Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Karttulan pitäjäraati
Pöytäkirja 20.02.2018/Pykälä 12

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 12

Asianro 1600/00.01.02.00/2018

 

 

Karttulan pitäjäraadin markkinointiviestintä

 

 

Päätösehdotus                        Käydään läpi markkinointiviestintään liittyvät asiat:
- Karttulan pitäjäraati -lehti
- pitäjäraadin tiedotus ja viestintä.

 

 

Päätös                                        Karttulan pitäjäraatilehti ilmestyy seuraavan kerran huhti-toukokuussa. Sisältönä käytetään jo valmiita juttuja sekä avustusten saaneiden yhdistysten ja toimijoiden haastatteluja (mihin pitäjäraadin avustusrahat on käytetty ja mitä on saavutettu).

 

Juttujen aiheita mm. Riuttalan kuulumiset, lisäksi mietitään tuleviin lehtiin teemoja, kuten "Kesä" (infoa tulevista kesätapahtumista), "Historia", myös alueisiin liittyviä juttuja ja tarpeita voi olla jokaisessa lehdessä.

 

Ehdotettiin lehtityöryhmän perustamista: Jussi Karhunen, Merja Mikkonen, Margit Ropponen ja Hannu Halonen. Päätetään työryhmästä seuraavassa kokouksessa.

 

Päätettiin kutsua viestintävastaava J. Karhunen seuraavaan kokoukseen.

 

Päätettiin myös tehdä yhteistyötä mediasuunnittelija Arto Turusen kanssa lehden valmistelussa, tulevan workshopin ilmoituksen ja muiden tapahtumailmoitusten suunnittelussa.

 

J. Karhunen tekee sisäiseen Facebook-sivustoon koosteen kokouksissa käsitellyistä asioista.

 

Päätettiin myös, että jokaisessa kokouksessa on vakiopykälä "Pitäjäraadin tiedotus ja viestintä".

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa