Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristö- ja rakennuslautakunta
Pöytäkirja 19.04.2018/Pykälä 25

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 25

Asianro 2977/11.03.01/2018

 

 

Kuopion meluntorjunnan toimintasuunnitelma 2018-2023

 

 

Ympäristöjohtaja Tanja Leppänen
Alueellinen ympäristönsuojelu

 

 

Kuopioon kaupunki valmistelee ympäristönsuojelulain 151 §:n mukaista, EU:n ympäristömeludirektiivin tarkoittamaa meluntorjunnan toimintasuunnitelmaa vuosille 2018-2023. Toimintasuunnitelman valmistelua varten on vuosina 2016-2018 tehty ympäristönsuojelulain 151 §:n ja valtioneuvoston asetuksen edellyttämät selvitykset vallitsevasta melutilanteesta ja melulle altistumisesta. Valmistuneet selvitykset ovat

 

       Kuopion kaupungin EU-meluselvitys 2017

       Kuopion ja Siilinjärven meluselvitys vuosille 2017 ja 2035

       Keskeisen kaupunkialueen hiljaisten alueiden kartoitus 2016

       Maaseutumaisten alueiden hiljaisten luonnonalueiden kartoitus 2018

 

Tausta-aineistoksi on lisäksi vuonna 2017 valmistunut Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksen tekemä tie- ja raideliikennemelun terveys- ja hyvinvointivaikutuksia Kuopiossa ja Jyväskylässä koskeva selvitys.

 

Meluntorjunnan toimintasuunnitelmaa on valmisteltu hankeryhmässä, jos on ollut edustus seuraavista tahoista

 

       Kuopion kaupunki

       asemakaavoitus

       strateginen maankäyttö

       kunnallistekninen suunnittelu

       rakennusvalvonta

       ympäristöterveydenhuolto

       ympäristönsuojelu (koordinointi)

 

Hankeryhmässä on ollut edustus myös Pohjois-Savon ELY-keskuksesta, Uudenmaan ELY-keskuksesta (toimintasuunnitelmien laatimisen valtakunnallinen koordinointi), Liikennevirastosta ja WSP Finland Oy:stä (konsultti).

 

Toimintasuunnitelman pidetään yleisesti nähtäville mahdollisia mielipiteitä ja muistutuksia varten ajalla 23.4.-21.5.2018. Toimintasuunnitelmaluonnoksen johdosta järjestetään yleisöilta 25.4.2018.

 

Nähtävillä pidon jälkeen kaupunkirakennelautakunta esittää toimintasuunnitelman kaupunginhallitukselle hyväksyttäväksi kokouksessaan 17.6.2018. Toimintasuunnitelma tulee olla hyväksytty 18.7.2018 mennessä.

 

Meluntorjunnan toimintaohjelman luonnos jaetaan esityslistan liitteenä.

 

 

                          

 

 

Esitys                                            Ympäristö- ja rakennuslautakunta asettaa Kuopion meluntorjunnan toimintasuunnitelman yleisesti nähtäville mahdollisia mielipiteitä ja muistutuksia varten ajalle 23.4.-21.5.2018. Samalla luonnoksesta pyydetään 21.5.2018 mennessä lausunnot Liikennevirastolta, Pohjois-Savon ELY-keskukselta ja kaupunkirakennelautakunnalta.

 

 

 

Liitteet

3

2977/2018 Kuopion kaupungin meluntorjunnan toimintasuunnitelma_raporttiluonnos

 

4

2977/2018 Meluntorjuntakohteiden kohdekortit

 

                                                      Valmistelija                                                         

Erkki Pärjälä

puh. +358 44 718 2142

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                          Ympäristöjohtaja Tanja Leppänen

 

Lautakunta hyväksyy ympäristöjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                          Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa