Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 26.03.2018/Pykälä 19

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta

8 §

21.2.2018

Kaupunginhallitus

82 §

12.3.2018

 

§ 19

Asianro 1459/12.05.00/2018

 

 

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2017 - 2020

 

 

Päätöshistoria

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 21.2.2018 8 §

 

Hyvinvoinnin edistämisen johtaja Heli Norja
Kansalaistoiminnan aktivointiyksikkö

 

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma on lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi ja lastensuojelun järjestämiseksi ja kehittämiseksi kunnan toimintaa koskeva suunnitelma. Vuoden 2008 alussa voimaan tulleen lastensuojelulain 12 §:n mukaan suunnitelma hyväksytään kunkin kunnan kunnanvaltuustossa ja tarkistetaan vähintään kerran neljässä vuodessa. Suunnitelma on otettava huomioon kuntalain (365/1995) 65 §:n mukaista talousarviota ja -suunnitelmaa laadittaessa.

 

Suunnitelman sisältöä ohjaa lastensuojelulaki sekä oppilas- ja opiskeluhuoltolaki. Suunnitelman sisältö on laaja-alainen ja koskee lapsen ja nuoren kasvuoloja, niiden epäkohtien ehkäisemistä, vanhemmuuden tukea sekä lasten ja nuorten palveluja.

 

Lastensuojelulain 12 §: n mukaisesti suunnitelman sisältää suunnitelmakaudelta seuraavat tiedot:

 

1.      Lasten ja nuoren kasvuoloista sekä hyvinvoinnin tilasta

2.     Lasten ja nuorten hyvinvointia edistävistä sekä ongelmia ehkäisevistä toimista ja palveluista

3.     Lastensuojelun tarpeesta kunnassa

4.     Lastensuojeluun varattavista voimavaroista

5.     Lastensuojelulain mukaisten tehtävien hoitamiseen käytettävissä olevasta lastensuojelun palvelujärjestelmästä

 

6.     Yhteistyön järjestämisestä eri viranomaisten sekä lapsille ja nuorille palveluja tuottavien yhteisöjen ja laitosten välillä sekä

7.      Suunnitelman toteuttamisesta ja seurannasta

 

Oppilas- ja opiskelijahuoltolain 12 §:n mukaan Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaan on kirjattava:

 

1.      opiskeluhuollon tavoitteet ja paikallisen toteuttamistavan keskeiset periaatteet;

2.     arvio opiskeluhuollon kokonaistarpeesta, käytettävissä olevista opiskeluhuoltopalveluista ja avustajapalveluista sekä tuki- ja erityisopetuksesta;

3.     toimet, joilla vahvistetaan yhteisöllistä opiskeluhuoltoa ja opiskelijoiden varhaista tukea;

4.     tiedot suunnitelman toteuttamisesta, seurannasta sekä opiskeluhuollon laadunarvioinnista

 

Kuopion lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman avulla varmistetaan lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia edistävän toiminnan tavoitteellisuus ja pitkäjänteisyys. Tavoitteena on Kuopion kaupungin strategia vuoteen 2030 päämäärän mukaisesti ”paras paikka lapsille”.

 

Kuopion lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma löytyy osoitteesta: https://www.kuopio.fi/lasten-ja-nuorten-hyvinvointisuunnitelma

 

Suunnitelma rakentuu seuraavista eri osista:

 

Sisällysluettelo
Tiivistelmä
1.
Johdanto
2.
Lasten, nuorten ja lapsiperheiden kasvuolot ja hyvinvointi,
3.
Lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia edistävät sekä ongelmia ehkäisevät toimet ja palvelut
4.
Lastensuojelu
5.
Visio, tavoitteet ja toimenpiteet suunnitelmakaudelle ja 
6.
Lasten ja nuorten hyvinvoinnin seuranta ja arviointi

 

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman pohjana toimivat hyvinvointikertomuksen hyvinvointitavoitteet jotka koskevat lapsia, nuoria ja lapsiperheitä.

 

Painopisteeksi valittiin erityisesti kiusaamisen ennaltaehkäisy ja lapsiperheiden voimavarojen lisääminen; niin sosiaalinen, psyykkinen kuin konkreettinen tuki.  Lasten ja nuorten perusturvallisuus tulee perheestä ja kun perheessä voidaan hyvin, lapsi ja nuori voi hyvin. Kiusaaminen taas altistaa herkästi mielenterveys- ja päihdehaasteille. Toimenpiteissä ydinajatus on terveyserojen vähentäminen positiivisen erityiskohtelun avulla. Vaikuttavuus ajattelun mukaisesti tehokkainta ei ole tarjota kaikille kaikkea, vaan jokaiselle tukea tarpeen mukaan.

 

Suunnitelman kokoamisessa ovat olleet mukana kaupungin eri viranhaltijat, järjestöjen, yhdistysten, oppilaitosten ja seurakuntien sekä poliisin edustajat.

 

Vaikutusten arviointi            Liitteenä

 

Esitys                                         Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää hyväksyä Kuopion lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman ja esittää osaltaan edelleen kaupunginhallitukselle suunnitelman hyväksymistä.  Suunnitelma viedään tiedoksi kasvun ja oppimisen sekä perusturva- ja terveyslautakuntiin.

 

 

Liitteet

 

1459/2018 Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma/Tiivistelmä

 

 

1459/2018 Vaikutusten arviointi

 

                                                      Valmistelija                                                      

Eila Nissinen

 

Sanna Niinimäki

 

Anja Juutilainen

 

Juha Parkkisenniemi

puh. +358 44 718 4008

Miia Uotinen

puh. +358 44 718 4066

Antti Kervinen

puh. +358 44 718 4040

Sari Ihalainen

puh. +358 44 718 4018

Säde Rytkönen

puh. +358 44 718 2462

Aulis Sarnola

puh. +358 44 718 8420

Henna Lindroos

puh. +358 44 718 2024

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                     Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää hyväksyä hyvinvoinnin edistämisen johtajan esityksen.

 

 

Päätös                                       Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

Säde Rytkönen poistui kokouksesta klo 16.37 asian käsittelyn jälkeen.

 


 

Kaupunginhallitus 12.3.2018 82 §

 

 

 

Liitteet

 

1459/2018 Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma/Tiivistelmä

 

 

1459/2018 Vaikutusten arviointi

 

 

Päätösehdotus                     Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman hyväksyttäväksi.

 

 

 

Päätös                                       Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 


 

 

Liitteet

1

1459/2018 Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma/Tiivistelmä

 

2

1459/2018 Vaikutusten arviointi

 

                                                     

 

 

Päätösehdotus                          Kaupunginhallitus

 

Kaupunginvaltuusto hyväksyy lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman.

 

 

 

Päätös                                          Keskustelun kuluessa valtuutettu Björn Cederberg teki seuraavan sisältöisen muutosesityksen: "Suunnitelma tarkistetaan vähintään kerran valtuustokaudessa hyvinvointiryhmän toimesta." Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti valtuutettu Björn Cederbergin tekemän muutosesityksen.

 

Keskustelun kuluessa valtuutettu Hanna Happonen teki seuraavan sisältöisen muutosesityksen:

 

"Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmassa tavoitteeksi on asetettu, että seksuaaliseen häirintään ja väkivaltaan puututaan aktiivisesti.

 

Hyvinvointilupauksen mukaan: seksuaalinen häirintä ja väkivalta sekä fyysinen uhka (kiusaaminen lyömällä, potkimalla, tönimällä) ei kasva millään kouluasteella seuraavaan kouluterveyskyselyyn mennessä: erityisesti 8-9 lk (24,3 %) ja ammatillinen (17,8 %).

 

Muutosesitys: Hyvinvointilupaus muutetaan kuulumaan seuraavasti:

 

"seksuaalinen häirintä ja väkivalta sekä fyysinen uhka (kiusaaminen lyömällä, potkimalla, tönimällä) vähenee kaikilla kouluasteilla. Seuraavaan kouluterveyskyselyyn mennessä: erityisesti 8-9 lk (24,3 %) ja ammatillinen (17,8 %)."

 

Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti valtuutettu Hanna Happosen tekemän muutosesityksen. 

 

Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti muilta osin kaupunginhallituksen tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa