Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta
Pöytäkirja 29.11.2018/Pykälä 64

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 64

Asianro 5864/00.02.03/2017

 

 

Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnan edustajat avaustilaisuuksissa vuonna 2019

 

 

Joukkoliikennepäällikkö Kaisu Matinniemi
Henkilökuljetusten järjestäminen

 

 

Julkisesti kilpailutettujen hankintojen avaustilaisuuksiin on ollut käytäntönä kutsua yksi lautakunnan edustaja. Yleisenä käytäntönä on ollut, että kukin jäsen hoitaa tehtävää kuukauden ja vuoro määräytyy aakkosjärjestyksen mukaan.

 

Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta siirsi päätöksellään 23.8.2018 (§ 43) päätösvallan avoimen joukkoliikenteen hankinnoista toimivalta-alueellaan toistaiseksi Sansia Oy:lle (entinen IS-Hankinta Oy). Mahdollisia muita, joukkoliikenneyksikön kilpailuttamia hankintoja varten on tarkoituksenmukaista nimetä edustajat tarjousten avaustilaisuuksiin.

 

Lautakunnan jäsenten edustusvuorot vuoden 2019 tammikuusta alkaen mahdollisissa tarjousten avaustilaisuuksissa ovat aakkosjärjestyksen mukaisesti:

 

               tammikuu: Venäläinen Matti

               helmikuu: Voutila Samuli

               maaliskuu: Niskanen Tuula

               huhtikuu: Partanen Anna

               toukokuu: Seppälä Kati

               kesäkuu: Vartiainen Anu

               heinäkuu: Venäläinen Matti

               elokuu: Voutila Samuli

               syyskuu: Niskanen Tuula

               lokakuu: Partanen Anna

               marraskuu: Seppälä Kati

               joulukuu: Vartiainen Anu


 

 

Tarjousten avaustilaisuudet käsitellään luottamushenkilöiden osalta palkkiosäännön tarkoittamina kokouksina, joihin osallistumisesta maksetaan kokouspalkkio, mahdolliset matkakustannukset ja ansionmenetysten korvaukset.

 

Vaikutusten arviointi                -

 

Esitys                                               Esitän, että joukkoliikennelautakunta hyväksyy edustajat tarjousten avaustilaisuuksiin vuonna 2019 edellä esitetyn mukaisesti.

 

 

                                                          Valmistelija                                                           

Seija Pasanen

puh. +358 44 718 5424

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Joukkoliikennepäällikkö Kaisu Matinniemi

 

Lautakunta hyväksyy joukkoliikennepäällikön esityksen.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa