Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristö- ja rakennuslautakunta
Pöytäkirja 15.02.2018/Pykälä 11

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 11

Asianro 1471/10.02.03/2017

 

 

Rakennusjärjestyksen uudistaminen / Valmisteluaineisto (luonnos)

 

 

Rakennustarkastaja Ilkka Korhonen
Alueellinen rakennusvalvonta

 

 

Käsittelyvaiheet                         Ympäristö- ja rakennuslautakunta on 23.3.2017 päättänyt koko kaupunkialuetta koskevan rakennusjärjestyksen uudistamistyöhön ryhtymisestä. Vireilletuloaineisto (osallistumis- ja arviointisuunnitelma) on annettu tiedoksi lautakunnalle 20.4.2017. Aineisto on ollut nähtävänä vireilletulokuulutuksen (Kaupunkilehti, Uutis-Jousi, Pitäjäläinen ja Koillis-Savo) yhteydessä 2.–31.5.2017. Nähtävänäoloaikana saatiin 4 mielipidettä ja 1 lausunto. Savon Voima konserni informoi mielipiteessään konsernin eri tahojen osallisuudesta. Puolustusvoimat esitti lentomelualueita ja suojavyöhykkeitä koskevia mielipiteitä. Kaksi yksityishenkilöä otti kantaa aurinkopaneelien ja -keräimien lupamenettelyjen poistamiseen ja toinen näistä yksityishenkilöistä lisäksi pyöräpaikkojen huomioimiseen. Nilsiä-neuvottelukunta piti lausunnossaan hyvänä sitä, että rakennusjärjestyksen määräykset voisivat olla erilaisia kunnan eri alueilla ja että vapaa-ajan asunnon muuttaminen pysyvään asuinkäyttöön suoraan rakennusluvalla selvitetään. Neuvottelukunta piti myös tärkeänä, että paikallisia pitäjäraateja kuullaan ja yleisötilaisuuksia järjestetään myös paikallisesti. Kaikkia mielipiteissä ja lausunnossa esitettyjä asioita on käsitelty rakennusjärjestyksen uudistamistyössä. Jatkotyössä huomioidaan myös osallisuuteen, kuulemiseen ja yleisötilaisuuksiin kohdistetut mielipiteet.

 

Rakennusjärjestysluonnos

 

                                                      Rakennusjärjestysluonnoksessa on tarkistettu ja päivitetty aiempia rakennusjärjestyksen määräyksiä viittauksineen sekä lisätty tarpeellisia uusia määräystekstejä ja viittauksia perusteluineen. Uudistustyötä on tehty kaupungin eri asiantuntijatahojen kesken, ja määräyksiä on käsitelty uudistamistyöryhmässä, johon kuuluvat myös luottamuselinten ja ELY-keskuksen edustajat.  Kes-keisimpiä tarkasteltuja asioita ovat olleet ilmoitusmenettelystä luopuminen (6 §), vapaa-ajan asunnon muuttamismahdollisuus pysyvään asuinkäyttöön suoraan rakennusluvalla (6 a §), talousrakennusten luvanvaraisuus (7 §), vapautukset toimenpideluvan hakemisesta (8–8 a §), meluasiat (12 §), valaistus (23 §), polkupyöräpaikat ja sähköautojen lataus (30 §), puuston hoitaminen (36 a §) sekä rakennusperintö ja muinaisjäännökset (52 a–52 b §).

 

                                                      Erityistä huomiota rakennusjärjestyksen uudistamisessa on kiinnitetty kestävään kehitykseen, jätteiden ja päästöjen vähentämiseen sekä nykyaikaisen infrastruktuurin rakentamiseen liittyviin seikkoihin. Tässä mielessä rakennusjärjestykseen liittyy meluun, valaistukseen, vihertehokkuuteen, hulevesiin, puuston hoitoon, elinkaareen, kierrätykseen, hyötykäyttöön, polkupyörien käyttöön, sähköautojen latausmahdollisuuksiin ja rakennusperinnön suojeluun liittyviä määräyksiä.

 

Rakennusjärjestysluonnoksen lähtökohtana on ollut sovittaa se yhteen kaupungin luottamuselinten hyväksymien muiden kunnallisten määräysten, ohjeiden ja päätösten kanssa, kuten esimerkiksi ympäristösuojelumääräykset, jätehuoltomääräykset, maaseuturakentamisen periaatteet ja Keskustan pysäköinnin yleissuunnitelma. Näin rakentamisen ja toimintojen ohjaus noudattaa kokonaisvaltaisesti kaupungin päättämiä linjauksia. Esimerkiksi vapaa-ajan asunnon muuttamista pysyvään asuinkäyttöön (6 a §) on tarkasteltu yhteen sovittavasti hyväksyttyjen maaseuturakentamisen periaatteiden ja tavoitteiden kanssa. Luonnoksen lähtökohtana on myös se, että rakennusjärjestys laaditaan kokonaisuudessaan selkeyden ja sovellettavuuden vuoksi yhtenäiseksi koko kaupungin alueella. Tarkasteluissa ei ole löytynyt sellaisia paikallisia tai alueellisia erityispiirteitä, joihin tulisi kohdistaa muista alueista poikkeavia määräyksiä tai joiden samankaltaisuus aiheuttaisi eriarvoisuutta eri alueilla. Ainoa rakennusjärjestysluonnokseen sisällytetty paikallinen erityispiirre koskee perinteistä, entistä korvaavaa saunan rakentamistapaa rantavyöhykkeellä (13 §).

 

Rakennusjärjestysluonnokseen sisältyy määräystekstin lisäksi määräyskohtainen perusteluosa, jossa on tarkemmin kerrottu määräyksen sisältöön liittyviä perusteita ja muita taustatietoja.     

 

Jatkotoimenpiteet                     Ympäristö- ja rakennuslautakunnan hyväksymä rakennusjärjestysluonnos asetetaan julkisesti nähtäville, jolloin siihen voi esittää mielipiteitä ja antaa lausuntoja. Nähtävänäolokuulutus julkaistaan Kaupunkilehdessä, Uutis-Jousessa, Pitäjäläisessä ja Koillis-Savossa. Kuulutuksessa ilmoitetaan yleisötilaisuuksista, jotka järjestetään Maaningalla, Nilsiässä, Juankoskella ja Kuopion valtuustotalolla. Luonnoksesta pyydetään viranomais- tai niitä vastaavilta tahoilta lausuntoja. Rakennusjärjestyksen ehdotusaineisto laaditaan huomioiden luonnoksesta saadut mielipiteet ja lausunnot.

 

Vaikutusten arviointi                 Rakennusjärjestyksen määräysten keskeisimmät vaikutukset kohdistuvat ympäristöön. Määräykset tukevat kestävää kehitystä, jätteiden ja päästöjen vähentämistä sekä nykyaikaisen infrastruktuurin rakentamista. Yritys- ja ilmastopoliittiset sekä taloudelliset ja liikenteelliset vaikutukset ovat muutoin vähäisiä. Rakennusjärjestyksen uudistamisen merkittäviä vaikutuksia on osaltaan arvioitu rakennusjärjestyksen perusteluissa. 

 

 

Esitys                                            Esitän, että ympäristö- ja rakennuslautakunta hyväksyy rakennusjärjestysluonnoksen asetettavaksi MRL 62 §:n ja MRA 30 §:n mukaisesti julkisesti nähtäville vähintään 30 päivän ajaksi. Luonnoksesta pyydetään tarvittavat lausunnot.

 

 

Liitteet

1

1471/2017 rakennusjärjestysluonnos

 

                                                      Valmistelija                                                         

Anne Turkia

puh. +358 44 718 5415

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 


 

Päätösehdotus                          Rakennustarkastaja Ilkka Korhonen

 

Lautakunta hyväksyy rakennustarkastajan esityksen.

 

 

Päätös                                          Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Merkittiin, että Anne Turkia poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen.

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa