Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Perusturva- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 18.09.2018/Pykälä 62

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 62

Asianro 7267/00.04.02/2018

 

 

Yhteistyösopimus Kuopion yliopistollisen sairaalan palvelukeskus Akuutin ja Kuopion kaupungin välillä

 

 

 

 

 

Kuopion kaupunki ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri ovat tehneet yhteistyötä ympärivuorokautisen  kiireellisen hoidon ja päivystyksen järjestämisessä vuodesta 2002 lähtien (Yhteispäivystys). Yhteispäivystys loppui 8/2015, mutta Kuopion kaupunki on järjestänyt virka-ajan ulkopuolisen kiireellisen hoidon KYS:n tiloissa, nykyisin KYS:ssa sijaitsevan Kuopion lastentautipoliklinikan tiloissa (KUIVO). 10.9 2018 alkaen Kuopion kiireellinen sairaanhoito järjestetään sairaanhoitopiirin päivystyksen tiloissa.

 

Valvira on antanut ratkaisun 16.1.2018 Dnro V/51029/2017 (jäljempänä Valviran ratkaisu), jossa Valvira on katsonut, että Kuopion yliopistollisen sairaalan päivystys ja Kuopion ilta- ja viikonloppuvastaanotto (KUIVO) eivät yhdessä toimi lain säännösten tarkoittamalla tavalla perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteispäivystyksenä. Suosituksena on Valviran ratkaisussa, että KUIVOn toiminta integroidaan KYSIn päivystykseen siten että ne muodostavat säädösten edellyttämän yhteispäivystyksen

 

Yhteistyösopimuksen sopijaosapuolet KYS ja Kuopio sopivat tällä sopimuksella yhteistyöstä, joka perustuu terveydenhuoltolain 50 pykälään kiireellisestä hoidosta ja valtioneuvoston asetukseen kiireellisen hoidon perusteista ja päivystyksen erikoisalakohtaisista edellytyksistä (myöhemmin päivystysasetus). Molemmat ovat tulleet voimaan 1.1.2018.

 

KYSn osaamiskeskus OK152 (ensihoitopalvelut) ja Kuopion Kaupungin perusturvan (vanhuspalvelut ja kotihoito sekä sosiaalipäivystys) ovat  yhteisesti muodostaneet yhteisen sosiaali- ja terveydenhuollon tilanne- ja johtokeskuksen, jonka tavoitteena on tiivistää yhteistyötä ensihoidon, vanhuspalveluiden ja sosiaalipäivystyksen välillä asiakas- ja potilaslähtöiseksi kokonaisuudeksi päivittäistoiminnan ja häiriötilanteiden osalta.

 

 

Tällä yhteistyösopimuksella kuvataan ja sovitaan Kuopion yliopistollisen sairaalan päivystyspoliklinikan, Kuopion kaupungin kiireellisen hoidon vastaanottotoiminnan (Valtioneuvoston asetus kiireellisen hoidon perusteista ja päivystyksen erikoisalakohtaisista edellytyksistä 583/2017 3§) sekä sosiaali- ja terveystoimen tilanne- ja johtokeskuksen yhteistyön hallinnosta sekä operatiivisen toiminnan perusperiaatteista ja potilasohjauksesta, joka tapahtuu Kuopion yliopistollisen sairaalan tiloissa.

 

 

Yhteistyösopimuksella tavoite on turvata terveydenhuoltolain, päivystysasetuksen ja Valviran ratkaisun mukainen toiminta niin päivystyspoliklinikan kuin sosiaali- ja terveystoimen tilannekeskuksen osalta ja luoda säädösten edellyttämä yhteispäivystys sekä selventää osapuolten vastuut ja velvoitteet.

 

 

Vaikutusten arviointi               

 

 

Esitys                                              Vs. terveysjohtaja Pertti Lipponen:

 

Perusturva- ja terveyslautakunta hyväksyy Kuopion kaupungin ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin välisen liitteenä olevan palvelukuvaus- / yhteistyösopimuksen.  Sopimus on voimassa toistaiseksi. Irtisanomisaika on 12 kk.

 

Liitteet

1

PK Akuutti Kuopion kaupunki sopimus 24.pdf

 

                                                          Valmistelija                                                           

Pertti Lipponen

puh. +358 44 718 6271

Pauliina Sulku

puh. +358 44 718 6620

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Vs. apulaiskaupunginjohtaja Jari Saarinen

 

 

Perusturva- ja terveyslautakunta hyväksyy terveysjohtajan esityksen.

 

Päätös                                           

Perusturva- ja terveyslautakunta hyväksyi yksimielisesti vs. apulaiskaupunginjohtajan ehdotuksen.

 

Vs. ylilääkäri Pauliina Sulku poistui kokouksesta klo 15.26 tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa