Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Karttulan pitäjäraati
Pöytäkirja 12.04.2018/Pykälä 22

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 22

Asianro 2986/12.03.01.02/2018

 

 

Kirkonkylät palvelukeskuksina -hanke

 

 

 

                                                    Karttulan pitäjäraati on valittu Mansikka ry:n hallinnoiman ja Pohjois-Savon liiton ja Pohjois-Savon Ely-keskuksen rahoittaman Kirkonkylät palvelukeskuksina –hankkeen pilottialueeksi. Hankkeessa kehitetään eri sektoreiden välistä tila-, palvelu- ja budjettikumppanuutta. Toimenpiteet tähtäävät kirkonkylien ja kyläkeskusten tyhjien ja vajaakäyttöisten tilojen käyttöasteen nostoon kehittämällä kumppanuuksia. Tavoitteena on saada tiloihin uudenlaisia käyttötarkoituksia, palveluja ja toimintaa.

 

 

Päätösehdotus                        Käydään läpi Kirkonkylät palvelukeskuksina -hankkeen tämänhetkinen tilanne.

 

 

Päätös                                        Kirkonkylät palvelukeskuksina -hankkeen tämän hetken tilanne sekä asialistan kohta 4 "Tilaisuuden järjestäminen eri sidosryhmille" käytiin läpi asialistan kohdassa 3.

 

Kirkonkylät palvelukeskuksina -hankkeen työryhmä kokoontui 5.4.2018. Työryhmä oli päättänyt järjestää Karttulan toimijoiden (järjestöt, yhdistykset, urheiluseurat) kuulemistilaisuuden. Tulosten perusteella tehdään lähidemokratiajaostolle kehittämismäärärahahakemus.

 

Pitäjäraati päätti toimia kuulemistilaisuuden koollekutsujana ja tarjota 3.5.2018 klo 17.30 Karttulan yhteispalvelupisteen valtuustosalissa pidettävän tilaisuuden kahvituksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa