Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 16.05.2018/Pykälä 99

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 99

Asianro 2525/10.00.02.01/2018

 

 

Kiinteistön 297-407-2-11 vuokraaminen maanalaisen väestönsuojan pitämistä varten / Rakennusliike Lapti Oy:lle perustettavien yhtiöiden lukuun

 

 

Vs. kiinteistöjohtaja Lauri Lytsy
Maaomaisuuden hallintapalvelujen tukipalvelut

 

 

Rakennusliike Lapti Oy on tehnyt ostotarjouksen Puijonkadun varressa, linja-autoaseman vastapäätä sijaitsevasta maanalaisesta väestönsuojasta. Samalla on haettu väestönsuojan maanpäällisen alueen vuokraamista.

 

Kaupunkirakennelautakunnalle esitetään maanalaisen väestönsuojan kohdalla sijaitsevan kiinteistön 297-407-2-11 vuokraamista. Kuopion Tilakeskus on tehnyt myyntipäätöksen 18.4.2018 § 1 väestönsuojan myynnistä.

 

Kiinteistön 297-407-2-11 sijainti on esitetty oheisissa kartoissa.

 

                                                           

Kiinteistö 297-407-2-11 opaskartalla

 

 

 

                                                         

                                                          Kiinteistö 297-407-2-11 virastokartalla

 

Kiinteistön 297-407-2-11 pinta-ala on 483 m² ja se sijaitsee asemakaavoittamattomalla alueella. Keskeisen kaupunkialueen yleiskaavassa kiinteistön kohdalla on merkintä V (virkistysalue).

 

Rakennusliike Lapti Oy toteuttaa Kuopion Matkakeskusalueen hanketta. Väestönsuojan on tarkoitus toimia matkakeskushankkeen ensimmäisessä rakennusvaiheessa rakennettavien tonttien 297-3-42-4, 297-3-42-5 ja 297-3-42-7 sekä asemakadun varressa olevan muodostuvan tontin 297-3-50-1 väestönsuojapaikkana.

 

Maanalaisen väestönsuojan maanpäällisen osan vuokraamisella mahdollistetaan väestönsuojan ylläpitoon liittyvät tehtävät. Väestönsuojaan liittyvistä mahdollisista merkittävistä perusparannustöistä on kuitenkin sovittava kaupungin kanssa erikseen. 

 

Vuokra-alue on yleistä virkistysaluetta, joten vuokranantajalla on oikeus käyttää vuokra-aluetta korvauksetta yleiseen virkistyskäyttöön ja kevyen liikenteen kulkemiseen. Vuokralainen ei saa rakentamistoimenpiteillä eikä muillakaan toimenpiteillä aiheuttaa haittaa vuokra-alueen käyttämiseen virkistäytymisalueena.

Kiinteistön maanvuokrasta on pyydetty arviolausunto. Näin ollen kohteen vuokra edustaa käypää markkinavuokraa arviolausunnon tarkkuusrajat huomioon ottaen.

 

Vuosivuokra määräytyy kaavalla:

483 m² * 25 €/m² * 0,04 = 483 euroa

 

Vaikutusten arviointi                -

 

 

Esitys                                              Esitän kaupunkirakennelautakunnalle päätettäväksi kiinteistön 297-407-2-11 vuokraamista Rakennusliike Lapti Oy:lle perustettavan tai perustettavien yhtiöiden lukuun seuraavin ehdoin:

 

1.        Vuokra-aika on 1.6.2018 - 30.4.2068.

2.        Vuosivuokra on 483 euroa. Vuokra on sidottu elinkustannusindeksin pistelukuun 1 935 (12/2017).

3.        Vuokra-alue luovutetaan käytettäväksi maanalaisen väestönsuojan pitämistä varten. Vuokra-alueen muusta käytöstä on neuvoteltava erikseen vuokranantajan kanssa.

4.        Vuokra-alueen maanpinta tulee säilyttää ulkoilu- ja virkistysalueena vuokranantajan antamien ohjeiden mukaisesti.

5.        Vuokranantajalla on oikeus käyttää vuokra-aluetta korvauksetta yleiseen virkistystarkoitukseen ja kevyen liikenteen kulkemiseen.

6.        Vuokranantaja huolehtii virkistyskäytön osalta maanpäällisen alueen kunnossa- ja puhtaanapidosta.

7.        Vuokra-alueen hallintaoikeuden edellytyksenä on allekirjoitettu maan-vuokrasopimus, jossa sovitaan tarkemmista vuokrausehdoista.

8.        Tämä päätös voidaan kuntalain 143 §:n nojalla panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman.

 

                                                          Valmistelija                                                           

Jarkko Tossavainen

 

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

Päätösehdotus                           Vs. apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen

Lautakunta hyväksyy vs. kiinteistöjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa