Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 11.06.2018/Pykälä 51

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Kaupunginhallitus

151 §

21.5.2018

 

§ 51

Asianro 4542/00.01.00/2017

 

 

Talous- ja henkilöstöhallinnon tukipalvelut

 

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginhallitus 21.5.2018 151 §

 

Taloussuunnittelupäällikkö Jaana Kuuva
Talous- ja omistajaohjaus

                                                     

Kuopion kaupungin talous- ja palkkahallinnon operatiiviset palvelut on tuotettu vuodesta 2006 lähtien kaupungin tytäryhtiössä Kuhilas Oy:ssä. Kuhilas Oy:n omistajina kaupungin lisäksi ovat Siilinjärven, Leppävirran, Tuusniemen ja Kaavin kunnat sekä Niiralan kulma Oy, IS-Hankinta Oy, Istekki Oy, Itä-Suomen huoltopalvelut liikelaitoskuntayhtymä (Servica) ja Jätekukko Oy.

 

Maakuntauudistuksen valmistelun yhteydessä syntyi syksyllä 2017 yhteinen tahtotila, että talous- ja henkilöstöhallinnon palvelut järjestettäisiin yhdessä maakunnallisesti ja hyödynnettäisiin mahdollisimman laajasti nykyistä osaamista sekä tietojärjestelmiä. Maakuntavalmistelijat ja Kuhilaan omistajat ovat alkuvuoden 2018 aikana jatkaneet valmistelua Monetra Oy:n kanssa. Nykyisin pääomistajiensa Oulun kaupungin ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin tukipalvelujen tuottajan on tarkoitus laajentua kolmeen uuteen maakuntaan ja perustaa alueelliset yhtiöt Pirkanmaalle, Keski-Suomeen ja Pohjois-Savoon.

 

Monetra-konsortiossa Monetra Oy emoyhtiönä omistaa yhteensä neljä alueellista yhtiötä. Monetra Oy:n omistavat neljän maakunnan keskuskaupungit ja sairaanhoitopiirit. Sairaanhoitopiirien omistukset siirtyvät maakunnalle 2020 alusta lukien.

 

Konsortion rakennetta ja sen edellyttämiä omistusjärjestelyjä on selostettu omistajaohjausjaostolle 23.4.2018. Kuhilas Oy:n hallitusta ja henkilöstöä on tiedotettu valmistelussa olevista muutoksista mm. 2.5. ja 3.5.2018.

 

Alueyhtiö Pohjois-Savossa

 

Monetra Pohjois-Savo Oy syntyy Kuhilas Oy:n nykyomistusta laajentamalla. Ennen omistusjärjestelyjä Kuhilas Oy:n nykyisille osakkeenomistajille ehdotetaan tehtäväksi osingonjako, yhteensä n. 600 000,00 euroa.

 

Ensi vaiheessa Pohjois-Savon sairaanhoitopiirille tarjotaan osakeannissa merkittäväksi noin 64 % omistusta vastaava osuus Kuhilas Oy:ssä, joka tarkoittaa noin 6200 uutta Kuhilas Oy:n osaketta. Järjestelyt toteutetaan vuoden 2018 aikana. Tässä yhteydessä Kuopion kaupunki luopuu enemmistöosuudestaan Kuhilas Oy:ssä ja Kuhilas Oy:n nykyiset K- ja A-sarjan osakkeet yhdistetään yhdeksi osakesarjaksi. Samalla Kuopion kaupungin ja Siilinjärven kunnan keskinäinen yhtiötä koskeva osakassopimus päättyy. Järjestelyihin liittyen Kuopion kaupunki tulee hankkimaan nykyisiltä Kuhilas Oy:n osakkeenomistajilta yhteensä noin 820 osaketta, substanssiarvolla 100 euroa/osake.

 

Kuhilas Oy:n nimi muutetaan Monetra Pohjois-Savo Oy:ksi. Hallituksen jäsenet nimetään Monetra Pohjois-Savo Oy:n osakassopimuksen mukaisesti.

 

 Monetra-emoyhtiö

 

Monetra Oy:n (emoyhtiö) perustavat Tampereen kaupunki, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri, Oulun kaupunki sekä Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri.

 

Monetra Oy:n osakkeiden omistus tulee jakaantumaan pääosin osakkaiden arvioitujen palveluostojen suhteen Monetra-konsernista. Monetra Oy järjestää suunnatun maksullisen osakeannin kaikille pääosakkaille. Kuopion kaupunki merkitsee emoyhtiö Monetra Oy:n osakeannissa sille tarjottavat uudet osakkeet. Osakkeet maksetaan luovuttamalla apporttina 23 % osuutta vastaava määrä Monetra Pohjois-Savo Oy:n osakkeista. Kaupungille jää osakkeiden maksamisen jälkeen noin 12 %:n omistus Monetra Pohjois-Savo Oy:stä.

 

Konsernin sovittujen omistussuhteiden tavoittamiseksi, Monetra Oy:n osakkeenomistajat tulevat tekemään keskinäisiä osakekauppoja. Kuopion kaupungin tavoiteomistuksen saavuttamiseksi, kaupunki sitoutuu myymään yhteensä noin 160 000 euron arvosta Monetra Oy:n osakkeita.

 

Edellä kuvattujen järjestelyjen jälkeen Monetra Oy:n omistus tulee jakaantumaan seuraavasti:

                                                      Oulun kaupunki 30 %

Tampereen kaupunki 21 %

Kuopion kaupunki 4 %

Jyväskylän kaupunki 8,5 %

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri 7 %

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri 16 %

Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri 8,5 %

Keski-Suomen sairaanhoitopiiri 5 %

 

Edellä kuvattujen järjestelyjen jälkeen Monetra Pohjois-Savo Oy:n omistus tulee jakaantumaan seuraavasti:

                                                      Monetra Oy 51 %

                                                      Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri 36 %

                                                      Kuopion kaupunki 12 %

Muut 1 %

 

 

                                                      Perustelut ja tehtävät

 

Edellä esitettyjen omistusjärjestelyiden jälkeen Pohjois-Savon alueelle muodostuu merkittävä toiminnan ja osaamisen keskus talous- ja henkilöstöhallinnon alalle.

 

Usean kunnan, kuntayhteisön ja tulevan maakunnan yhteistyöllä, yhteisellä kehittämisellä ja isommalla volyymilla saavutetaan suuremmat tehokkuushyödyt kuin yksin/yhden maakunnan sisällä toimimisella. Varsinkin robotisaation hyödyntäminen vaatii nykyistä suurempia tuotantovolyymeja sekä kehittämisresursseja.

 

 

Alueyhtiöistä syntyy kuntia ja tulevia maakuntia varten vahva palveluntuottaja, joilla on hyvät edellytykset kehittää toimintaansa osana laajempaa ylimaakunnallista palvelukeskuskonsortiota. Yhtiöt toimivat omistajiensa sidosyksikköinä (inhouse).

 

Hanke kannattaa toteuttaa maakunta- ja sote-uudistuksen toteutumisesta riippumatta.

 

Alueyhtiöiden tehtävänä on palvelutuotannon järjestäminen ja sen kehittäminen, tietojärjestelmien käyttö ja osaaminen sekä asiakashankinta ja asiakkuuksien hoito. Yhtiöt toimivat osakkaidensa strategisina tukipalvelukumppaneina. Pohjois-Savon alueyhtiön palvelutuotannossa työskentelee vuoden 2019 alussa arviolta noin 100 henkilöä.

 

                                                     

Liitteet

 

4542/2017 Monetra-konsernin liiketoimintasuunnitelma

 

 

4542/2017 Monetra Oy emoyhtiö osakassopimus

 

 

4542/2017 Monetra Pohjois-Savo Oy osakassopimus

 

 

Päätösehdotus                     Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se
 
1.  hyväksyy Monetra Pohjois-Savo Oy:n yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen liitteineen, jolla kumotaan kaikki aiemmat Kuhilas Oy:tä koskevat osakkaiden väliset sopimukset,

2.  hyväksyy Monetra Oy:n yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen liitteineen,

3.  päättää ostaa Siilinjärven kunnalta 464 kpl ja muilta Kuhilas Oy:n nykyisiltä osakkeenomistajilta 40 kpl kultakin Kuhilas Oy:n osakkeita niiden osingonmaksun jälkeen jäljelle jäävästä substanssiarvosta 100 euroa/kappale,

4.  päättää merkitä suunnatussa osakeannissa Monetra Oy:n osakkeita luovuttamalla noin 23 % omistusosuutta vastaavan määrän tulevan Monetra Pohjois-Savo Oy:n osakkeita apporttina,

5.  sitoutuu Monetra-konsernin sovittujen osakeomistusten saavuttamiseksi tekemään Monetra Oy:n osakkeenomistajien kesken osakekauppoja, joiden lopputulemana on Kuopion kaupungin 4 %:n omistusosuus Monetra Oy:ssä (emoyhtiö) sekä

6.  päättää valtuuttaa kaupunginhallituksen viimeistelemään omistusjärjestelyjen yksityiskohdat ja tekemään teknisluonteisia muutoksia ja täsmennyksiä yllämainittuihin asiakirjoihin.


Päätös                                       Merkittiin, että valtuuston I varapuheenjohtaja Markku Rossi ja jäsen Erkki Virtanen poistuivat kokouksesta esteellisinä (yhteisöjäävi) asiakohdan käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.


 

 

Liitteet

20

4542/2017 Monetra-konsernin liiketoimintasuunnitelma

 

21

4542/2017 Monetra Oy emoyhtiö osakassopimus

 

22

4542/2017 Monetra Pohjois-Savo Oy osakassopimus

 

                                                     

Päätösehdotus                          Kaupunginhallitus

 

Kaupunginvaltuusto
 
1.  hyväksyy Monetra Pohjois-Savo Oy:n yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen liitteineen, jolla kumotaan kaikki aiemmat Kuhilas Oy:tä koskevat osakkai-den väliset sopimukset,

2.  hyväksyy Monetra Oy:n yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen liitteineen,

3.  päättää ostaa Siilinjärven kunnalta 464 kpl ja muilta Kuhilas Oy:n nykyisiltä osakkeenomistajilta 40 kpl kultakin Kuhilas Oy:n osakkeita niiden osingonmaksun jälkeen jäljelle jäävästä substanssiarvosta 100 euroa/kappale,

4.  päättää merkitä suunnatussa osakeannissa Monetra Oy:n osakkeita luovuttamalla noin 23 % omistusosuutta vastaavan määrän tulevan Monetra Pohjois-Savo Oy:n osakkeita apporttina,

5.  sitoutuu Monetra-konsernin sovittujen osakeomistusten saavuttamiseksi tekemään Monetra Oy:n osakkeenomistajien kesken osakekauppoja, joiden lop-putulemana on Kuopion kaupungin 4 %:n omistusosuus Monetra Oy:ssä (emo-yhtiö) sekä

6.  päättää valtuuttaa kaupunginhallituksen viimeistelemään omistusjärjestelyjen yksityiskohdat ja tekemään teknisluonteisia muutoksia ja täsmennyksiä yllämainittuihin asiakirjoihin.



Päätös                                          Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kaupunginhallituksen tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa