Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 12.03.2018/Pykälä 83

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 83

Asianro 2150/02.06.00/2018

 

 

Kaupungin pankkitilien käyttöoikeudet

 

 

Va. talousjohtaja Pauliina Pietikäinen
Talous- ja omistajaohjaus

 

Kuopion kaupungin pankkitilien käyttöoikeudet tulisi saattaa ajantasaiseksi tapahtuneiden henkilömuutosten takia. Henkilömuutosten vuoksi tilien käyttöoikeus on tällä hetkellä vain kahdella henkilöllä. Tilien käyttöön tarvitaan aina samanaikaisesti kaksi kaupunginhallituksen valtuuttamaa henkilöä. Myös lomien aikana paikalla on oltava riittävä määrä tilien käyttöön oikeutettuja henkilöitä.

 

 

Esitys                                            Esitän, että kaupunginhallitus päättää valtuuttaa liitteen mukaisesti seuraavat henkilöt kaksi yhdessä allekirjoittamaan nostot ja siirrot kaupungin pankkitileiltä.

 

 

Liitteet

3

2150/2018 Pankkitilien käyttöoikeudet

 

                                                     

                                                      Valmistelija                                                         

Pauliina Pietikäinen

puh. +358 44 718 2161

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

 

 

Päätösehdotus                          Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy va. talousjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                          Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa