Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 14.05.2018/Pykälä 40

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 40

Asianro 4077/05.03.01/2018

 

 

Kokouksessa jätetty valtuustoaloite / puheterapiapalvelun saatavuus Kuopion kaupungissa

 

 

                                                    Valtuustoaloite 14.5.2018

                                                    Kristillisdemokraattinen valtuustoryhmä ensimmäisenä allekirjoittajajana Hanna Happonen ja 46 muuta valtuutettua

 

Puheterapia on osa lääkinnällistä kuntoutusta ja sitä toteuttaa yliopistosta logopedian koulutusohjelmasta valmistunut filosofian maisteri, joka on Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston (Valvira) laillistama terveydenhuollon ammattihenkilö eli puheterapeutti (Suomen Puheterapeuttiliitto ry). Kuopion kaupungissa on 10 puheterapeutin tehtävää, mistä täytettynä on vain 5. Puheterapeuttien tehtävien täytössä on ollut haasteita vuodesta 2017 lähtien, mikä heikentää asiakkaiden saamaa palvelua ja vaikuttaa mahdollisesti kaupungin palveluksessa olevien puheterapeuttien koettuun kuormittuneisuuteen ja työhyvinvointiin.

 

Perusterveydenhuollon puheterapiaan kuuluu lasten ja aikuisten puheen-, kielen ja kommunikaation häiriöiden ennaltaehkäisy, tutkimus ja kuntoutus. Puheterapeutti arvioi ja kuntouttaa myös lasten ja aikuisten syömis- ja nielemistoimintoja. Puheterapeutti arvioi, onko kyseessä normaali, viivästynyt vai poikkeava puheen ja kielen kehitys (Suomen Puheterapeuttiliitto ry). Kuopion kaupungissa puheterapeutti toteuttaa arviointia, asiakkaiden ohjausta kotiharjoitteluun ja puheterapiajaksoja yksilöille puheterapeutin vastaanotolla. Suurin osa asiakkaista on lapsia. Usein lapsi ohjataan puheterapeutin tutkimuksiin lastenneuvolan ikäkausitarkastuksesta. Lievemmillään lapsella voi olla jokin äännevirhe, kuten R tai S. Kuopiossa palveluun pääsyn kriteerejä on jouduttu tarkistamaan, esim. aiemmin neuvolassa havaitusta yhden äännevirheen johdosta puheterapeutin kertaluontoiseen kotiharjoitteiden ohjaukseen on päässyt 5-vuotiaana, nykyisin kuitenkin vasta 6-vuotiaana. Läheisillä on suuri rooli lasten kotiharjoitteiden toteuttamisessa, joten puheterapeutin ohjauksessa korostuu läheisten ja vanhempien ohjaus.

 

Puheterapian jonot ovat lisääntyneet Kuopion kaupungissa. Keväällä 2018 puheterapian tutkimuksiin pääsemisen jono on n. 5 kk ja puheterapiajaksolle pääsemisen jono n. 4kk. 4.4.2018 päivätyn tiedon mukaan jonot ovat: saapuneet lähetteet 27, jono tarkempiin tutkimuksiin 77, puheterapiajaksoa odottavien jono 45 ja ohjausjono 25. Yksilön kannalta on olennaisen tärkeää, että puhe- ja äännevirheiden korjaamiseksi puheterapia toteutuu oikea-aikaisesti, siis lapsilla ns. herkkyyskaudella puhetta opittaessa lapsuuden aikana. Puheterapiapalvelussa onkin pyrittävä jonottomuuteen ja oikea-aikaiseen palvelutarpeen arviointiin ja palvelun toteuttamiseen.

 

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Kuopion kaupungissa tulee laatia selvitys puheterapiapalvelun nykytilanteesta ja toteuttamissuunnitelma puheterapiapalvelun saattamisesta laadukkaalle tasolle sekä asiakkaiden että työntekijöiden näkökulmat huomioiden.

                                                   

 

 

Päätös                                        Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa