Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 21.03.2018/Pykälä 69

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 69

Asianro 6776/10.02.03/2015

 

 

Asemakaavan muutosehdotus, Museo, kirjasto / Vahtivuori 2-14 tontti 4

 

 

Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen
Kaupunkisuunnittelun tukipalvelut

 

 

Tiivistelmä:

Kaavamuutos mahdollistaa Kuopion museon laajentamisen kaupunginkirjaston yhteyteen kaupungin omistamalle tontille (2-14-4) ja samalla suojellaan museo ja kirjasto maakuntakaavan ja yleiskaavan tavoitteiden mukaisesti. Kaupunkirakennelautakunnalle esitetään, että se hyväksyy ehdotuksen nähtäville asetettavaksi.

 

Kaava-alue                                Suunnittelualue sijaitsee ruutukaavakeskustassa Tulliportinkadun ja Kauppakadun välisellä alueella rajautuen Maaherrankatuun ja Museokatuun. Aluerajaus on supistunut sen jälkeen, kun Posti Kiinteistö Oy:n ilmoitti jäävänsä pois kaavahankkeesta.

 

Laadintaperusteet, päätökset ja suunnitelmat

 

Kuopion kaupunki järjesti 20.9.–16.12.2016. Kuopion museon peruskorjausta ja laajennusta koskevan arkkitehtuurikilpailun tontille 2-14-4. Tavoitteena oli löytää ratkaisu muutos- ja lisärakentamiselle, jolla museo liitetään samalla tontilla sijaitsevaan kaupunginkirjastoon. Rakennusten yhdistäminen toteutetaan siten, että uudet asiakaspalvelu- ja näyttelytilat sekä kahvila palvelevat kaikkia asiakkaita ja mahdollistavat osaltaan yleisötilojen käytön myös ulkopuolisten järjestämiin tapahtumiin. Lopputuloksena on toiminnaltaan uudenlainen, vetovoimainen kulttuuripalvelukokonaisuus ja kohtaamispaikka, ”kaupunkilaisten olohuone".

 

Asemakaavan vireilletuloaineisto (OAS) on annettu tiedoksi kaupunkirakennelautakunnalle 30.8.2017 ja aineisto on ollut nähtävänä vireilletulokuulutuksen yhteydessä 4.9.–4.10.2017.

 

Kaavatyö sisältyy vuoden 2017 kaavoituskatsaukseen ja asemakaavoitusohjelmaan.

 

Kaavoitustilanne                      Kuopion seudun maakuntakaava on vahvistettu ympäristöministeriössä 3.7.2008. Maakuntakaavassa suunnittelualue on keskustatoimintojen aluetta (C). Maakuntakaavan kulttuuriympäristöliitteessä museo sisältyy Snellmanin puiston rakennussuojelualueeseen (SR 11.1005) sekä kulttuuriympäristön tai maiseman vaalimisen kannalta tärkeään Snellmanin puiston eteläosan alueeseen (MA 11.1211). Pohjois-Savon maakuntakirjasto on merkitty kulttuurihistoriallisesti tai maisemallisesti tärkeäksi kohteeksi (ma1 11.1326).

 

Keskeisen kaupunkialueen yleiskaavassa alue on palvelujen ja hallinnon aluetta. Yleiskaavassa museo on merkitty rakennus- ja kulttuurihistoriallisesti merkittäväksi rakennukseksi.

 

Asemakaavassa kortteli on yleistenrakennusten korttelialue kaupungin tarpeisiin.

 

Nykyinen tilanne                      Korttelissa on J.V. Strömbergin suunnittelema, vuonna 1907 valmistunut museorakennus. Vuonna 1960 Museokadun puoleista rakennusosaa on korotettu kahdella kerroksella. Museorakennuksessa toimivat Kuopion kulttuurihistoriallinen museo ja Kuopion luonnontieteellinen museo. Samalla tontilla on Kuopion kaupunginkirjaston ja Pohjois-Savon maakuntakirjaston kaksi kerroksinen rakennus. Kirjastorakennuksen on suunnitellut Matti Hakala ja sen on valmistunut vuonna 1967.

 

Suunnittelualue kuuluu ruutukaavakeskustan korttelialueeseen ja nivoutuu kiinteästi toiminnoiltaan keskustan palvelualueeseen, liikenne- ja rännikatuverkostoihin.

 

Maanomistus                           Kortteli on Kuopion kaupungin omistuksessa.

 

Asemakaavan muutosehdotus

 

Asemakaavan muutoksessa tontti 2-14-4 on kaavoitettu yleisten rakennusten korttelialueeksi. Asemakaava noudattaa maakuntakaavan ja yleiskaavan periaatteita, jossa museo ja kirjasto säilytetään rakennushistoriallisesti ja kaupunkikuvallisesti merkittävinä rakennuksina.

 

Asemakaava mahdollistaa museon uudemman osan kahden ylimmän kerroksen purkamisen ja katutasossa olevan palokunnan kalustohallin uudelleen rakentamisen siten, että se vastaa ulkonäöltään entistä hallia. Uudisrakentaminen sijoittuu museon ja kirjaston väliin kolmikerroksisena yleisö-, työ- ja näyttelytilana. Tulliportinkadun puoleiseen kirjaston päätyyn on osoitettu lisärakennusoikeutta myöhemmin toteutettavaa rakentamista varten.

 

Uuden näyttelytilan rakennusoikeus on 2 000 k-m2 ja kirjaston pohjoispäähän varatun alueen rakennusoikeus on 2 000 k-m2. Korttelin autopaikkanormi on 1 ap/200 Ym2. Autopaikkavaatimusta ei sovelleta kaavassa osoitettuihin säilytettäviin museo- ja kirjastorakennuksiin. Kaavaan sisältyy myös polkupyöränormi (1 pp/80 Y-1m2) ja osa polkupyöräpaikoista on mahdollista sijoittaa Museokadulle.

 

Käsittelyvaiheet                        Asemakaavan vireilletuloaineisto on annettu kaupunkirakennelautakunnalle tiedoksi 30.8.2017. Aineisto on ollut nähtävänä vireilletulokuulutuksen nähtävänäolon yhteydessä 4.9.–4.10.2017. Aineistosta ei jätetty mielipiteitä.

 

Valmisteluvaiheen aineisto on annettu kaupunkirakennelautakunnalle tiedoksi 13.12.2017. Valmisteluaineisto on ollut nähtävänä 17.12. 2017–18.1.2018 ja aineistoa on esitelty 4.1.2018 asukastilaisuudessa. Sidosryhmille on järjestetty tiedotus- ja keskustelutilaisuus 12.1.2018 ja naapurikiinteistöjä on tiedotettu erillisellä tiedonantokirjeellä. Valmisteluaineistosta saatiin yksi lausunto laajennetulta kaupunkikuvatyöryhmältä, joka lausunnossaan puolsi kaavaehdotusta. Aineistosta ei jätetty mielipiteitä.

 

21.9.2015 Posti Kiinteistöt Oy haki asemakaavan muutosta tontilleen 2-24-1 ja kiinteistö sisältyi kaavan vireilletuloaineistoon sekä valmisteluvaiheen aineistoon. Valmisteluvaiheen aineiston nähtävänäoloaikaan Posti Kiinteistöt Oy vetäytyi kaavatyöhankkeesta pois, joten siltä osin asemakaavan muutostyötä ei enää jatkettu.

 

Jatkotoimenpiteet                   Kaupunkirakennelautakunnan hyväksymä asemakaavan muutosehdotus asetetaan julkisesti nähtäville.

 

Hyväksyvä viranomainen       Kaupunginvaltuusto

 

 

Vaikutusten arviointi               Hanke ei hajauta yhdyskuntarakennetta vaan tiivistää keskustatoimintoja, ja näin ollen hankkeen ilmastopoliittiset vaikutukset ovat positiivisia.

 

Kaupunkikeskustaan sijoittuva uudisrakentaminen tukee keskustan elinvoimaisuutta sekä lisää sen palvelutarjontaa ja tarjoaa uusia työpaikkoja. Hankeen yritysvaikutukset ovat positiiviset.

 

Kaavamuutoksella on positiivisia sosiaalisia vaikutuksia, sillä se parantaa ja monipuolistaa museon ja kirjaston käyttömahdollisuuksia. Museon uudisrakennus on helposti saavutettavissa kaikilla liikkumismuodoilla kaikille ikäryhmille, niin lapsille kuin myös vanhuksille.

 

 

Esitys                                          Esitän, että kaupunkirakennelautakunta hyväksyy asemakaavan muutosehdotuksen asetettavaksi MRL 65 §:n ja MRA 27 §:n mukaisesti julkisesti nähtäville vähintään 30 päivän ajaksi. Mikäli ehdotukseen ei muistutuksissa tai lausunnoissa esitetä muutoksia, kaavanmuutosehdotus esitetään edelleen kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi.

 

Ehdotusaineisto toimitetaan tiedoksi mahdollista lausuntoa varten ympäristö- ja rakennuslautakunnalle sekä Pohjois-Savon pelastuslautakunnalle. Lisäksi aineisto lähetetään tiedoksi Pohjois-Savon ELY-keskuksen ympäristövastuualueelle.

 

 

                                                    Liitteitä ei jaeta, julkaistaan internetissä.

Liitteet

17

6776/2015 Kaavaselostus ilman liitteitä

 

18

6776/2015 pienennös kaavakartasta merkintöineen ja määräyksineen sekä havainneaineiston liitteet 1-3.10

 

19

6776/2015 kaavaselostuksen liitteet 4-5.6

 

20

6776/2015 kaavaselostuksen liitteet 6 osa 1.1

 

21

6776/2015 kaavaselostuksen liitteet 6 osa 1.2

 

22

6776/2015 kaavaselostuksen liitteet 6 osa 2

 

23

6776/2015 kaavaselostuksen liite 7

 

24

6776/2015 rakentamistapaohje havainneaineisto

 

                                                    Valmistelija                                                     

Ulla Korhonen

puh. +358 44 718 5412

                                                    etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                        Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Lautakunta hyväksyy kaupunkisuunnittelujohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                        Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa