Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 03.12.2018/Pykälä 94

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Omistajaohjausjaosto

68 §

29.10.2018

Kaupunginhallitus

323 §

19.11.2018

 

§ 94

Asianro 8582/02.07.01/2018

 

 

Kuopion kaupungin omistamien Servica Oy:n osakkeiden myynti

 

 

Päätöshistoria

 

Omistajaohjausjaosto 29.10.2018 68 §

 

Kuopion kaupunki on kaupunginvaltuuston päätöksellä 11.6.2018 § 52 merkinnyt ja maksanut 5.153 kpl Servica Oy:n osakkeita. Kuopion kaupunki omistaa siten Servica Oy:stä 51,53 prosenttia, joten kyseessä on tytäryhtiö. Servica Oy:n yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiö toimii julkisista hankinnoista annetun lain (1397/2016) tarkoittamassa mielessä omistajiensa sidosyksikkönä ja harjoittaa pääosan toiminnastaan omistajiensa kanssa.

 

Useat pohjoissavolaiset kunnat, kuntayhtymät ja yhteisöt ovat ilmoittaneet kiinnostuksensa Servica Oy:n omistajuudesta. Mahdollisen sote- ja maakuntauudistuksen myötä tulee Kuopion kaupungin liikevaihto Servica Oy:ssä pienenemään, jolloin myös kaupungin omistusosuuden pienentäminen on perusteltua.

 

Kaupunginvaltuuston hyväksymän Servica Oy:n osakassopimuksen mukaan Servica Oy:n osakkeiden lunastustilanteisiin sovelletaan käypää arvoa, jonka tarvittaessa määrittää KHT-tilintarkastaja. Servica Oy:n oman pääoman käypä arvo on noin 25,2 miljoonaa euroa, jolloin yhden osakkeen arvo on noin 2.500 euroa.

 

Kuopion kaupunki voi myydä omistamiaan Servica Oy:n osakkeita 152 kpl menettämättä määräysvaltaansa yhtiössä.

 

Servica Oy:n toinen pääomistaja Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä on ilmoittanut, että sillä ei ole mitään sitä vastaan, että Kuopion kaupunki myy osakkeitaan uusille osakkaille.

 

 

                                            Valmistelija                                          

Pauliina Pietikäinen

puh. +358 44 718 2161

                                            etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus               Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Omistajaohjausjaosto päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että Kuopion kaupunki voi myydä Servica Oy:n osakkeita enintään 100 kpl hintaan 2.500 euroa/kpl. Tämän myyntierän osalta osakkeiden hintaa voidaan tarvittaessa tarkistaa kaupunginhallituksen päätöksellä. Merkittävämmät muutokset ja omistajajärjestelyt tuodaan kaupunginvaltuuston päätettäväksi. Osakkeiden luovutuksessa huomioidaan yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen säädökset ja osakkeiden kauppakirjat allekirjoitetaan hallintosäännön nimenkirjoitusoikeuksien puitteissa.

 

 

Päätös                              Omistajaohjausjaosto päätti esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että Kuopion kaupunki voi myydä Servica Oy:n osakkeita enintään 100 kpl hintaan 2.500 euroa/kpl. Osakkeiden hintaa voidaan tarvittaessa tarkistaa kaupunginhallituksen päätöksellä. Merkittävämmät muutokset ja omistajajärjestelyt tuodaan kaupunginvaltuuston päätettäväksi. Osakkeiden luovutuksessa huomioidaan yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen säädökset ja osakkeiden kauppakirjat allekirjoitetaan hallintosäännön nimenkirjoitusoikeuksien puitteissa.

 

 


                     

                    

 

 

 

 

 

Päätöshistoria              

Kaupunginhallitus 19.11.2018 323 §

 

Päätösehdotus               Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginvaltuusto päättää, että Kuopion kaupunki voi myydä Servica Oy:n osakkeita enintään 100 kpl hintaan 2.500 euroa/kpl. Osakkeiden hintaa voidaan tarvittaessa tarkistaa kaupunginhallituksen päätöksellä. Merkittävämmät muutokset ja omistajajärjestelyt tuodaan erikseen kaupunginvaltuuston päätettäväksi. Osakkeiden luovutuksessa huomioidaan yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen säädökset ja osakkeiden kauppakirjat allekirjoitetaan hallintosäännön nimenkirjoitusoikeuksien puitteissa.

 

 

Päätös                              Merkittiin, että jäsen Minna Reijonen poistui kokouksesta esteellisenä (yhteisöjäävi) asiakohdan käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.


 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginhallitus

 

Kaupunginvaltuusto päättää, että Kuopion kaupunki voi myydä Servica Oy:n osakkeita enintään 100 kpl hintaan 2.500 euroa/kpl. Osakkeiden hintaa voidaan tarvittaessa tarkistaa kaupunginhallituksen päätöksellä. Merkittävämmät muutokset ja omistajajärjestelyt tuodaan erikseen kaupunginvaltuuston päätettäväksi. Osakkeiden luovutuksessa huomioidaan yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen säädökset ja osakkeiden kauppakirjat allekirjoitetaan hallintosäännön nimenkirjoitusoikeuksien puitteissa.

 

 

Päätös                                            Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kaupunginhallituksen tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa