Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 12.03.2018/Pykälä 85

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta

12 §

21.2.2018

 

§ 85

Asianro 8211/12.03.00.01/2017

 

 

Esitys muistolaatan saamiseksi Kasarmikatu 15:een Hanna Partasen elämäntyön kunnioittamiseksi

 

Päätöshistoria

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 21.2.2018 12 §

 

 

                                                      Savon kielen seura ry on esittänyt muistolaattaa Kasarmikatu 15:een Hanna Partasen elämäntyön kunnioittamiseksi.

 

Museokeskuksen lausunnon on valmistellut yli-intendentti Tapio Laaksonen kulttuurihistoriallisesta museosta:

 

Savon kielen seura ry:n on esittänyt muistolaattaa leipuri Hanna Partaselle osoitteeseen Kasarmikatu 15. Laatta ehdotetaan paljastettavaksi kesällä 2019, jolloin on kulunut 50 vuotta Hanna Partasen kuolemasta.

 

Hanna Partanen (1891–1969) perusti Tulliportinkadun ja Kasarmikadun kulmatontille kalakukkoleipomon vuonna 1930. Jo ennen tätä Partanen valmisti kukkoja myyntiin kotonaan Kuopion Lehtoniemessä. Kasarmikatu 15 tontilla olevat 3 rakennusta on rakennettu aikavälillä 1866–1900.

 

Kalakukolle on myönnetty vuonna 2002 Euroopan unionin nimisuoja. Viime vuonna hyväksyttiin Elävän perinnön kansallinen luettelo, johon kalakukko sisältyy. Perinteisesti kalakukkoja on valmistettu kotona. Ruuan valmistuksessa on voitu kätevästi käyttää pienempi kalansaalis. Kukko on ollut myös yleinen mukana kuljetettava eväsruoka, jossa yhdistyvät leipä ja särvin.

 

Kalakukko yhdistetään selkeästi Kuopioon ja itäsuomalaisuuteen. Leipuri Hanna Partanen aloitti Kuopiossa varhaisessa vaiheessa kalakukkojen kaupallisen valmistuksen. Edelleen Hanna Partanen on varmastikin tunnetuin kuopiolaiseen kalakukkoon liitettävä henkilö.

 

Muistolaattaa voidaan pitää hyvin kaupungin muistolaattakäytäntöön sopivana. Myös esitetty laatan paljastusajankohta on luonteva. Erityistä asiassa on, että rakennuksissa toimii yhä muistettavan henkilön perustama ja hänen mukaansa nimetty perheyritys, joka edelleen myös omistaa kiinteistön. Tältä pohjalta on tärkeää toteuttaa laattahanke yhteistyössä yrityksen kanssa.

 

Kaupungin muistolaattakäytännön mukainen olisi esimerkiksi teksti:

Tunnettu kalakukkoleipuri Hanna Partanen (1891–1969) perusti

vuonna 1930 leipomon tällä tontilla oleviin rakennuksiin.

 

Vaikutusten arviointi           

 

 

Esitys                                         Esitän, että hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyy edellä olevan lausunnon annettavaksi Savon kielen seura ry:lle ja esittää edelleen kaupunginhallitukselle, että muistolaatta toteutetaan kaupungin nykyisen käytännön mukaan tekstilaattatyyppisenä tilakeskuksen ja kulttuurihistoriallisen museon yhteistyönä.

 

Liitteet

 

8211/2017 Savon kielen seura ry:n esitys

 

Viiteaineisto

 

 

 

                                                      Valmistelija                                                      

Tapio Laaksonen

puh. +358 44 718 2626

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                     Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää hyväksyä kulttuurihistoriallisen museon yli-intendentin esityksen.

 

 

Päätös                                       Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 


 

 

Liitteet

4

8211/2017 Savon kielen seura ry:n esitys

 

 

                                                      Valmistelija                                                         

Tapio Laaksonen

puh. +358 44 718 2626

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

 

Päätösehdotus                          Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus päättää, että

1. Kuopion kaupunki kunnioittaa kalakukkoleipuri Hanna Partasen muistoa ja sijoittaa muistolaatan Kasarmikatu 15:n seinään.

2. Muistolaatan tarkempi sijoituspaikka ja laatan tekninen toteutus annetaan kulttuurihistoriallisen museon ja tilakeskuksen tehtäväksi. Laatan tuleva lopullinen teksti sekä laatan paljastamiseen liittyvän tilaisuuden järjestäminen annetaan hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen tehtäväksi,

3. hankkeeseen varataan 2000 euron määräraha kaupunginhallituksen käyttövarausmäärärahoista.

 

Päätös                                          Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa