Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 24.09.2018/Pykälä 261

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 261

Asianro 7728/05.20.00/2018

 

 

Taitopajat 2020 -kehityshanke

 

 

Työllisyyspalvelujohtaja Pirjo Oksanen
Työllisyyspalvelu

 

Kuopion kaupungin strategian mukaisesti työllisyyspalvelun tehtävänä on hakea työllisyystoimia, joiden avulla voidaan vähentää pitkäaikaistyöttömyyttä ja ehkäistä nuorten työttömyyttä. Strategian päämäärien toteuttamiseksi työllisyyspalvelussa on valmisteltu Taitopajat 2020 –kehityshankkeen hakemista yhdessä viiden hankkeen osatoteuttajien kanssa.

 

Haettava hanke on tuotekehityshanke, jonka päätavoitteena on luoda uudenlaista työllistymiseen tarvittavia taitoja vahvistavaa taitopajatoimintaa. Hankkeen osatavoitteina on kehittää asiakaslähtöiset ja vaikuttavat toimintamallit

 

1.      työelämässä tarvittavien digitaalisten taitojen vahvistamiseen (ns. digitaitopaja)

2.      itsensä työllistämiseen tarvittavien taitojen vahvistamiseen (ns. yrittäjyystaitopaja)  

3.      valmentavaan työhön Kuopion kaupungin konserniyhteisöissä (ns. työtaitopaja)

4.      suomen kielen ja työllistymisvalmiuksien rinnakkaiseen vahvistamiseen (ns. kielitaitopaja)

 

Hankkeen aikana toimintamallit pilotoidaan käytännössä. Tavoitteena on, että asiakkaita ohjautuu hankkeeseen yhteensä 515-600 koko hankeajalla. Näistä ohjautuu

 

1.       Digitaitopajalle 300-350 asiakasta

2.       Yrittäjyystaitopajalle 25-35 asiakasta

3.       Työtaitopajalle 130-145 asiakasta

4.       Kielitaitopajalle 60-70 asiakasta

 

Hankkeen lopputuloksena syntyvät toimintamallit ovat toimijoiden tuotteistettavissa ja niille voidaan hakea jatkototeutusta ostopalveluna esimerkiksi maakunnan tai kuntien yhteistyön kautta.

 

Pitkäaikaistyöttömät ja rinnasteisesti pitkäaikaistyöttömät muodostavat hankkeen pääasiallisen kohderyhmän. Hankkeeseen ei sisälly kuntouttavia palveluja, joten hankkeen palveluihin osallistuvalla tulee olla työllistymiseen vaadittava työkyky.

 

Lisäksi hankkeen toimenpiteisiin voidaan ottaa työttömiä nuoria, joiden työllistymis- tai koulutuspolku voidaan rakentaa työtaito- tai yrittäjyyspajan avulla sekä valmistumassa olevia tai vastavalmistuneita nuoria, joilla on koulutuksessaan ollut vaikeuksia selvitä työpaikalla tapahtuvasta oppimisesta tai näytöistä ja jotka tarvitsevat työllistyäkseen lisäsparrausta työtaitopajalla.

 

Yrittäjyystaitopajan kohderyhmään valikoidaan em. laajasta kohdejoukosta ne, joilla on halua ja kykyä lähteä suunnittelemaan itsensä työllistämistä erilaisten yrittäjyyspolkujen kautta. Kielitaitopajan kohderyhmään valikoidaan puolestaan kohdejoukosta ne Suomessa pitempään olleet ja kotoutumisajan ohittaneet maahanmuuttajataustaiset henkilöt, joiden kehittymätön kielitaito on este päästä kiinni työllistymisen polulle.

 

ESR-rahoitusta haetaan hankkeelle ajalle 1.1.2019-30.6.2021. Hankkeen hakemisesta ja hallinnoinnista vastaa Kuopion kaupungin työllisyyspalvelu. Työllisyyspalvelu myös tuottaa itse yrittäjyystaitopajan asiakkaiden valmennusosiot. Hankekumppaneiden roolit hankkeen osatoteuttajina muodostuvat niin, että

-      digitaitopajan toiminnasta vastaa kokonaisuudessaan Kuopion kansalaisopisto

-      työtaitopajan toiminta rakentuu Mestarille, Servicalle ja Niiralan Kulmalle

-      kielitaitopajan toiminnasta vastaa kokonaisuudessaan Tukeva-työvalmennussäätiö sr

-      yrittäjyystaitopajan koulutusosiot sekä työtaitopajan henkilöstön koulutukset hankitaan ostopalveluina

 

Hankkeen kustannusarvio on esitetty taulukossa1 ja rahoitussuunnitelma taulukossa 2. 

Taulukko 1. Kustannusarvio

 

                                                     

 

 

 

 

 

 

 

 

Taulukko 2 Rahoitussuunnitelma

 

                                                     

 

Hankkeen kuntarahoitusosuus katetaan kokonaisuudessaan työllisyyspalvelun käyttösuunnitelman sisältä.

 

Liitteet

2

7728/2018 Taitopajat 2020 Hankehakemus

 

3

7728/2018 Vaikutusten ennakkoarviointi Taitopajat 2020 -hanke

 

 

                                                      Valmistelija                                                         

Pirjo Oksanen

puh. +358 44 718 1711

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

 

 

Päätösehdotus                          Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy Taitopajat 2020 –kehityshankkeen hankehakemuksen ja valtuuttaa työllisyyspalvelujohtajan tekemään siihen tekniset korjaukset ja mahdolliset kustannusarvion tarkennukset esitetyn kustannuskehyksen puitteissa.

 

 

Päätös                                          Merkittiin, että jäsen Leila Savolainen poistui kokouksesta esteellisenä (yhteisöjäävi) asiakohdan käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa