Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Perusturva- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 19.06.2018/Pykälä 39

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 39

Asianro 5013/01.01.01.01/2018

 

 

Terveysjohtajan viransijaisen valinta

 

 

 

 

 

Terveysjohtaja vastaa kaupungin terveydenhuollon palvelujen asiakkuuksien johtamisen ja muutosjohtamisen prosesseista sekä sidosryhmäyhteistyöstä. Terveysjohtajan tehtävävastuisiin kuuluu myös yhteistyö sairaanhoitopiirin kanssa sekä palvelujen käytön yhteensovittaminen ja ohjaus. Terveysjohtaja on lisäksi terveydenhuoltolain 57 §:ssä tarkoitettu terveydenhuollon toimintayksikön vastaava lääkäri.

 

Kuopion kaupungin terveysjohtaja tuli valituksi määräaikaisesti Kuopion kaupungin vs. apulaiskaupunginjohtajaksi 30.9.2019 saakka.

 

Viranhaltijalain (Laki kunnallisesta viranhaltijasta 2003/304) 4 §:n mukaan virkasuhteeseen ottaminen edellyttää julkista hakumenettelyä, jollei viranhaltijalaissa toisin säädetä. Saman lain 4 §:n 3 mom. mukaan virkasuhteeseen voidaan julkisesta hakumenettelystä poiketen ottaa ilman hakumenettelyä, kun kysymyksessä on sijaiseksi tai avoinna olevaan virkasuhteeseen ottaminen määräajaksi.

 

Terveysjohtajan viransijaista haettiin ajalle 1.8.2018 – 30.9.2019 ilmoitusmenettelyllä, koska kyseessä määräaikainen sijaistus. Hakuilmoitus julkaistiin sähköisesti kaupungin intranetissä (Santra) ajalla 7.5. – 21.5.2018.

 

Viransijaisuuden kelpoisuusvaatimuksena on lääketieteen lisensiaatin tutkinto tai muu terveydenhuollon ylempi korkeakoulututkinto ja riittävä kokemus kunnallishallinnosta.

 

Lisäksi vs. terveysjohtajalta edellytettiin näyttöä terveydenhuollon johtamisesta ja kehittämistyöstä moniammatillisessa työyhteisössä, erinomaisia yhteistyötaitoja, taitoa verkostoitua sekä määrätietoista, rohkeaa ja luovaa kehittämisasennetta. Myös johtamiskoulutusta tultaisiin arvostamaan valinnassa.

 

Viransijaisuuteen ilmoittautui määräaikaan mennessä yksi (1) hakija. Viransijaisuutta haki ylilääkäri Pertti Lipponen.

 

Pertti Lipponen täyttää hakemusasiakirjojen perusteella viransijaisuuden valintakriteerit. Hänellä on riittävä terveydenhoitoalan koulutus (lääketieteen lisensiaatin ja lääketieteen tohtorin tutkinnot) ja pitkä työkokemus Kuopion terveyspalveluista. Lipposella on johtamiskokemusta, koska hän on toiminut vakinaisena apulaisylilääkärinä vuodesta 1998 alkaen ja ylilääkärin sijaisena syksystä 2014 alkaen. Lisäksi Pertti Lipponen on verkostoitunut kattavasti sekä julkisen että yksityisen terveyssektorin kanssa Kuopiossa.

 

Pertti Lipponen toimii tällä hetkellä terveysjohtajan sijaisena ajalla 1.4. – 31.7.2018. Koska terveysjohtajan sijaisuus kestää yli vuoden, valinnasta päättää lautakunta.

 

Pertti Lipposen hakemus on kokouksen asiakirjoissa.

 

 

Vaikutusten arviointi               

 

 

 

                                                          Valmistelija                                                           

Terttu Ruotsalainen

puh. +358 44 718 3100

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Vs. apulaiskaupunginjohtaja Jari Saarinen

 

 

Perusturva- ja terveyslautakunta valitsee terveysjohtajan viransijaisuuteen ajalle 1.8.2018 – 30.9.2019 lääketieteen tohtori, lääketieteen lisensiaatti Pertti Lipposen.

 

Valinnan perusteluna on se, että Pertti Lipposella on terveysjohtajan viransijaisuuteen vaadittava koulutus ja työkokemus sekä edellytykset terveysjohtajan viran menestykselliseen hoitamiseen.

 

 

Päätös                                            Perusturva- ja terveyslautakunta hyväksyi yksimielisesti vs. apulaiskaupunginjohtaja ehdotuksen.

 

Vs. terveysjohtaja Pertti Lipponen saapui kokoukseen takaisin klo 16.06 tämän asian päätöksen teon jälkeen.

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa