Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Lähidemokratiajaosto
Pöytäkirja 26.02.2018/Pykälä 5

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 5

Asianro 1614/14.01.00.03/2018

 

 

Yrityspalvelun esitys Kuopion kaupungin Kohtaamisia asukaslehden kesänumeron maaseutuliitteen rahoittamisesta

 

 

 

Esitys 15.2.2018
Elinkeinojohtaja:

Kuopion kaupungin Yrityspalvelu on suunnittelemassa 12 -sivuista Maaseutuliitettä Kuopion kaupungin Kohtaamisia -asukaslehden kesänumeroon yhdessä kaupungin viestinnän ja markkinoinnin sekä hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen kanssa.

 

Kohtaamisia lehden painosmäärä on 74 000 kpl. Jakelu kattaa Kuopion kaikki taloudet, myös kesäasukkaat, ja lehteä on jaossa myös eri palvelupisteissä.

Liitteen kustannuksiksi on tarjousten perusteella arvioitu n. 13 000 euroa sisältäen mainostoimistotyönä tehdyn sisällön muokkauksen ja taiton sekä painotyön kirjapainossa ja jakelun.  Sisällön suunnittelu, haastattelut ja osa kuvauksista tehdään Yrityspalvelussa, jossa asiaa hoitaa Merja Martikainen puh. 044 7182 046.

 

Maaseutuliitteen lisäksi on työn alla mm. kaupungin internetsivujen sisällön päivitys kuntakeskusten osalta sekä maaseudun PowerPoint esittelymateriaali.

 

Kuopion alue on laajentunut voimakkaasti viime vuosina ja nykyisellään alueelta löytyy monipuolista toimintaa, luontoa, nähtävyyksiä, tapahtumia, yrityksiä, unohtamatta alueen erityispiirteitä sekä ennen kaikkea aktiivisia asukkaita sekä muita toimijoita. Kuopiolaiset eivät tunne maaseutualueen monipuolisuutta kovinkaan hyvin.

 

Kuopion pinta-alasta 92 % on maaseutua. Siellä sijaitsee n. 1350 yritystä, n. 5800 työpaikkaa, 802 maatilaa ja siellä asuu 27 500 asukasta (23 %).

Liitteen tavoitteena on

         tukea Kuopion kaupungin kasvustrategiaa

         parantaa alueen vetovoimaa ja elinvoimaisuutta

         parantaa osaltaan alueen pitovoimaa

         lisätä maaseutualueen tunnettavuutta ja näkyvyyttä

         synnyttää maaseudusta positiivisia ja aktiivisia mielikuvia

         innostaa vierailemaan ja tutustumaan alueeseen sekä käyttämään alueen palveluja

         herättää asukkaiden, matkailijoiden ja yritysten kiinnostusta maaseutualueisiin

         esittää maaseutu dynaamisena ja nykyaikaisena alueena.

 

Esitän, että lähidemokratiajaosto myöntäisi maaseutuliitteen tekemiseen 10.000 euroa pitäjäraatien kehittämisrahasta. Kuopion Kaupungin yrityspalvelu on varautunut kattamaan 10.000 euron yli menevät kulut (n. 3.000 euroa ). Yrityspalvelun rahoitus maksetaan elinkeinopoliittisille hankkeille varatusta määrärahasta. Merja Martikaisen työpanos tulee myös yrityspalvelusta.

 

Vaikutusten arviointi                Esitys on yritysvaikutuksiltaan positiivinen ja edistää maaseutualueiden vetovoimaisuutta.

 

 

 

                                                          Jukka Pitkänen                                                         puh. + 358 44 718 2085
elinkeinojohtaja
etunimi.sukunimi@kuopio.fi

 

                                                          Valmistelija                                                           

Anna-Liisa Martikainen

puh. +358 44 718 4903

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Asiakirja on allekirjoitettu koneellisesti Kuopion kaupungin asianhallintajärjestelmässä. Allekirjoituksen oikeellisuuden voi todentaa kirjaamosta.

 

 

Päätösehdotus                           Hyvinvoinnin edistämisen johtaja Heli Norja

 

Lähidemokratiajaosto myöntää vuoden 2018 kehittämismäärärahasta enintään 10.000 euron määrärahan Kohtaamisia-asiakaslehden Maaseutuliitteen toteutukseen.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa