Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat
Pöytäkirja 19.03.2018/Pykälä 15

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 15

Asianro 2387/00.00.01.01/2018

 

 

Edustajien nimeäminen kaupungin kansainvälisyystyöryhmään

 

 

Kansainvälisyys on vuosien ajan ollut Kuopion päästrategian läpileikkaava teema.  Näin on myös joulukuussa 2017 hyväksytyssä Kuopion strategiassa vuoteen 2030.

 

Strategian kansainvälisyysasioita on ohjausryhmänä seurannut kansainvälisyystyöryhmä vuodesta 2004 saakka. Vuonna 2017 päättyneellä kaudella kansainvälisyystyöryhmän poliittisia edustajia olivat Nelli Berg-Väänänen, Leila Savolainen ja Irja Sokka. Työryhmässä on ollut viranhaltijajäseninä kaupunginjohtaja, palvelualuejohtajat, markkinointijohtaja ja tiedottaja markkinointiyksiköstä, yrityspalvelun yrityskoordinaattori ja strategia-yksikön kv-koordinaattori.

 

Päättyneen valtuustokauden positiivisia asioita olivat mm. kansainvälisen WHO Healthy Cities – konferenssin isännöiminen, entisestään monipuolistunut Shanghai-yhteistyö, laajentuneet verkostot mm. Pohjois-Norjaan sekä hyvin hoidettu kotoutumistyö.

 

Vuonna 2017 kautensa päättänyt kansainvälisyystyöryhmä katsoi, että työskentelyä on perusteltua jatkaa ja työskentelymuotoja edelleen kehittää sekä kokoonpanoa täydentää myös niin, että pyydetään sidosryhmien kuten oppilaitosten ja yritystoimijoiden edustajia mukaan.

                                                     

 

                                                      Valmistelija                                                         

Raija Kovanen

puh. +358 44 718 2131

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

 

 

Päätösehdotus                          Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus nimeää työryhmään edustajansa.

 

 

Päätös                                          Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen ja nimesi edustajakseen työryhmään Leila Savolaisen, Tiina Kaartisen ja Nelli Berg-Väänäsen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa