Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 17.10.2018/Pykälä 103

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 103

Asianro 4296/00.03.00.01/2017

 

 

Sidonnaisuusilmoitukset

 

 

Tarkastuspäällikkö Aleksi Paananen
Tarkastustoimi

 

 

Kuntalain (410/2015) 84 §:n mukaan tiettyjen kunnan luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden on ilmoitettava sidonnaisuuksistaan tarkastuslautakunnalle, joka valvoo ilmoittamisvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi. Lain mukaan kunnan on pidettävä sidonnaisuuksista rekisteriä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Säännöstä on sovellettu 1.6.2017 alkaen.

Ilmoitus on tehtävä johtotehtävistä ja luottamustoimista elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudesta sekä muistakin sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien hoitamisessa.

Ilmoitusvelvollisuus on rajattu koskemaan kunnan keskeisiä luottamushenkilöitä ja johtavia viranhaltijoita. Luottamushenkilöistä ja viranhaltijoista ilmoitusvelvollisia ovat:

·         valtuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat

·         kaupunginhallituksen jäsenet, varajäsenet, esittelijä

·         omistajaohjausjaoston jäsenet, esittelijä

·         lähidemokratiajaoston jäsenet, esittelijä

·         lautakuntien puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat, esittelijät

·         kaupunkirakennelautakunnan sekä ympäristö- ja rakennuslautakunnan osalta myös jäsenet ja varajäsenet

·         kaupunkirakennelautakunnan tiejaoston puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, jäsen, varajäsenet ja esittelijä

·         perusturva- ja terveyslautakunnan yksilöasioiden jaoston puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja esittelijät

Sidonnaisuusilmoitus ei poista velvollisuutta ilmoittaa esteellisyydestään kunnallisessa päätöksenteossa. Esteellisyydet ratkaistaan tapauskohtaisesti kuntalain ja hallintolain säädösten mukaisesti.

Sidonnaisuusilmoituksiin 10.10.2018 mennessä tehdyt muutokset esitellään tarkastuslautakunnalle kokouksessa.

Ajantasainen yhteenveto sidonnaisuusilmoituksista on julkaistu Kuopion kaupungin verkkosivulle: www.kuopio.fi/sidonnaisuudet

 

 

Vaikutusten arviointi                -

 

 

 

Viiteaineisto

2

Yhteenveto sidonnaisuuksista (tilanne 10.10.2018)

 

                                                          Valmistelija                                                           

Aleksi Paananen

puh. +358 44 718 2808

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Tarkastuspäällikkö Aleksi Paananen

 

Tarkastuslautakunta
1. merkitsee sidonnaisuusilmoituksissa tehdyt muutokset tiedoksi sekä
2. saattaa 10.10.2018 tilanteen mukaiset sidonnaisuusilmoitukset kaupunginvaltuustolle tiedoksi.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa