Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 17.09.2018/Pykälä 65

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 65

Asianro 7640/12.05.03/2018

 

 

Kokouksessa jätetty valtuustoaloite / pienten koululaisten kesäaikainen huolenpito

 

 

Valtuustoaloite 17.9.2018

Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä ensimmäisenä allekirjoittajana Iris Asikainen ja 35 muuta valtuutettua:

 

Kesäisin ja varsinkin alkukesästä kotona on 1-2 luokkalaisia pieniä lapsia yksin. Vanhempien loma­ajat eivät riitä kattamaan koululaisten loma-aikoja. Kaikissa perheissä ei ole toista vanhempaa tai isovanhempia, jotka huolehtisivat pienen koululaisen arjesta, tekemisistä ja ruokailusta. Vanhemmilla on huoli miten lapsi päivän selviää.

 

Esimerkki kaupungeista Hangossa ja Helsingissä on ollut lapsille kesällä ruokailu mahdollisuus kouluilla tai leikkipuistotoiminnan yhteydessä ilman maksua tai pientä maksua vastaan. Ateriat ovat olleet yksinkertaisia ruoka-annoksia. Helsingissä hinta on muodostunut n. 1 €/lapsi. Kävijöiden määrä on lisääntynyt viime vuosien aikana. Tämä kertoo lapsiperheiden kasvavasta tuen tarpeesta.

 

Myös Kuopiossa kesäaikaiseen pienten koululaisten hyvinvoinnista huolehtimiseen pitäisi luoda kuopiolainen toimintamalli.

 

Pyydämme valtuustoaloitteessa selvittämään, miten Kuopiossa toteutuisi kesäaikaan lapsille tarkoitettu ruokailumahdollisuus ja millaista kesäaikaista toimintaa pienille koululaisille järjestetään kaupungin alueella.

                                                     

 

Päätös                                          Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa