Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 19.09.2018/Pykälä 187

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 187

Asianro 6845/08.00.00/2018

 

 

Nopeusrajoitusten muutos: Sisustajantie, Männistön tonttikadut, Lataajapolku, Vuorelankatu ja Oksasenkuja, Kelloniemen tonttikadut, Jynkän, Puijonlaakson ja Rypysuon tonttikadut ja Pölkkypurontie

 

 

Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen
Kaupunkisuunnittelun tukipalvelut

 

 

Kuopiossa on monille asuinalueille asetettu 30 km/h nopeusrajoitus liikenneturvallisuuden edistämiseksi. Rajoituksia on asetettu niin tontti- kuin kokoojakaduillekin. Uusien asuinalueiden tonttikadut suunnitellaan 30 km/h mitoitusnopeudella. Vanhoillakin asuinalueilla on ollut perusteltua alentaa olevia nopeusrajoitusta erityisesti silloin, jos kokoojakadulle on tonttikatuliittymien lisäksi paljon myös ajoliittymiä suoraan tonteilta ja jalankulkijoilla on tarve ylittää katu myös suojatien ulkopuolella.

 

Sisustajantie

 

Nykytilanne ja liikenneverkko

Kohde sijaitsee Peipposenrinteen (14) kaupunginosassa. Sisustajantie on n. 140 metriä pitkä tonttikatu, jonka nopeusrajoitus on tällä hetkellä 40 km/h. Ajoradan leveys on n. 6,5 metriä ja sen eteläpuolella kulkee yhdistetty jalankulku ja pyöräilyväylä, jonka leveys vaihtelee n. 3…4,5 metriin.

 

Muutokset alueen nykyisiin nopeusrajoituksiin ja perustelut

Muutetaan Sisustajantien nykyinen 40 km/h nopeusrajoitus 30 km/h. Ko. katu on lyhyt tonttikatumainen katu. Lisäksi Inkilänmäeltä tuleva yhdistetty jalankulku- ja pyöräilyväylän liittyessään Sisustajantielle ylittää Sisustajantien suojatiellä. Suojatien havaitsemisesta on tullut myös palautetta. Alhaisemmilla ajonopeuksilla suojatien havainnointikin on helpompaa. Töyssyn tai korotetun suojatien lisäämistä tullaan vielä tutkimaan erillisenä toimenpiteenä.

 

Puijonlaakso

 

Nykytilanne

Kohteet sijaitsevat Puijonlaakson (12) kaupunginosassa. Taivaanpankontie ja Sammakkolammentie toimivat alueen kokoojakatuna, kuten myös Ahkiotie ja Retkeilijäntie. Ko. kaduilla on nopeusrajoitus nykyisin 40 km/h ja ko. kaduilla kulkee joukkoliikennettä.

 

Alueen tonttikaduilla on nykyisin nopeusrajoitus 40 km/h, paitsi Samoilijantiellä nopeusrajoitus on 30 km/h. Tonttikaduilla on rajoitettu pysäköintiä yleisesti ottaen toiselta puolelta katua, osin myös aika- tai talvirajoituksin. Osalla kaduista on käytetty aluepysäköintikieltoa (esim. Taivaanpankontien pohjoispää)

 

Muutokset nykyisiin nopeusrajoituksiin ja perustelut

Tonttikadut ovat rinnastettavissa mm. Särkiniemen kaltaisiin kerros- ja rivitalokeskittymiin, joissa on jo ennestään päätös nopeusrajoituksen muuttamisesta 30 km/h. Myös muissa aiemmin rakennetuilla pientaloalueilla, kuten esimerkiksi Neulamäessä, on alueiden nopeusrajoituksia laskettu. Lisäksi nopeusrajoituksen muuttamista puoltaa se, että kadut ovat pääsääntöisesti lyhyitä. Nopeusrajoituksen laskeminen parantaa myös liikenneturvallisuutta, erityisesti jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden osalta.

 

Puijonlaakson tonttikaduille (Kuntokuja, Taivaanpankontien pohjoisosa, Nuolitie, Suunnistajantie, Taivaankannentie, Kiekkotie, Mailatie, Luistelijantie, Hiihtäjäntie Suksitiestä etelään päin, Sompatie) muutetaan nykyinen 40 km/h nopeusrajoitus 30 km/h. Muutoin nopeusrajoitukset pidetään ennallaan.

 

Jynkkä (itäosa)

 

Nykytilanne ja liikenneverkko

Kohteet sijaitsevat Jynkän (25) kaupunginosassa, alueen itäosassa. Jynkän alueen rakennuskanta koostuu kerros-, rivi- ja omakotitaloista. Jynkän alueen halkaisee Rauhalahdentie, joka toimii alueella pääkatuna. Nopeusrajoitus Rauhalahdentiellä on 50 km/h. Pysäköinti ko. kadun varressa on kielletty. 

Jynkän itäosan kokoojakatuna toimii Maitotie ja Aittolammentie. Ko. katujen ajoradan leveys on n. 7…7,5 metriä. Aittolammentiellä on nykyisin nopeusrajoitus 40 km/h. Aittolammentiellä kulkee myös joukkoliikennettä. Kadunvarsipysäköinti Maitotiellä ja Aittolammentiellä on kielletty.

 

Maitotiestä, Aittolammentiestä, Hevostiestä ja Rauhalahdentiestä erkanevilla tonttikaduilla nopeusrajoitus on nykyisin 40 km/h lukuunottamatta Lampaankujaa, Kiulukujaa ja Leirikyläntien itäpäätä. Lampaankujalla on nopeusrajoitus 30 km/h, samoin kuin Leirikyläntien itäpäässä. Kiulukujalla nopeusrajoitus on 50 km/h. Useimmilla tonttikaduilla kadunvarsipysäköinti on sallittu toisella puolella katua.

 

Jynkän länsiosa nopeusrajoitukset (Yötarhantien alue) on tarkistettu jo aiemmin alueella olleen asemakaavatyön yhteydessä. Yötarhantiellä nopeusrajoitus on 40 km/h ja siitä erkanevilla tonttikaduilla 30 km/h.

 

Muutokset nykyisiin nopeusrajoituksiin ja perustelut

Tonttikadut ovat rinnastettavissa mm. Savolanniemen ja Rautaniemen tyyppisiin pientalokaupunginosiin, joissa on jo ennestään nopeusrajoitus 30 km/h. Myös muissa aiemmin rakennetuilla pientaloalueilla, kuten esimerkiksi Neulamäessä, on alueiden nopeusrajoituksia laskettu. Nopeusrajoituksen laskeminen parantaa myös liikenneturvallisuutta, erityisesti jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden osalta.

 

Jynkän tonttikaduille (Kermatie, Notkotie, Luolatie, Aapatie, Korpitie, Vaivasentie, Laiduntie, Vasikankuja, Kilinkuja, Katraantie, Rahkakatu, Uuhikuja, Vuohikuja, Härkätie, Paimenpolku, Kirnukuja, Siiviläkuja) muutetaan nykyinen 40 km/h nopeusrajoitus 30 km/h. Lisäksi Kiulukujan nykyinen 50 km/h nopeusrajoitus muutetaan 30 km/h.

 

Lataajanpolku

 

Nykytilanne

Lataajanpolku kuuluu Linnanpellon (11) kaupunginosaan. Lataajanpolku on tonttikatu, joka erkanee Saarijärventiestä. Saarijärventie toimii kokoojakatuna, jonka nopeusrajoitus on 40 km/h. Lataajanpolun ajoradan leveys on n. 4…4,5 metriä. Lataajanpolulla on pysäköinti kielletty. Lataajanpolun rakennuskanta muodostuu kerrostaloista. Ampujanpolku on alueella sijaitseva tonttikatu, jolla on jo ennestään nopeusrajoitus 30 km/h.

 

Muutokset nykyisiin nopeusrajoituksiin ja perustelut

Lataajanpolku on rinnastettavissa mm. Särkiniemen kaltaisiin kerros- ja rivitalokeskittymiin, joissa on jo ennestään päätös nopeusrajoituksen muuttamisesta 30 km/h. Myös muissa aiemmin rakennetuilla pientaloalueilla, kuten esimerkiksi Neulamäessä, on alueiden nopeusrajoituksia laskettu. Lisäksi alueella sijaitsevalla Ampujanpolulla on jo ennestään nopeusrajoitus 30 km/h. Nopeusrajoituksen laskeminen parantaa myös liikenneturvallisuutta, erityisesti jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden osalta. Muutoin nopeusrajoitukset pidetään ennallaan.

 

Männistö

 

Nykytilanne ja liikenneverkko

Kohteet sijaitsevat Männistön (10) kaupunginosassa. Männistön alueen rakennuskanta koostuu pääosin kerrostaloista. Alueella on myös rivi- ja pientaloja.

 

Männistön alueen halkaisee Kullervonkatu, joka toimii alueella pääkatuna. Nopeusrajoitus Kullervonkadulla on tällä hetkellä 40 km/h. Pysäköinti kadun varressa on kielletty.  Männistönkatu toimii Männistön ja Itkonniemen välisenä kulkuyhteytenä. Ko. kadulla on tällä hetkellä nopeusrajoitus 40 km/h. Sekä Kullervonkadulla että Tellervonkadulla on joukkoliikennettä. Kullervonkadun länsipuolisilla tonttikaduilla nopeusrajoitus on jo 30 km/h.

 

Lönnrotinkatu kulkee Männistön alueen toisena kokoojakatuna. Lönnrotinkadulla kulkee joukkoliikennettä. Lönnrotinkadulla nopeusrajoitus on 40 km/h, paitsi Juhani Ahon kadun ja Hallmaninkadun välinen osuudella 30 km/h.

 

Kadunvarsipysäköinti on kiellettyä kokonaan Kullervonkadulla ja Tellervonkadulla. Lönnrotinkadun pohjoispuolella pysäköinti on sallittu kesäaikaan (1.4- 31.11) sekä Lönnrotinkadun ja Kullervonkadun kulmauksessa sijaitsevassa pysäköintilevikkeellä. Muilla tonttikaduilla on pysäköintirajoituksia joko toisella puolella katuosuutta ja/ tai talvipysäköintikieltoja. Tonttikaduilla nopeusrajoitus on nykyisin 40 km/h.

 

Muutokset alueen nykyisiin nopeusrajoituksiin ja perustelut

Tonttikadut ovat rinnastettavissa mm. Savolanniemen ja Rautaniemen tyyppisiin pientalokaupunginosiin, joissa on jo ennestään nopeusrajoitus 30 km/h. Myös muissa aiemmin rakennetuilla pientaloalueilla, kuten esimerkiksi Neulamäessä, on alueiden nopeusrajoituksia laskettu. Lisäksi nopeusrajoituksen muuttamista puoltaa se, että osa Männistöstä on jo osalla tonttikatuja ennestään 30 km/h nopeusrajoitus. Nopeusrajoituksen laskeminen parantaa myös liikenneturvallisuutta, erityisesti jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden osalta.

 

Männistön tonttikaduille (Tapionkatu, Kalevalankatu, Lemminkäisenkatu, Tellervonkatu, Sampsankuja, Väinämöisenkatu, Tierankatu, Honkaharjunkatu, Kalevalankatu välillä Hallmaninkatu - Ranininkatu, Annikintie, Tiihottarentie, Kullervonkatu Pohjolankadusta pohjoiseen, Ilmarisentie) muutetaan nykyinen 40 km/h nopeusrajoitus 30 km/h. Muutoin nopeusrajoitukset säilytetään ennallaan.

 

Vuorelankatu ja Oksasenkuja

 

Nykytilanne

Vuorelankatu ja Oksasenkuja kuuluvat Linnanpellon (11) kaupunginosaan. Ko. kadut ovat tonttikatuja, joiden leveys vaihtelee n. 4,5...5 metrin välillä. Kumpikin katu kuuluu aluepysäköintikieltoalueeseen. Vuorelankadun varressa on pysäköintilevike, jolla pysäköintiä on rajoitettu arkisin. Nykyinen nopeusrajoitus kummallakin kadulla on 40 km/h.

 

Muutokset nykyisiin nopeusrajoituksiin ja perustelut

Vuorelankatu ja Oksasenkuja ovat rinnastettavissa mm. Niiralan kaltaisiin kerros- ja rivitalokeskittymiin, joissa on jo ennestään päätös nopeusrajoituksen muuttamisesta 30 km/h. Myös muissa aiemmin rakennetuilla pientaloalueilla, kuten esimerkiksi Neulamäessä, on alueiden nopeusrajoituksia laskettu. Nopeusrajoituksen laskeminen parantaa myös liikenneturvallisuutta, erityisesti jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden osalta. Vuorelankadun ja Oksasenkujan nykyinen nopeusrajoitus 40 km/h muutetaan 30 km/h.

 

Kelloniemi

 

Nykytilanne ja liikenneverkko

Kohteet sijaitsevat Kelloniemen (23) kaupunginosassa. Touvitien alueen rakennuskanta koostuu pääosin kerros- ja rivitaloista.

 

Touvitie erkanee Kellolahdentiestä. Kellolahdentien on pääkatu, jonka nopeusrajoitus on 50 km/h. Touvitie on kokoojakatu, jolla on joukkoliikennettä. Nopeusrajoitus on 40 km/h. Pysäköinti on pääosin kielletty Touvitiellä. Touvitiestä erkaneville tonttikaduilla (Lokikujalla, Ruoritiellä, Takilatiellä ja Tuhtotiellä) nopeusrajoitus on nykyisin 40 km/h. Pysäköinti ko. kaduilla on kiellettyä joko kokonaan tai toisella puolella katua.

 

Ankkuritie on tonttikatu, joka erkanee Kellolahdentiestä. Asemakaavassa ko. katu on jalankululle ja pyöräilylle varattua aluetta. Käytännössä katu on kuitenkin rakentunut tonttikaduksi. Kadulla on pysäköinti kiellettyä. Nopeusrajoitus on nykyisin ko. kadulla 50 km/h.

 

Muutokset nykyisiin nopeusrajoituksiin ja perustelut

Tonttikadut ovat rinnastettavissa mm. Särkiniemen kaltaisiin kerros- ja rivitalokeskittymiin, joissa on jo ennestään päätös nopeusrajoituksen muuttamisesta 30 km/h. Myös muissa aiemmin rakennetuilla pientaloalueilla, kuten esimerkiksi Neulamäessä, on alueiden nopeusrajoituksia laskettu. Lisäksi nopeusrajoituksen muuttamista puoltaa se, että osalla Kelloniemen tonttikatuja on jo ennestään 30 km/h nopeusrajoitus. Alueella olevat kadun ovat pääsääntöisesti lyhyitä, joka puoltaa sekin nopeusrajoituksen alentamista. Nopeusrajoituksen laskeminen parantaa myös liikenneturvallisuutta, erityisesti jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden osalta.

 

Touvitielle jätetään voimaan nykyinen nopeusrajoitus 40 km/h joukkoliikennereitistä johtuen. Kelloniemen tonttikaduille (Lokikuja, Ruoritie, Takilatie, Tuhtotie) muutetaan nykyinen 40 km/h nopeusrajoitus 30 km/h. Lisäksi Ankkuritien nykyinen 50 km/h nopeusrajoitus muutetaan 30 km/h.

 

Rypysuo

 

Nykytilanne ja liikenneverkko

Kohteet sijaitsevat Rypysuon (19) kaupunginosassa. Rypysuon alueen rakennuskanta koostuu kerros-, rivi- ja omakotitaloista. Rypysuontie kiertää alueen kokoojakatuna. Sen nopeusrajoitus on 40 km/h. Kadulla kulkee joukkoliikennettä. Pysäköinti on kiellettyä molemmilla puolilla katua.

 

Rypysuontiestä erkanee tonttikatuja, joiden varressa on pääosin pientalovaltaista asutusta. Tonttikatujen leveys vaihtelee, mutta kaikilla tonttikaduilla on jonkin verran tonttiliittymiä. Osalla tonttikaduista on jalkakäytävät. Pysäköintiä on pääsääntöisesti rajoitettu talvirajoituksella toisella puolen katuja.

 

Muutokset nykyisiin nopeusrajoituksiin ja perustelut

Tonttikadut ovat rinnastettavissa mm. Savolanniemen ja Rautaniemen tyyppisiin pientalokaupunginosiin, joissa on jo ennestään nopeusrajoitus 30 km/h. Myös muissa aiemmin rakennetuilla pientaloalueilla, kuten esimerkiksi Neulamäessä, on alueiden nopeusrajoituksia laskettu. Nopeusrajoituksen laskeminen parantaa myös liikenneturvallisuutta, erityisesti jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden osalta.

 

Rypysuon tonttikaduille (Latutie, Sammalpolku, Saniaispolku, Lumpeenkuja, Pursutie, Pursupolku, Kanervatie, Karpalopolku, Muurainpolku, Teriöpolku, Herukkatie, Vadelmatie, Masikkatie, Verhiöpolku, Lakkapolku, Mesitie, Mustikkatie, Puolukkatie) muutetaan nykyinen 40 km/h nopeusrajoitus 30 km/h. Lisäksi Kiulukujan nykyinen 50 km/h nopeusrajoitus muutetaan 30 km/h.

 

Pölkkypurontie

 

Nykytilanne

Pölkkypurontie kuuluu Julkulan (21) kaupunginosaan. Pölkkypurontie on tonttikatu, joka erkanee Puijonsarventiestä. Puijonsarventie toimii pääkatuna, jonka nopeusrajoitus on 50 km/h.

 

Pölkkypurontie on n. 80 metriä pitkä tonttikatu, jonka ajoradan leveys on n. 4 metriä. Kadun varressa on talvipysäköintirajoitus. Nykyisin nopeusrajoitus Pölkkypurontiellä on 50 km/h.

 

Muutokset nykyisiin nopeusrajoituksiin ja perustelut

Pölkkypurontie on rinnastettavissa mm. Neulamäen pientalovaltaisiin alueisiin, joissa on jo ennestään päätös nopeusrajoituksen muuttamisesta 30 km/h. Nopeusrajoituksen laskeminen parantaa myös liikenneturvallisuutta, erityisesti jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden osalta. Muutoin nopeusrajoitukset pidetään ennallaan. Pölkkypurontien nykyinen 50 km/h nopeusrajoitus muutetaan 30 km/h.

 

 

Vaikutusten arviointi                Päätöksellä on lievästi positiiviset vaikutukset ihmisiin ja ympäristöön, koska parantaa liikenneturvallisuutta (mm. koulumatkojen osalta) ja vaikuttaa siten terveyteen (onnettomuuskustannukset) sekä vähentää pienissä määrin päästöjä ja helpottaa jalankulkua ja pyöräilyä. Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen ja olosuhteiden parantaminen tukee kaupungin strategiaa.

 

Päätöksellä on lievästi negatiivisia vaikutuksia joukkoliikenteen ajoaikoihin niiltä osin kun nopeusrajoituksia alennetaan joukkoliikennereiteillä. Muutoin esityksen vaikutukset ovat neutraaleja.

 

 

Esitys                                              Esitän, että nopeusrajoituksia muutetaan seuraavasti:

         Sisustajantiellä muutetaan 40 km/h nopeusrajoitus 30 km/h (liite 1).

         Puijonlaakson tonttikaduille (Kuntokuja, Taivaanpankontien pohjoisosa, Nuolitie, Suunnistajantie, Taivaankannentie, Kiekkotie, Mailatie, Luistelijantie, Hiihtäjäntie Suksitiestä etelään päin, Sompatie) muutetaan nykyinen 40 km/h nopeusrajoitus 30 km/h (liite 2).

         Jynkän tonttikaduille (Kermatie, Notkotie, Luolatie, Aapatie, Korpitie, Vaivasentie, Laiduntie, Vasikankuja, Kilinkuja, Katraantie, Rahkakatu, Uuhikuja, Vuohikuja, Härkätie, Paimenpolku, Kirnukuja, Siiviläkuja) muutetaan 40 km/h nopeusrajoitus 30 km/h. Lisäksi Kiulukujan 50 km/h nopeusrajoitus muutetaan 30 km/h (liite 3).

         Lataajanpolulle muutetaan 40 km/h nopeusrajoitus 30 km/h (liite 4).

         Männistön tonttikaduille (Tapionkatu, Kalevalankatu, Lemminkäisenkatu, Tellervonkatu, Sampsankuja, Väinämöisenkatu, Tierankatu, Honkaharjunkatu, Kalevalankatu välillä Hallmaninkatu - Ranininkatu, Annikintie, Tiihottarentie, Kullervonkatu Pohjolankadusta pohjoiseen, Ilmarisentie) muutetaan 40 km/h nopeusrajoitus 30 km/h (liite 4).

         Vuorelankadun ja Oksasenkujan nykyinen nopeusrajoitus 40 km/h muutetaan 30 km/h (liite 4)

         Kelloniemen tonttikaduille (Lokikuja, Ruoritie, Takilatie, Tuhtotie) muutetaan nykyinen 40 km/h nopeusrajoitus 30 km/h. Lisäksi Ankkuritien nykyinen 50 km/h nopeusrajoitus muutetaan 30 km/h (liite 5).

         Rypysuon tonttikaduille (Latutie, Sammalpolku, Saniaispolku, Lumpeenkuja, Pursutie, Pursupolku, Kanervatie, Karpalopolku, Muurainpolku, Teriöpolku, Herukkatie, Vadelmatie, Mansikkatie, Verhiöpolku, Lakkapolku, Mesitie, Mustikkatie, Puolukkatie) muutetaan nykyinen 40 km/h nopeusrajoitus 30 km/h. Lisäksi Kiulukujan nykyinen 50 km/h nopeusrajoitus muutetaan 30 km/h (liite 6).

Pölkkypurontien nykyinen 50 km/h nopeusrajoitus muutetaan 30 km/h (liite 6).

 

 

Liitteet

14

6845 / 2018 Peipposenrinne Puijonlaakso liitteet 1 - 2

 

15

6845/2018 Jynkkä, Männistö, Kelloniemi, Rypysuo liitteet 3 - 6

 

                                                          Valmistelija                                                           

Hanna Myllynen

puh. +358 44 718 5333

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 


 

Päätösehdotus                           Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen

 

Lautakunta hyväksyy kaupunkisuunnittelujohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa