Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta
Pöytäkirja 22.03.2018/Pykälä 23

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 23

Asianro 2166/08.01.00/2018

 

 

Kuopion kaupunkiseudun maksuvyöhykejärjestelmän laajentaminen

 

 

Joukkoliikennepäällikkö Kaisu Matinniemi
Henkilökuljetusten järjestäminen

 

Juankoski kuului vuoteen 2017 saakka Pohjois-Savon Ely –keskuksen toimivalta-alueeseen. Ely on järjestänyt alueen joukkoliikennepalvelut, jotka ovat kuuluneet Kaavin kanssa samaan liikennekokonaisuuteen. Juankoski siirtyi kuntaliitoksen myötä 1.1.2017 Kuopion toimivalta-alueeseen. Kaavi - Juankoski -aluetta palvelee edelleen Elyn järjestämä liikenne.

 

Pohjois-Savon Ely –keskus on esittänyt, että Kaavi-Juankoski –alueen joukkoliikenne siirrettäisiin Elyn Waltti -liikennemallista Kuopion liikennemalliin. Perusteena on asiakaspalvelun parantaminen, koska muutoksella Kaavi-Juankoski –alueen liikenteet saataisiin näkymään Kuopion ylläpitämässä informaatiojärjestelmässä. Näin kaikki kuopiolaiset saisivat informaation samoista lähteistä. Muutos edellyttäisi, että Kuopion kaupunkiseudun maksujärjestelmään perustetaan viides, E-maksuvyöhyke Kaavin alueelle (kartta liitteenä). Vyöhykeraja noudattelisi Elyn E-vyöhykkeen rajaa. Muutos on teknisesti mahdollinen, eikä siitä arvioida syntyvän merkittävää lisätyötä.

 

Kuopion kaupunkiseudun E-vyöhykkeellä otettaisiin käyttöön viiden vyöhykkeen lippuina kerta-, kausi- ja arvoliput. Elyllä on valtakunnallisesti käytössä vain aikuisten ja lasten ikäryhmät. Erityisryhmiä ei ole. Tämän vuoksi uudella E-vyöhykkeellä ei olisi käytössä nuorison, opiskelijoiden tai seniorien erityisryhmiä, vaan kaikki ko. ryhmät käyttäisivät aikuisten lippuja. Lasten ikäryhmälle myönnettäisiin yleisen käytännön mukaisesti 50 %:n alennus aikuisten hinnasta. Alle 7-vuotiaat lapset kuljetettaisiin maksutta.

 

Uuden E-vyöhykkeen sisäinen matkustus on erittäin vähäistä, jonka vuoksi alueen sisäiseen käyttöön ei ole tarvetta ottaa Kuopion kaupunkiseudun lippuja. Alueella on käytössä edelleen Elyn hinnoittelemat Waltti -liput sekä Matkahuollon liput. 

 

Lippujen hinnoista on neuvoteltu Elyn kanssa, koska ne vaikuttavat Elyn hankkiman liikenteen hintaan (nettomalli, jossa liikennöitsijät saavat kaikki lipputulot). Ely -lippujen hinnat ovat yleisesti Kuopion kaupunkiseudun hintoja korkeammat. Hyväksyttäväksi esitettävät hinnat on kuitenkin sopeutettu Kuopion kaupunkiseudun lippujen hintatasoon, jotta hinnoittelu olisi asiakkaille looginen ja siten helpommin hyväksyttävissä.  Kertalippujen ja Waltti –korteille ladattavat lipputuotteet ja hinnat ovat liitteenä.

 

Pohjois-Savon Ely –keskus ja Kaavin kunta ovat osaltaan hyväksyneet E-vyöhykkeelle esitettävät hinnat.

 

Vaikutusten arviointi                Muutoksella parannetaan joukkoliikenteen informaatiota ja lasketaan kaavilaisten lippujen asiakashintoja, jonka vuoksi muutokset vaikuttavat oletettavasti myönteisesti matkustajamääriin. Esitys on siten ympäristö- ja yritysvaikutuksiltaan myönteinen.

 

                                                          Muutoksella ei ole vaikutuksia liikennöintikustannuksiin, mutta todennäköisesti lisää hiukan lipputuloja.

 

Esitys                                              Esitän, että joukkoliikennelautakunta hyväksyy

         Kuopion kaupunkiseudun maksuvyöhykejärjestelmän laajentumisen Kaavin kunnan puolelle

         liitteen mukaiset E-vyöhykkeellä käyttöön otettavat liput ja niiden asiakashinnat.

 

 

Liitteet

1

2166/2018 Vyöhykekartta

 

2

2166/2018 Vyöhykehinnat

 

                                                          Valmistelija                                                           

Seija Pasanen

puh. +358 44 718 5424

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Joukkoliikennepäällikkö Kaisu Matinniemi

 

Lautakunta hyväksyy joukkoliikennepäällikön esityksen.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa