Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 19.11.2018/Pykälä 322

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

§ 322

Asianro 9375/02.02.02/2018

 

 

Vuoden 2018 talousarviomuutokset

 

 

Taloussuunnittelupäällikkö Jaana Kuuva
Talous- ja omistajaohjaus

 

 

Kaupungin vuoden 2018 talousarvion sitovuusmääräysten mukaisesti palvelualueiden käyttötalousosassa sitova on toimintakate. Jos toimintakatteen arvioidaan ylittyvän talousarvioon merkitystä, on muutos tuotava valtuuston käsiteltäväksi. Investoinneissa sitovia ovat hankkeiden investointimenot ja –tulot bruttomääräisinä. Määrärahamuutokset talousarvioon tehdään talousarviovuoden aikana. Talousarviomuutosten tarkoituksena ei kuitenkaan ole muokata talousarviosta tilinpäätösennustetta yksi yhteen vastaavaa, vaan tehdä asianmukaiset päätökset, jotta talousarvion sitovuutta ei tietoisesti rikota.

 

Kaupunginhallitukselle on kuukausittain valmisteltu talousennuste. Lokakuun kuukausiraportissa oli arvioitu, että koko kaupungin vuoden 2018 tulokseksi muodostuu – 14,2 milj. euroa. Ennuste on edellisestä raportista heikentynyt pääasiassa verotuloarvioiden pienennyttyä edelleen ja myyntivoittojen ajoittumisen muutoksen vuoksi. Muutettu talousarvio näyttää suurempaa alijäämää kuin raportin ennuste, koska palvelualueet ovat noudattaneet varovaisuutta esittäessään käyttötalouden muutoksia ja poistot eivät ole tuloslaskelmaosan sitova erä, joten talousarviomuutosta niihin ei tehdä.

 

Käyttötalousosan muutokset:

 

Käyttötalousosaan esitetään toimintakatteen muutosta kaupunkiympäristön palvelualueelle, kasvun ja oppimisen palvelualueelle, perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueelle sekä yleishallintoon. Esitetyt muutokset yhteensä heikentävät kaupungin toimintakatetta 8,8 milj. euroa. Tästä lähes 6 milj. euroa muodostuu palkkojen sopimuskorotuksista ja kasvaneesta henkilöstötarpeesta mm. ikäihmisten palveluissa ja varhaiskasvatuksessa.

 

Käyttötalousosassa toteutetaan teknisinä korjauksina sellaiset muutokset, jotka eivät vaikuta palvelualueen toimintakatteeseen. Tällainen on mm. matkojen yhdistelykeskuksen siirtyminen kaupungilta Sansia Oy:lle. Jatkossa palvelujen osto ei ole enää kaupungin sisäistä vaan ulkoista ostopalvelumenoa palveluyksiköille. Talousarviomuutoksia ei tehdä sellaisissa tapauksissa, joissa henkilö siirtyy palvelualueelta toiselle ja vastaanottavan palvelualueen ennustettu toimintakate ei tämän johdosta ylity.

 

Tuloslaskelmaosan muutokset:

 

Kunnallisveron tilitykset ovat pienenemässä alkuperäiseen talousarvioon merkitystä lähes 19 milj. eurolla. Pääosin tämä selittyy poikkeuksellisen suurilla kunnallisveron tilitysten oikaisuilla, jotka koskevat verotusvuotta 2017 ja jotka vähennetään kuntien verotilityksistä kuluvan vuoden lopun tilityserissä, vuoden 2017 verotuksen valmistuttua. Sekä kuntien ryhmäosuutta että kuntakohtaista jako-osuutta vuoden 2018 ennakoista pienennetään ja tämä merkitsee lisäoikaisuja kuluvan vuoden verotilitysten kertymään. Verotuloarvio on pienentynyt myös yhteisöveron ja kiinteistöveron kertymän suhteen.

 

Valtionosuuksien tuloarviota voidaan lisätä 1,7 milj. eurolla vahvistettujen laskelmien mukaisesti.

 

Kuluvan vuoden talousarvioon on yleishallintoon, kohtaan Tavanomaiset myyntivoitot/-tappiot merkitty 3,0 milj. euron myyntivoittojen tuloarvio. Syksyn aikana on myyty kaupungin omistamia pörssiosakkeita ja sijoitusrahasto-osuuksia, joista kertyi yhteensä 3,6 milj. euron myyntivoitot. Kirjanpitosäännösten mukaan nämä kuuluvat tuloslaskelman rahoituseriin, muihin rahoitustuottoihin, kohtaan myyntivoitot sijoitusarvopapereista. Kaupunginvaltuustolle esitetään, että tehdään tarvittavat muutokset käyttötuloihin ja rahoitustuloihin. Tulosvaikutus pysyy samana. Rahoitustuloihin esitetään tuloarvion lisäystä osinkotuottojen ja takausmaksujen parantuneen kertymän vuoksi.

 

Rahoituserien nettovaikutusta parantaa lisäksi korkomenojen pieneneminen, määrärahavarausta vähennetään 1,6 milj. eurolla.

 

Kaupunginhallitus on 27.8.2018/§234 päättänyt myydä kaupungin omistamat Pohjois-Karjalan Sähkö (PKS) Oy:n osakkeet. Kaupasta saatu myyntivoitto on 4,22 milj. euroa, joka kirjataan satunnaisiin tuottoihin, koska omistus on ollut luonteeltaan kunnan toimialasijoittamista ja tuoton määrä on olennainen. Kaupunginvaltuustolle esitetään, että satunnaisten myyntivoittojen tuloarvioon lisätään 4,22 milj. euroa. Satunnaiset tulot sisältävät lisäksi 9,5 milj. euron myyntivoiton, joka syntyy Itä-Suomen huoltopalvelut liikelaitoskuntayhtymän (Servican) purkamisesta (Kv 22.10.2018, §79).

 

 

Yhteenveto talousarviosta esitettyjen muutosten jälkeen

 

 

 

 

 

Investointiosan muutokset:

 

Pörssiosakkeiden myynnin vaikutus osakkeiden investointituloihin on 1,2 milj. euroa, investointiosan muutokset ovat kohteiden tasearvon suuruiset, myyntivoitto käsitellään tuloslaskelmassa. Lippumäen yritystontin esirakentamiseen on kaupunginhallitus hyväksynyt käytettäväksi 600.000 euroa (Kh 19.2.2018, §58), joka rahoitetaan yritystilojen ja -alueiden rakentamis- ja ostohankkeiden 5 milj. euron talousarviovaltuudesta.

 

 

Liikelaitosten ja taseyksiköiden esittämät muutokset:

 

Kuopion Vesi, Pohjois-Savon pelastuslaitos ja Tilakeskus ovat esittäneet muutoksia investointi- ja rahoitusosaan.

 

Tilakeskuksen investointihankkeiden yksityiskohtaiset muutokset ovat liitteenä. Hankemäärärahojen lisäykset tulevat katettua vastaavilla säästöillä muissa hankkeissa ja investointimäärärahat pienenevät nettomääräisesti n. 1,4 milj. eurolla.

 

Kuopion Veden lainanottotarve on 1,0 milj. euroa pienempi, mikä muuttaa vastaavasti kaupungin antolainausta. Toteutetaan hulevesiverkoston siirto 5.205.991 euroa liikelaitoksen taseesta kaupungin taseeseen.

 

Vaikutusten arviointi                Merkitään, että asia on ilmastopoliittisilta vaikutuksiltaan neutraali.

 

 

Liitteet

4

9375/2018 Tilakeskuksen talousarviomuutokset

 

5

9375/2018 Yhteenveto talousarviomuutoksista

 

 

                                                          Valmistelija                                                           

Jaana Kuuva

puh. +358 44 718 2788

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy talousarviomuutokset vuodelle 2018 palvelualueiden toimintakatteeseen, verotuloihin, valtionosuuksiin, rahoitustulojen ja –menojen nettomäärään, investointiosaan ja antolainoihin edellä esitetyn mukaisesti.

Lisäksi talous- ja omistajaohjaus valtuutetaan tekemään suunnittelujärjestelmään yksityiskohtaiset muutokset.

 

 

Päätös                                            Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

Pauliina Pietikäinen ja Jaana Kuuva poistuivat kokouksesta asiakohdan käsittelyn jälkeen.


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa