Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 27.06.2018/Pykälä 144

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 144

Asianro 2346/10.03.01.00/2018

 

 

Nurmisaaren viheralueiden yleissuunnitelman hyväksyminen nähtävilläoloa varten

 

 

Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen
Kaupunkisuunnittelun tukipalvelut

 

 

Kohde                                             Suunnittelualue sijaitsee Saaristokaupungissa Rautaniemen kaupunginosassa. Suunnittelualueen kokonaispinta-ala on 4,36 ha. Viheralueet ovat kaavamerkinnältään lähivirkistysaluetta(VL/s-7). Nurmisaari kuuluu Haukkaniemen kaava-alueeseen (1068)

 

Suunnitelman sisältö                Yleissuunnitelmassa esitetään viheralueille tulevat toiminnot sekä alueiden hoidon tavoitteet ja periaatteet. Lisäksi arvioidaan tulevat rakentamis- ja kunnossapitokustannukset.

 

Suunnitelman tavoitteena on säilyttää alueen luontoarvot sekä muodostaa alueesta lähiretkeilyä ja luonto-opetusta tukeva monimuotoinen viheralue.

Alueelle rakennetaan puistokäytävää n. 400m, katoksellinen nuotiopaikka, melontalaituri sekä infotauluja.

 

Suunnittelutyön käynnistymisestä on tiedotettu Kuopio suunnittelee ja rakentaa 2018 lehdessä.

 

 

Esteettömyys                              Suunnittelussa pyritään esteettömyyden perustason mukaisiin ratkaisuihin.

 

Kustannukset                              Arvioidut investointikustannukset ovat n. 84 000 € ja vuotuiset kunnossapitokustannukset n. 1750 €/vuosi.

 

Ilmastopoliittiset vaikutukset ovat neutraalit.

 

Vaikutusten arviointi                Nurmisaaren viherpalvelut edistävät useita kaupungin hyvinvointitavoitteita eri-ikäisiä aktiivisuuteen kannustavana ympäristönä ja parantaa asuinympäristön viihtyisyyttä ja vetovoimaisuutta.

 

Ilmastopoliittiset vaikutukset ovat neutraalit.

 

 

Esitys                                              Esitän, että kaupunkirakennelautakunta hyväksyy Nurmisaaren yleissuunnitelman nähtävillä oloa varten.

 

 

Liitteet

32

2346/2018 Nurmisaari yleissuunnitelmaselostus

 

33

2346/2018 Suunnitelma

 

                                                          Valmistelija                                                           

Kari Huttunen

puh. +358 44 718 5715

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen

 

Lautakunta hyväksyy kaupunkisuunnittelujohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa