Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 12.02.2018/Pykälä 7

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Kaupunginhallitus

11 §

15.1.2018

 

§ 7

Asianro 9891/00.00.01.00/2017

 

 

Eronpyyntö Pohjois-Savon käräjäoikeuden lautamiehen tehtävästä / Anne Nivukoski

 

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginhallitus 15.1.2018 11 §

 

 

                                                      Anne Nivukoski on pyytänyt eroa Pohjois-Savon käräjäoikeuden lautamiehen tehtävistä paikkakunnalta poismuuton vuoksi.

 

Käräjäoikeuslain mukaan valtuusto valitsee lautamiehet toimikauttaan vastaavaksi ajaksi.  Valittavien lautamiesten tulee mahdollisimman tasapuolisesti edustaa kunnan väestön ikä,

elinkeino-, sukupuoli- ja kielijakautumaa. 

 

Käräjäoikeuslain 6 §:n mukaan lautamiehen tulee olla käräjäoikeuden tuomiopiiriin kuuluvassa kunnassa asuva Suomen kansalainen, joka ei ole konkurssissa, jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu ja jota on pidettävä sopivana toimimaan lautamiehenä

 

Lautamieheksi ei saa valita henkilöä, joka on alle 25-vuotias tai joka on täyttänyt 65 vuotta. Lautamies on velvollinen eroamaan tehtävästään täyttäessään 68 vuotta. Lautamiehenä ei saa olla henkilö, jolla on virka yleisessä tuomioistuimessa tai rangaistuslaitoksessa taikka joka virassaan suorittaa ulosottotehtäviä, rikosten esitutkintaa taikka tulli- tai poliisivalvontaa, eikä myöskään syyttäjä, asianajaja taikka muu ammatikseen asianajoa harjoittava henkilö.

 

 

 

Päätösehdotus                     Palvelualuejohtaja Markku Tervahauta

 

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto myöntää Anne Nivukoskelle eron Pohjois-Savon käräjäoikeuden lautamiehen tehtävästä ja valitsee hänen tilalleen uuden lautamiehen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

 

Päätös                                       Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti palvelualuejohtaja Markku Tervahaudan tekemän päätösehdotuksen.

 

 


 

 

 

 

                                                     

 

Päätösehdotus                          Kaupunginhallitus

 

Kaupunginvaltuusto myöntää Anne Nivukoskelle eron Pohjois-Savon käräjäoikeuden lautamiehen tehtävästä ja valitsee hänen tilalleen uuden lautamiehen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

 

Päätös                                          Kaupunginvaltuusto myönsi yksimielisesti Anne Nivukoskelle eron Pohjois-Savon käräjäoikeuden lautamiehen tehtävästä ja valitsi hänen tilalleen uudeksi lautamieheksi valtuutettu Hannu Kanasen ehdotuksesta yksimielisesti Anne Mönkkösen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa