Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 26.03.2018/Pykälä 93

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 93

Asianro 870/02.02.02/2018

 

 

Vuoden 2017 tilinpäätös

 

 

Taloussuunnittelupäällikkö Jaana Kuuva
Talous- ja omistajaohjaus

 

Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi sekä tilintarkastuksen jälkeen saatettava se valtuuston käsiteltäväksi kesäkuun loppuun mennessä.

 

Tilinpäätös sisältää tuloslaskelman, taseen, rahoituslaskelman ja niiden liitetiedot sekä talousarvion toteutumisvertailun ja toimintakertomuksen. Liikelaitosten ja taseyksiköiden tilinpäätöstiedot ovat osa kunnan tilinpäätöstä ja ne yhdistellään muun kunnan tilinpäätökseen. Lisäksi kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös. Konsernitilinpäätös laaditaan konserniyhteisöjen tuloslaskelmien ja taseiden yhdistelmänä. Konsernitilinpäätökseen sisällytetään lisäksi konsernin rahoituslaskelma, jossa annetaan selvitys kuntakonsernin varojen hankinnasta ja niiden käytöstä tilikauden aikana.

 

                                                      Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kunnan toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Tätä varten tarpeelliset lisätiedot on ilmoitettava liitetiedoissa.

 

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja.

 

                                                      Toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan tai kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, joista ei ole tehtävä selkoa kunnan tai kuntakonsernin tuloslaskelmassa, taseessa tai rahoituslaskelmassa.

 

                                                      Kunnanhallituksen on kuntalain 115 §:n 3 momentin mukaan tehtävä toimintakertomuksessa esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.

 

Kaupungin tilikauden tulos oli 9,6 milj. euroa ylijäämäinen ja taseen kertynyt ylijäämä 106,1 milj. euroa. Konsernin tilikauden tulos oli 32,8 milj. euroa ylijäämäinen, joten konsernitaseen alijäämä on saatu katettua ja kertynyttä ylijäämää on 2017 lopussa 2,2 milj. euroa.

 

                                                      Merkitään, että tilinpäätöksessä asukaslukuna käytetty ennakkotieto muutetaan viralliseksi asukasluvuksi valtuustolle jaettavaan tilinpäätökseen ja samalla korjataan tarvittaessa tunnusluvut.

 

Vaikutusten arviointi            Merkitään, että asia on yritys- ja ilmastopoliittisilta vaikutuksiltaan neutraali.

 

 

 

 

Liitteet

1

870/2018 Tilinpäätös 2017

 

 

                                                      Valmistelija                                                         

Jaana Kuuva

puh. +358 44 718 2788

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

 

 

Päätösehdotus                          Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus ja kaupunginjohtaja allekirjoittavat tilinpäätöksen ja jättävät sen tilintarkastajan tarkastettavaksi ja tarkastuslautakunnan arvioitavaksi.

Kaupunginhallitus toteaa, että tilikaudelta ei ole tiedossa olennaisia eikä epätavallisin ehdoin tehtyjä liiketoimia intressitahojen kanssa.

Kaupunginhallitus saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen edelleen valtuuston käsiteltäväksi ja esittää valtuustolle, että vuoden 2017 tilinpäätöksen tulos käsitellään seuraavasti:

-  Tuloutetaan tehtyjä poistoeroja suunnitelman mukaan seuraavasti: ydinkaupunki 16 795,68 euroa, tilakeskus 202 728,88 euroa, Kuopion Vesi liikelaitos 40 810,77 euroa ja Pohjois-Savon pelastuslaitos 128 676,56 euroa, yhteensä 389 011,89 euroa. 

-  Tilikauden ylijäämä 9 572 053,13 euroa lisätään edellisten tilikausien ylijäämään kuluvan vuoden (2018) kirjanpidossa.

Talous- ja omistajaohjausyksikkö oikeutetaan korjaamaan kirjoitusvirheet ja tekemään tekstiin teknisluontoisia korjauksia.

 

Päätös                                          Merkittiin, että kaupunkirakennelautakunnan puheenjohtaja Aleksi Eskelinen, terveysjohtaja Jari Saarinen, va. talousjohtaja Pauliina Pietikäinen, taloussuunnittelupäällikkö Jaana Kuuva ja henkilöstöjohtaja Terttu Ruotsalainen olivat kokouksessa läsnä asiaa käsiteltäessä.  Eskelinen poistui kokouksesta asiakohdan käsittelyn aikana.

 

Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa