Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Savo-Pielisen jätelautakunta
Pöytäkirja 27.09.2018/Pykälä 15

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 15

Asianro 7644/00.02.03/2018

 

 

Jätelautakunnan pöytäkirjanpitäjä sekä esittelijän ja pöytäkirjanpitäjän sijaiset

 

 

Palvelupäällikkö Saija Pöntinen
Alueelliset jätehuollon viranomaispalvelut

 

 

Kuopion kaupungin hallintosäännön 142 §:n mukaan toimielimen esittelijästä määrätään toimielimen päätöksellä.  Jätelautakunnan päätöksen 29.11.2017 § 3 mukaisesti jätelautakunnan esittelijänä toimii palvelupäällikkö ja hänen ollessa poissa tai esteellinen, esittelijänä toimii hänen sijaisensa. Jätehuollon viranomaispalveluissa suunnittelija sijaistaa palvelupäällikköä. Jos kuitenkin molemmat ovat estyneitä, ei sijaista ole. Lautakunnan päätöksenteon varmistamiseksi on syytä määrätä tällaisiinkin tilanteisiin esittelijä. Näissä tilanteissa palvelupäällikön esimiehenä toimivalla kaupungininsinöörillä on parhaat edellytykset toimia esittelijänä.

 

Kuopion kaupungin hallintosäännön 150 §:ssä määrätään pöytäkirjan laatimisesta ja allekirjoittamisesta. Savo-Pielisen jätelautakunnassa pöytäkirjanpitäjänä on toiminut jätelautakunnan päätöksen 29.11.2017 § 4 mukaisesti ympäristöasiantuntija ja hänen estyneenä ollessa palveluneuvoja. Jätehuollon viranomaispalveluissa tehtyjen tehtävänjärjestelyjen myötä pöytäkirjanpitäjän tehtävä siirretään palveluneuvojalle. Palveluneuvojan estyneenä ollessa pöytäkirjanpitäjänä toimii hänen sijaisensa eli ympäristöasiantuntija. Jos molemmat ovat estyneitä, pöytäkirjanpitäjänä toimii esittelijän määräämä henkilö.

 

Vaikutusten arviointi                -

 

Esitys                                              Jätelautakunnan esittelijänä toimii alueellisten jätehuollon viranomaispalvelujen palvelupäällikön ja hänen sijaisen estyneenä ollessa kaupungininsinööri.

 

Jätelautakunnan pöytäkirjanpitäjänä toimii alueellisten jätehuollon viranomaispalvelujen palveluneuvoja ja hänen estyneenä ollessa hänen sijaisensa. Jos molemmat ovat estyneitä, toimii pöytäkirjanpitäjänä esittelijän määräämä henkilö.

 

                                                          Valmistelija                                                           

Saija Pöntinen

puh. +358 44 718 5066

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Palvelupäällikkö Saija Pöntinen

 

Lautakunta hyväksyy palvelupäällikön esityksen.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Merkittiin, että puheenjohtajana asiakohdassa toimi puheenjohtajan poissa ollessa varapuheenjohtaja Marko Rautiainen.

 

Merkitään, että puheenjohtaja Hannu Kananen palasi kokoukseen tämän asiakohdan käsittelyn jälkeen.

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa