Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 22.10.2018/Pykälä 88

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  8622/2018 Aloite

 

 

§ 88

Asianro 8622/11.03.00/2018

 

 

Kokouksessa jätetty valtuustoaloite / Kuopion kaupungin toimenpiteet ilmastonmuutoksen torjuntaan ja ilmastopoliittisen ohjelman päivittäminen

 

 

 

                                                          Valtuustoaloite 22.10.2018

                                                          Kuopion kaupungin valtuustoryhmät

 

Kuopion kaupungin toimenpiteet ilmastonmuutoksen torjuntaan ja ilmastopoliittisen ohjelman päivittäminen

 

YK:n ilmastopaneelin IPCC:n maanantaina 8.10.2018 julkaisema raportti esittää, että ilmaston lämpeneminen on rajoitettava enintään 1,5 asteeseen. Ilmaston lämpeneminen tulee pahimmassa tapauksessa aiheuttamaan mittavaa taloudellista vahinkoa, ruoantuotannon vaikeutumista ja juomakelpoisen veden vähenemistä, minkä seurauksena kansainvaellukset ja konfliktit voivat lisääntyä. Suomessakin sään ääri-ilmiöt, lisääntyvät.

 

On tärkeää tarttua toimeen entistä rivakammin, hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi tarvitaan konkreettisia toimenpiteitä, joita tarvitaan kuntien, kaupunkien, alueiden ja valtioiden tasolla sekä etenkin kansainvälisellä tasolla. Ensisijaisesti tulee korvata fossiiliset polttoaineet uusitutuvilla ja päästöttömillä vaihtoehdoilla ja lisätä kaikin tavoin hiilen sidontaa mm lisäämällä puurakentamista ja metsien kasvua.

 

Kuopion kaupungin uudistetussa strategiassa vuoteen 2030 mennessä tähdätään kestävään kasvuun ja hiilineutraaliuden sekä jätteettömyyden tavoitteeksi on asetettu vuosi 2050. Hyvään alkuun on jo päästy resurssiviisaus- ja Kierre-hankkeilla. Kuopio kuuluu FISU (Finnish Sustainable Communities) - kuntien verkostoon. Strategiaan on kirjattu myös viisas liikkuminen, energiatehokkuus ja uusiutuvien polttoaineiden lisääminen.

 

Energiatehokkuussopimuksen mukaisissa toimenpiteissä on Kuopiossa jo onnistuttu ja tällä on saavutettu myös taloudellista säästöä (https://www.savonsanomat.fi/savo/Kuopio-on-onnistunut-vähentämään-päästöjä-ja-parantamaan-energiatehokkuutta-säästä-yli-15-miljoonaa-euroa/781190), mutta muita toimenpiteitä on lisättävä kaupunkikonsernissa ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Ideakilpailu henkilöstölle voisi innostaa kaupungin ja kaupungin omistamien yhtiöiden työntekijöitä miettimään ja toteuttamaan hyviä toimintatapoja ja keinoja ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

 

Metsien tulee säilyä ja kehittyä myös hiilinieluna. Kuopion Sorsasaloon on tulossa 'maailman suurin' sellutehdas. Hakkuiden lisääntymistä voidaan kompensoida yksityisomisteisten sekä yhteisöjen ja kuntien omistamien metsien vapaaehtoisella suojelulla. Siksi Kuopion kaupungin metsäohjelman päivityksessä tulisi huomioida myös ilmastotavoitteet. Samalla voidaan linjata Kuopion kaupungin luontoarvoiltaan arvokkaiden metsien suojelua, kaupunkimetsien virkistysarvon huomioimista ja metsien hoitomenetelmiä sekä mahdollisuuksia uusien alueiden metsittämiseen.

 

Kuopion ilmastopoliittinen ohjelma on voimassa vuoteen 2020 saakka, joten ohjelman päivitys on pian ajankohtainen. Tarvitaan sopeutumis- ja varautumissuunnitelma, joka sisältää ilmastonmuutoksen torjuntaan tarvittavien keinojen lisäksi myös ennakoivia toimenpiteitä sään ääri-ilmiöihin varautumiseksi (mm. hulevedet, maankäytön suunnittelu jne). Ilmastopoliittinen ohjelma tulee huomioida myös talousarviossa.

Ilmastonmuutos on vakava asia, joka ei saa uhata "Hyvän elämän pääkaupunkia".

 

Me Kuopion kaupungin valtuustoryhmät esitämme, että kaupungin kaikki palvelualueet, liikelaitokset ja yhtiöt laativat kukin käytännön toimia sisältävän strategian ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja, että kaikissa yksiköissä laaditaan vuosittain toimintasuunnitelma siitä, mitä kukin yksikkö tekee käytännössä. Myös Kuopion kaupungin ilmastopoliittisen ohjelman päivittäminen on aloitettava.

 

 

 

Liitteet

14

8622/2018 Aloite

 

                                                         

 

 

Päätös                                            Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa