Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 18.06.2018/Pykälä 192

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 192

Asianro 5054/07.02.02/2018

 

 

Veteraanien ja heidän puolisoidensa rosvopaistitapahtuma Kuopio-hallissa 15.8.2018

 

 

Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas
Kaupunginhallitus

 

 

                                                       Puolustusvoimat ja Finnairin lentävä henkilöstö ovat päättäneet jatkaa veteraanien ja heidän puolisoidensa rosvopaistitapahtumien järjestämistä vielä vuonna 2018. Vastaava tapahtuma järjestettiin Kuopio-hallissa myös viime vuonna. Tapahtuman vastuullisina järjestäjinä toimivat puolustusvoimien Pohjois-Savon aluetoimisto ja Finnairin lentävä henkilöstö. Kello 13 alkavaan tilaisuuteen kutsutaan Pohjois-Savon alueelta veteraaneja puolisoineen, veteraanien leskiä ja lottia tarpeellisine saattajineen yhteensä noin 300 henkilöä.

 

                                                       Järjestäjät pyytävät kaupungilta seuraavaa tukea tapahtuman järjestämiseen.

-        Kuopio-hallin tilavuokrat sisältäen somistuksen, ulkoliputuksen, äänentoiston ja esiintymislavan

-        rosvopaistihaudanteon sekä polttopuut

-        kaupungin virallisen edustajan sekä hänen tervehdyksensä veteraaneille.

 

Kuopio-hallin vuokra tapahtuma-ajalta on noin 10 400 euroa. Mestar-liikelaitoksen tarjous rosvopaistopaikan ja polttopuiden osalta on 1860 euroa. 

 

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja on ilmoittanut, että hän voi toimia kaupungin edustajana tapahtumassa.

 

Kuopiossa järjestetään 15.8. illalla myös Pohjois-Savon maakuntajuhla Kuopion kaupunginteatterissa.

 

 

Vaikutusten arviointi                Tapahtuman ilmastovaikutukset ovat neutraalit

                                                      Tapahtuma yritysvaikutukset ovat lievästi positiiviset

 

 

Esitys                                           

 

Esitän, että Kuopio-hallin tilavuokra sekä somistus-, äänentoisto yms. järjestelykulut sekä Mestar –liikelaitoksen tarjouksen mukaiset kulut maksetaan kaupunginhallituksen käyttövarausmäärärahoista.

 

Liitteet

1

5054/2018 Kainuun Prikaatin Pohjois-Savon aluetoimiston käsky

 

 

                                                      Valmistelija                                                         

Markku Lind

puh. +358 17 18 2070

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                          Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkankaan esityksen.

 

 

Päätös                                          Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa