Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Nilsiän pitäjäraati
Pöytäkirja 26.04.2018/Pykälä 28

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 28

Asianro 3409/00.01.01/2018

 

 

Tiedotus- ja infotaulujen perustaminen ja uudistaminen Nilsiän taajamassa ja kylillä

 

 

 

 

 

                                                      Tiedotus- ja infotaulujen uusiminen on tullut esille usealta taholta. Vuotjärven kylätoimikunta on esittänyt 27.helmikuuta tulleella kirjeellä oman kyläalueensa infotaulujen uusimista. Tauluja on 5 kpl. Taajaman alueella on myös tarvetta sekä uusille tauluille että vanhan uudistamiseen. Erityisesti asia on ajankohtainen, kun uusi asiakaspalvelupiste on avattu uuteen kirjastoon. Kokonaan uutena mahdollisuutena tulee harkintaan myös sähköisten ilmoitustaulujen hankinta. Oletettavasti myös muilla kyläalueilla voi olla tarvetta infotauluille tai niiden uusimiseen.

 

                                                      Pitäjäraadilla on mahdollisuus olla mukana taulujen uusimisessa. Huomioon otettavia seikkoja ovat itse taulujen suunnittelu, perustaminen ja ylläpidosta huolehtiminen.

                                                      Pitäjäraati voi hakea ko. toimenpiteisiin rahoitusta tämän vuoden kehittämismäärärahasta, jonka seuraava hakuaika on 31.5. mennessä.                           

                          

 

 

 

                                                      Valmistelija                                                         

Liisa Jokela

puh. +358 44 718 8922

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                         

 

Puheenjohtaja: Monikanavaisen tiedottamisen merkitys on korostunut entisestään kuntaliitoksen myötä. Perinteiset eri kylien ylläpitämät ilmoitustaulut ovat uudistamisen tarpeessa. Vuotjärven kylä on esittänyt pitäjäraadille, että kylän ilmoitustaulut uudistettaisiin pitäjäraadin rahoituksen turvin. Samoin kirkonkylän keskustan ilmoitustaulut ovat uusimisen tarpeessa ja erityisesti sähköisen ilmoitustaulun hankinta kirjaston läheisyyteen on ajankohtainen ja palvelisi hyvin nykypäivän tiedotustarpeita. Ilmoitustaulujen hankintaan esitetään haettavaksi Lähidemokratiajaoston kehittämisrahaa.

 

 

Päätös                                          Pitäjäraati päätti hakea kehittämisrahaa Nilsiän pitäjän alueella oleviin ilmoitustaulujen uudistamiseen ja sähköisen ilmoitustaulun hankintaan toukokuun haussa. Arvioitu taulujen lukumäärä olisi 7 taulua, joista yksi olisi sähköinen ilmoitustaulu taajamakeskustaan. Tarkempi kustannusarvio ja sijoittelu suunnitellaan hakemukseen.

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa