelussa. Asianro 8807/2017.

 

8.     Marjaana Mikkosen ja 7 muun valtuutetun valtuustoaloite 20.11.2017 ”Terveyskeskuksen maksujen poistaminen vuonna 2018) on valmisteltavana perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueella.
Asianro 8809/2017.

 

9.     Keskustan valtuustoryhmän ja muiden valtuutettujen (yht. 43 allekirjoittajaa) valtuustoaloite 20.11.2017 ”Yrittäjäpainotteisen luokan perustaminen kuopiolaiseen yläkouluun” on kaupunginhallituksen käsiteltävänä 29.1.2018 ja tulossa mahdollisesti kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi 12.2.2018 kokoukseen. Asianro 8814/2017.

 

Viiteaineistona jaetaan tiedoksi kuntalaisten tekemät aloitteet vuonna 2017.

                                                     

 

 

                                                     

 

 

Viiteaineisto

 

262/2018 Kuntalaisaloitteet 2017

 

                                                      Valmistelija                                                      

Heikki Vienola

puh. +358 44 718 2021

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                     Vs. kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee asian tiedoksi.


Päätös                                       Vs. kaupunginjohtaja täydensi kokouksessa päätösehdotustaan siten, että kokoomuksen valtuustoryhmän ja muiden valtuutettujen (yht. 35 allekirjoittajaa) valtuustoaloite 4.9.2017 ”Maksuton ehkäisy alle 25-vuotiaille” tuodaan erikseen kaupunginhallituksen ja -valtuuston käsiteltäväksi.

 

Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti vs. kaupunginjohtajan tekemän täydennetyn päätösehdotuksen.

 

 


 

 

Viiteaineisto

1

262/2018 Kuntalaisaloitteet 2017

 

                                                     

Päätösehdotus                          Kaupunginhallitus

 

Kaupunginvaltuusto merkitsee kuntalaisaloitteet vuodelta 2017 tiedoksi ja että, kokoomuksen valtuustoryhmän ja muiden valtuutettujen (yht. 35 allekirjoittajaa) valtuustoaloite 4.9.2017 ”Maksuton ehkäisy alle 25-vuotiaille” tuodaan erikseen kaupunginhallituksen ja -valtuuston käsiteltäväksi.

 

 

Päätös                                          Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kaupunginhallituksen tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa