Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Juankosken pitäjäraati
Pöytäkirja 20.02.2018/Pykälä 8

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 8

Asianro 1632/00.01.01/2018

 

 

Pitäjäraadin edustajan nimeäminen Pato-hankkeen ohjausryhmään

 

 

 

 

 

                                                      Juankoskella on aloitettu tämän vuoden alussa kehittämishanke, Palveluiden uudistaminen ja kehittäminen yhdessä paikallisten toimijoiden kanssa, Pato-hanke, jonka rahoitus tulee Juankosken ja Kuopion kaupungin kuntaliitoksen yhdistymisrahoituksesta. Rahoituksen kokonaissumma on 150.000 euroa.

(Kh 2.10.2017)

                                                      Hankkeelle on valittu projektipäällikkö vuoden 2018 alusta, joka on ryhtynyt laatimaan kehittämishankkeelle toiminta- ja taloussuunnitelmaa.( pitäjäraadin kokous 31.1.2018) Hankkeelle valitaan myös ohjausryhmä, johon pitäjäraatia pyydetään nimeämään edustajansa.

 

 

 

                                                      Valmistelija                                                         

Liisa Jokela

puh. +358 44 718 8922

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                         

 

Puheenjohtaja: Nimetään pitäjäraadin edustaja Pato-hankkeen ohjausryhmään.

 

 

Päätös                                          Valittiin varsinaiseksi jäseneksi Päivi Marttila ja varalle Reijo Pirinen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa