Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta
Pöytäkirja 18.04.2018/Pykälä 35

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 35

Asianro 135/00.02.03/2018

 

 

Tiedonannot 18.4.2018

 

                                                          Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueelle saapuneet kirjeet:

 

Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös 1.3.2018 OKM/16/623/2017: Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt erityisavustusta 210.000 euroa kaupunginkirjastolle alueellisen kehittämistehtävän hoitamiseen.

 

Opetushallituksen päätös lopullisesta tuesta 26.2.2018 koskien Erasmus + aikuiskoulutukselle –hanketta.

 

Opetushallituksen kirje 8.3.2018 OPH-454-2018: Valtionosuusjärjestelmän edellyttämien tietojen ilmoittaminen vuodelta 2017.

 

Alehallintoviraston esityspyyntö 2.3.2018 ISAVI/793/2018: Esitykset 6.12.2018 myönnettävistä kunniamerkeistä.

 

Kaupunkirakennelautakunnan päätös 21.3.2018 § 70: Puijon urheilulaakson Desing Manual.

 

Opetus- ja kulttuuriministeriölle OKM/5/010/2018 lausuntopyyntöön on lähetetty museokeskuksen lausunto 15.3.2018: Esittävän taiteen ja museoiden valtionrahoituksen uudistaminen.

 

Rakennusjärjestyksen uudistaminen/Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen lausunto 28.3.2018.

 

Sopimus Kuopio-hallin käytöstä PuPe –kalakukkoturnaukseen 2. – 4.3.2018/Puijon Pesis ry.

 

Hiihtoreitin käyttöoikeussopimus.

 

Viranhaltijapäätöksistä on yhteenveto liitteenä.

 

Liitteet

19

135/2018-4 Viranhaltijapäätökset

 

20

135/2018-4 Toteuma tammi-maaliskuu 2018

 

Päätösehdotus                           Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta merkitsee edellä olevat asiat tiedoksi ja päättää, etteivät ne anna aihetta enempiin toimenpiteisiin ja ettei edellä mainituissa pöytäkirjoissa olevia päätöksiä oteta hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan ratkaistavaksi.

 

Päätös                                            Tiedonantoja täydennettiin kokousmateriaalin yhteydessä lähetetyllä hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen tammi-maaliskuun 2018 toteumalla.

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

Päätettiin siirtää toukokuun 16.5.2018 lautakunnan kokous pidettäväksi 23.5.2018 klo 16.00.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa