Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maaningan pitäjäraati
Pöytäkirja 01.03.2018/Pykälä 13

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

13 §

Kehittämismäärärahan hakeminen

 

Päätösehdotus

Kehittämismäärärahaa haetaan ohjeistuksen mukaan kaksi kertaa toimikauden aikana. Kehittämismääräraha on tarkoitettu käytettäväksi pidempi kestoiseen vaikuttavaan hankkeeseen. Toimintamäärärahasta on tarkoitus myöntää pienempiä avustuksia lyhyt kestoisiin hankkeisiin.

Kehittämismäärärahaa on yhteensä haettavana 30.000 euroa.

 

Ehdotus:

Pitäjäraati päättää kehittämismäärärahan hakemisesta saatuaan koordinaattorilta ohjeistuksen.

 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa