Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 14.05.2018/Pykälä 33

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta

20 §

13.3.2018

Kaupunginhallitus

118 §

16.4.2018

 

§ 33

Asianro 2110/12.04.01.00/2018

 

 

Tenniksen sisäharrastusolosuhteiden kehittäminen / Kuopion Tennisseura ry:n esitys

 

 

Päätöshistoria

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 13.3.2018 20 §

 

Hyvinvoinnin edistämisen johtaja Janne Hentunen
Liikuntahallit ja paikat

 

                                                    Kuopion Tennisseura ry on tehnyt Kuopion kaupungille esityksen tenniksen sisäharjoitteluolosuhteiden mahdollistamisesta Pitkälahden koulun läheisyydessä sijaitsevalle Kuvelammen hiekkakentälle. Kentälle on talvisin toteutettu hiihtohalsteri ja luistinrata. Kesäisin alue on vähäisessä käytössä.

 

Kaupunkirakennelautakunta on kokouksessaan 28.2.2018 § 50 myöntänyt suunnitteluvarauksen Kuopion Tennisseura ry:lle noin 3500 m2 kokoisesta alueesta kyseisen kentän alueelle. Tennisseuralle varattavan alueen lisäksi alueelle mahtuu edelleenkin talvella luistelualue ja hiihtohalsteri sekä kesällä juniorikokoinen pesäpallokenttä ja jalkapallon nappulakenttä. Rakennus voidaan sijoittaa alueelle niin, että ulkokentän kooksi jää n. 75 x 60m2.  Urheilualueella on lisäksi kaupungin 3 tenniskenttää, jotka on peruskorjattu kesällä 2017. Tenniskenttäalue on talvisin jääkiekkokaukalona.

 

Kuopion Tennisseura ry:lle on ollut vuokrattu kaupungingeodeetin 18.3.2009 § 47 päätöksellä alue Niiralan montusta 1.9.2009–31.8.2014 väliseksi ajaksi tennishallia varten. Vuokrattu alue sijoittuu Kuntolaakson alueelle. Vuokrasopimusta on jatkettu vuosi kerrallaan lyhyillä irtisanomisajoilla. Tennishallin käyttö on mahdollistettu alueella niin pitkäksi aikaa kuin mahdollista ottaen huomioon Kuntolaakson alueen rakentamisen aloitus. Viimeisin jatkosopimus on päättynyt 31.12.2017.

 

Kuopion Tennisseura ry (KTS) on tenniksen erikoisseura, jossa on tällä hetkellä noin 450 jäsentä. KTS on Kuopion alueen merkittävä tenniksen erikoisseura ja samalla myös Pohjois-Savon johtava tennisseura. Seuran toiminnan painopistealueet ovat juniorityössä sekä aikuis-, seniori- ja harrastustenniksessä. Seuran valmennuksessa on viikoittain 250 junioria ja aikuista. Tenniksen harrastajamäärät Kuopion talousalueella ovat olleet viimeisten vuosien aikana merkittävässä nousussa.

 

Uuden hallin rakentamisen myötä KTS:n hallinnoimien sisäkenttien määrä lisääntyisi neljään. Tämä lisää tenniksen tunnettavuutta ja harrastajien lukumäärää ja siten kasvattaa tennishallien käyttöastetta. Kenttien lisääntyminen mahdollistaa myös SM- liigatason aikuis- ja juniorikilpailujen tuomisen Kuopioon ja mahdollistaa muidenkin suurempien turnauksien järjestämistä, erityisesti kansainvälisen tason pyörätuolitenniskilpailuiden järjestämisen talousalueella.

KTS on esittänyt Kuopion kaupungille suunnitellun hallin mahdollistamista hankkeen rahoitukseen osallistumalla. KTS:n esitys on liitteenä.

 

Kuopion kaupunginhallitus on kokouksessaan 3.10.2016 § 293 linjannut arviointikriteerit ja periaatteet yksityisten liikuntatilojen mahdollistamisesta. Tarvemäärittelyn ja liikuntatilan mahdollistamiseen osallistumisen keskeisiä arviointikriteereinä ovat harrastajamäärä, tilan saavutettavuus harrastajiin nähden, tilojen kustannustehokas kokonaiskäyttö, muut hyvinvointivaikutukset, yritysvaikutukset sekä imago-, tapahtuma- ja matkailuvaikutukset.

 

Linjaukset kaupungin mahdollisesta osallistumisesta yksityisten liikuntahallien mahdollistamiseen:

 

1.       Kaupunki voi osallistua mahdollisiin rakennushankkeisiin normaalina elinkeinorakentamisena, joka tarkoittaa käytännössä yhteistyötä kaavoituksessa ja tonttien esirakentamisessa.

 

-          Mikäli rakentamiseen on julkista hankerahoitusta, kaupunki voi osallistua hankerahoitukseen de minimis -tuen mukaisella osuudella.

 

-          Kaupunki voi myöntää erityisistä syistä harkinnanvaraista tukea liikunta- ja kulttuurirakentamisessa. Yritystuista päättää kaupunginhallitus. Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta antaa lausunnon hankkeesta keskeisten arviointikriteerien pohjalta.

 

2.      Kaupunki voi tukea asukkaiden palvelunkäyttöä harkinnanvaraisesti.

 

-          Kaupunki voi vuokrata tilaa tai käyttöaikaa asukkaiden palvelujen järjestämiseksi toimijan kanssa sovitulla tavalla määräaikaisesti tai toistaiseksi.

 

-          Kaupunki voi tukea harkinnanvaraisesti liikuntajärjestöjä, jotka käyttävät tilaa. Avustuksista päättää hyvinvoinnin edistämisen lautakunta kaupunginvaltuuston vuosittain päättämän talousarvion puitteissa.

 

Tuet ja avustukset vaativat aina hankekohtaiset päätökset ja tarvittavat resursoinnit. Mahdolliset tuet ja avustukset päätetään vuosittain kaupungin talousarvion yhteydessä.

 

Edellä mainittujen arviointikriteerien pohjalta voidaan todeta, että Kuopion Tennisseura ry:n esittämälle tenniksen harrastusolosuhteiden kehittämiselle on olemassa tarve. Esitetty paikka on sijainniltaan varsin hyvä, kun huomioidaan alueen saavutettavuus mm. joukkoliikenteellä. Tennishallin toteutuminen muodostaisi alueesta tennisharrastuksen kokonaisuuden yhdessä jo alueella sijaitsevien tenniskenttien kanssa. Alueelle voidaan jatkossakin toteuttaa koulun ja muiden alueen liikunnanharrastajien tarvitsemat ulkoliikuntaolosuhteet.

 

Uusi tennishalli täydentäisi kaupungin tenniksen sisäharrastusolosuhteita. Nykyisin Kuopiossa on yksi tennishalli Rauhalahdessa ja sen yhteydessä kuplahalli tenniksen ja mailapelien harrastamiseen. Rauhalahden tennishalli on kaupungin toteuttama ja vuonna 2013 hallista on laadittu lunastussopimus yrittäjän kanssa. Kaupunki vuokraa kyseisestä hallikokonaisuudesta varasto, puku- ja sosiaalitilat viereisen Rauhalahden jalkapallokentän käyttäjien tarpeisiin sekä Kuopion kuntatekniikkaliikelaitoksen tarpeisiin.

 

Uuden tennishallin toteuttamisesta on neuvoteltu Kuopion Tennisseuran ja Kuopion kaupungin kesken.

 

Vaikutusten arviointi           Liitteenä

 

Esitys                                       Esitän, että hyvinvoinnin edistämisen lautakunta toteaa, että toteutuessaan Kuopion Tennisseura ry:n hanke täydentäisi osaltaan Kuopion liikuntapaikkaverkostoa ja tarjoaisi liikuntapaikkapalveluita erityisesti mailapelien harrastajille.

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että Kuopion kaupunki ja Kuopion Tennisseura ry laativat aiesopimuksen Kuopion Tennisseura ry:n kanssa tennishallin mahdollistamiseksi kaupunginhallituksen linjausten pohjalta huomioiden aiemmin laaditut aiesopimukset muiden yksityisten toimijoiden kanssa.

 

 

Liitteet

 

2110/2018 Kuopion Tennisseura ry:n esitys Kuopion kaupungille

 

 

2110/2018 Vaikutusten arviointi

 

                                                    Valmistelija                                                   

Janne Hentunen

puh. +358 17 18 2502

Saku Kekäläinen

puh. +358 44 718 2515

                                                    etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                   Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää hyväksyä hyvinvoinnin edistämisen johtajan esityksen.

 

 

Päätös                                     Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 


 

Kaupunginhallitus 16.4.2018 118 §

 

 

 

Liitteet

 

2110/2018 Kuopion Tennisseura ry:n esitys Kuopion kaupungille

 

 

2110/2018 Vaikutusten arviointi

 

 

2110/2018 Tennishallin yhteistyösopimus

 

 

 

 

 

                                                    Valmistelija                                                   

Janne Hentunen

puh. +358 17 18 2502

Saku Kekäläinen

puh. +358 44 718 2515

                                                    etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

_____________________________________________________

 

                                                    Hyvinvoinnin edistämisen lautakuntakäsittelyn jälkeen on hankkeen aikataulusta johtuen valmisteltu suoraan liitteenä oleva yhteistyösopimus yhteistyössä kaupungin ja Kuopion Tennisseura ry:n (KTS) kesken. 

 

                                                    Yhteistyösopimuksen mukaan kaupunki sitoutuu tukemaan hanketta paikalliseen liikuntapaikkarakentamiseen osoitettavalla 300.000 euron investointiavustuksella, mikäli Kuopion kaupunginvaltuusto hyväksyy vuoden 2018 lisätalousarvion käsittelyn yhteydessä investointiavustukseen kohdennettavan määrärahan. 

 

                                                   

Päätösehdotus                   Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus
 
1. hyväksyy liitteenä olevan yhteistyösopimuksen ja

2. päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että myöntäisi sopimuksen mukaisesti 300.000 €:n lisämäärärahan liikuntapaikkarakentamiseen.

 

 

 

Päätös                                     Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 


 

 

 

Liitteet

1

2110/2018 Kuopion Tennisseura ry:n esitys Kuopion kaupungille

 

2

2110/2018 Vaikutusten arviointi

 

3

2110/2018 Tennishallin yhteistyösopimus

 

                                                    Valmistelija                                                     

Janne Hentunen

puh. +358 17 18 2502

Saku Kekäläinen

puh. +358 44 718 2515

                                                    etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

                   _____________________________________________________

 

                                                                             

Päätösehdotus                        Kaupunginhallitus

 

Kaupunginvaltuusto myöntää sopimuksen mukaisesti 300.000 €:n lisämäärärahan liikuntapaikkarakentamiseen.

 

 

 

Päätös                                        Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kaupunginhallituksen tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa