Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 12.02.2018/Pykälä 15

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 15

Asianro 1523/10.03.01.01/2018

 

 

Kokouksessa jätetty valtuustoaloite / Kuopion puistot, lammet ja niiden lähiympäristöt virkistyskäyttöön ja kuopiolaisten "virallisiksi olohuoneiksi"

 

 

 

                                                      Valtuustoaloite 12.2.2018

                                                      Vihreä valtuustoryhmä ensimmäisenä allekirjoittajina Matti Sariola ja Veera Willman sekä 33 muuta valtuutettua

 

Vihreä valtuustoryhmä esittää Kuopion kaupunginvaltuuston työjärjestyksen mukaisesti seuraavaa:

 

Monella kuopiolaisella asuinalueella on puistoalueita ja lampia, jotka voitaisiin saada melko pienellä panoksella viihtyisämmiksi tuomalla sinne luontevaa toimintaa ja toiminnan mahdollisuuksia. Viheralueisiin ja niiden toiminnallisuuteen panostamalla pystytään  lisäämään  kaupunkiympäristön arvoa ja parantamaan asukkaiden terveyttä ja hyvinvointia. Alueiden erityispiirteet  ja  asukkaiden toiveet tulisi ottaa huomioon ja sitä kautta kehityksessä voitaisiin korostaa eri alueiden vahvuuksia. Alueille voitaisiin toteuttaa erilaisia virkistysmahdollisuuksia, jotka houkuttelisivat kuntalaisia hyötyliikuntaan ja luonnossa liikkumiseen. Tärkeää on huomioida myös erityisryhmien liikkumisen mahdollisuudet.

 

Hyvänä esimerkkinä on Valkeisenlammen alue, joka sijaitsee erinomaisella paikalla kaupungin keskusta-alueella. Lammen virkistyskäytön tarpeet vain lisääntyvät lähivuosina, sillä lammen äärelle, muun muassa entiselle Terveydenhoitolaitoksen tontille, syntyy lähitulevaisuudessa lähes 400 uutta asuntoa. Alueen rannat saneerattiin kuntoon jokunen vuosi sitten, nyt olisi aika saada myös itse lampi aktiivikäyttöön. Tätä on moni kuopiolainen toivonut.

 

Lammen pohjoispäätyyn Pushkinin patsaan äärelle voisi nostaa kesäajaksi väliaikaisen (kuten konttityyppisen) kahvilan. Kahvilatoiminnan lisäksi kahvilan käyttötarkoituksena olisi  hoitaa esimerkiksi vene-, suppilauta-, pienpurjevene- ja polkuvenevuokraustoimintaa. Venevuokraus mahdollistaisi laajennetun kalastusmahdollisuuden, jota moni on entisvuosien tapaan toivonut palautettavaksi. Kahvilatoimintaa voisi pyörittää vaihtoehtoisesti yrittäjä, kolmannen sektorin toimija, ammattiopiskelijat projektinaan tai tehtävään voisi palkata kesätyöntekijöitä. Työntekijät voisivat samalla valvoa alueen toimintaa muun muassa ilmoittamalla ilkivallasta ja häiriökäyttäytymisestä.

 

Mallia alueiden kokonaisvaltaiseen suunnitteluun ja toteutukseen voitaisiin ottaa esimerkiksi Porin Kirjurinluodolta, Turun Seikkailupuistosta  ja  Oulun  liikennepuistosta.  Teatterilaajennuksen yhteydessä syntynyttä, lähes käyttämättä jäänyttä amfiteatteria voisi myös  hyödyntää Valkeisenlammen toiminnassa erilaisten kuntalaisia aktivoivien kansantapahtumien muodossa. Kokemuksia Valkeisenlammen alueen toiminnasta voitaisiin hyödyntää myös muiden puisto- ja lampialueiden aktivoimiseksi.

 

 

Kuntalaispalautetta on tullut muun muassa Päivärannassa sijaitsevan Iso-Valkeisen alueen kehittämiseksi. On esitetty Iso-Valkeisen ympäri kulkemisen mahdollistavaa esteetöntä kevyen liikenteen reittiä sekä laitureiden lisäämistä muun muassa kalastuksen tarpeisiin. Entä voitaisiinko Saaristokaupungista puuttuvaa kahvila- ja ravintolatoimintaa tukea mahdollistamalla konttityyppinen ratkaisu toimijan käytettäväksi esimerkiksi virkistysalueiden yhteyteen?

 

Me allekirjoittaneet  valtuutetut  esitämme,  että  Kuopion  kaupunki  selvittää  mahdollisuuden lanseerata "Kuopiolaisten viralliset olohuoneet" -tyylisen konseptin lisäämällä puistojen ja lampien alueille eri alueiden erityispiirteitä korostavia virkistysmahdollisuuksia. Esitämme pilotoitavaksi Valkeisenlammen alueen aloitteessa mainituin perustein.

 

 

Päätös                                          Kaupunginhallitus päätti lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa