Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 17.09.2018/Pykälä 70

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 70

Asianro 7643/01.00.00/2018

 

 

Kokouksessa jätetty valtuustoaloite / ohjelman laatiminen Kuopion kaupungin 60-vuotta täyttäneiden työntekijöiden työssäjaksamisen tukemiseksi

 

 

                                                      Valtuustoaloite 17.9.2018

                                                      Björn Cederberg ja 36 muuta valtuutettua

 

Kuopion kaupungin palveluksessa oli 31.12.2017 yhteensä 676 kuusikymmentä vuotta täyttäneitä työntekijöitä. Tämä on 9,5 % koko henkilöstöstä. Ikä kartuttaa kokemusta, mutta samalla myös erilaiset sairaudet ja vaivat yleistyvät. Nämä voivat lisätä sairaspoissaoloa työstä.

 

Henkilöstökertomus 2017 mukaan sairauspoissaolojen määrä oli 17,2 kalenteripäivää/ htv. Heinäkuun 2018 tietojen mukaan luku on edelleen noussut 0,3 päivää/ htv. Sairauspoissaoloista johtuva menoerä kaupungille on noin 24 Me vuositasolla vähennettynä KELA-korvauksilla.

 

Korvaavan työn mallin käyttö vähentäisi sairauspoissaoloja niissä tapauksissa, jolloin työntekijä ei ole sairauden, vian tai vamman vuoksi täysin työkyvytön. Lisäksi ikääntyvien työntekijöiden työssäjaksamista tukisi se, että kaupungilla olisi käytössään ohjelma tai malli ikääntyvien työntekijöiden työmäärän ja työkuormituksen sovittamiseksi henkilökohtaisten voimavarojen mukaisiksi.

 

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Kuopion kaupunki          

 

1.      Tarkentaa ns. korvaavan työn mallin käyttöä kaikissa kaupungin organisaatioissa

 

2.      Laatii ohjelman/ mallin ikääntyvien työntekijöiden työssäjaksamisen tukemiseksi huomioimalla henkilökohtaisia voimavaroja.

                          

 

 

Päätös                                          Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa