Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Lähidemokratiajaosto
Pöytäkirja 18.06.2018/Pykälä 17

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 17

Asianro 5214/00.01.02.00/2018

 

 

Pitäjäraatikysely 2018, tulokset

 

 

Kehityspäällikkö Mirja Wihuri
Kansalaistoiminnan aktivointiyksikkö

 

 

Kuopion kuuden liitoskunnan alueella toimiva pitäjäraatimalli on ollut toiminnassa vajaan vuoden 1.6.2017 alkaen. Kuusi erilaista aluetta, Juankoski, Karttula, Maaninka, Nilsiä, Vehmersalmi ja Riistavesi rakentavat lähidemokratiaa oman alueensa lähtökohdista. Kaikilla on kuitenkin yhteinen tavoite – asukkaiden hyvinvoinnin parantaminen. Raatien toimintaa ohjaa kaupunginvaltuuston hyväksymä toimintasääntö. Pitäjäraatitoimintaa koordinoi kaupunginhallituksen alainen lähidemokratiajaos. Raatien toiminta käynnistyi käytännössä syksyllä 2018.Toiminta hakee sekä hallinnollisesta että toiminnallisesta näkökulmasta ensimmäisen toimintavuoden jälkeen vielä muotojaan. Valmiita malleja toiminnan järjestämiseksi ei ole olemassa.

Pitäjäraatitoiminta asemoituu edustuksellisen päätöksenteon, kaupunki-organisaation toiminnan sekä perinteisen kansalaistoiminnan välimaastoon. Pitäjäraatien toiminnan ja talouden suunnittelu on sidottu kaupungin toiminnalliseen vuosikelloon. Kaupungin toiminnan ja talouden suunnittelu vuodelle 2019 on käynnistymässä,

Pitäjäraatitoiminnan kehittämistarpeiden sekä käynnistämisvuoden kokemuksien kartoittamiseksi tehtiin asukkaille, päättäjille, virkamiehille, pitäjäraadin jäsenille sekä muille toimijoille suunnattu kysely. Kysely oli avoimena verkossa 17.4. - 6.5.2018. Kaupungin henkilöstölle kyselyaikaa jatkettiin 8.6.2018 saakka. 

Kyselystä ilmoitettiin kuudessa sanomalehdessä, kaupungin verkkosivuilla, sähköpostilla järjestöille ja pitäjäraatien jäsenille sekä somessa mm. fb-sivuilla. Paikallislehdet tekivät myös mediatiedotteen pohjalta uutisointia.

Kyselyyn saatiin vastauksia yhteensä 207 kappaletta. Suuri määrä rakentavaa palautetta avoimiin kysymyksiin antaa tietoa kehittämisen tueksi. Vastaajista 38 henkilöä oli pitäjäraadin jäseniä, 18 pitäjäraadin varajäseniä, 24 luottamushenkilöitä, 18 kaupungin työntekijöitä, 29 järjestön edustajia ja 89 vastasi kuntalaisen näkökulmasta.

Lisätietoa kehityspäällikkö Mirja Wihuri mirja.wihuri(at)kuopio.fi, puhelin 044 718 5052.

Vaikutusten arviointi                -

 

 

 

                                                      Valmistelija                                                         

Mirja Wihuri

puh. +358 44 718 5052

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                          Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Pitäjäraatikyselyn tulokset esitellään lähidemokratiajaostolle. Lähidemokratiajaosto käy lähetekeskustelun kyselyn tuloksista ja mahdollisista jatko-toimenpiteistä.

 

 

Päätös                                          Merkitään, että kehityspäällikkö Mirja Wihuri esitteli pitäjäraatikyselyn tuloksia (liitetään pöytäkirjaan).

 

Lähidemokratiajaosto merkitsi asian tiedoksi.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa