Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta
Pöytäkirja 19.12.2018/Pykälä 98

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 98

Asianro 6532/02.05.01.00/2018

 

 

Jääurheilun harjoitustilavuokra-avustukset syksy 2018

 

Va. hyvinvoinnin edistämisen johtaja Kirsti Turunen
Kansalaistoiminnan aktivointiyksikkö

 

Kuopion kaupungin hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päätti 11.6.2013 36 § jääurheilun maksupolitiikan uudistamisesta talvikaudesta 2013-2014 alkaen siten, että käyttömaksuissa siirrytään markkinaperusteiseen hinnoitteluun ja toimintaa tukemaan muodostetaan jääurheilun tukijärjestelmä. Uudistuksen tavoitteena on edistää Kuopiossa ja Kuopion lähiseudulla olevien julkisten ja yksityisten jäähallien tehokasta käyttöä ja siten helpottaa osaltaan jääurheilun tilaongelmaa.

 

Avustusta voidaan myöntää kuopiolaisille rekisteröidyille yhdistyksille, joiden toiminta on suunnattu lasten ja nuorten (alle 18v.) jääurheiluun ja joille on myönnetty harjoitusvuoroja v. 2018. Hyväksyttäviä kustannuksia ovat jäähallien peli- ja harjoituskäytön tilavuokrat. Erillisten harjoitusleirien kustannuksia ei hyväksytä.

 

Jääurheilun harjoitustilavuokra-avustukset ovat olleet haettavana 4.12.2018 mennessä ja määräaikaan mennessä saapui kolme hakemusta. Jääurheilun harjoitustilavuokra-avustusten ennakot on päätetty 21.8.2018 339§.  Ennakkona hyväksyttäville hakijoille voidaan maksaa enintään 70 % kyseisen kauden harjoitustila-avustukseen varatusta määrärahasta. Määräraha vuodelle 2018 on 405.000€ ja syyskaudella jaetaan avustussummasta puolet 202.500€. Mikäli ennakkona maksettu avustussumma on suurempi kuin lopullinen harjoitustila-avustus, kaupunki perii liikaa myönnetyn avustuksen takaisin. Jos hakijoilla on kaupungin laskutuksessa erääntyneitä laskuja, ne kuitataan tästä avustuksesta.

 

Jääurheiluseurat neuvottelivat 26.2.2014 yhteisen sopimuksen, jossa seurat sopivat jääurheilun tukien jakamisen periaatteista sekä jäävuorojen jakamisen keskeisistä periaatteista. Avustuslaskelma on tehty seurojen sopiman periaatteen mukaisesti.

 

1.1-31.12.2018                             Ilmoitetut käyttötunnit            Ilmoitetut kustannukset

Juniori-Kalpa ry                           2859 h                                            309.825 €

Kuopion Luisteluseura ry         926 h                                               123.063 €

Kuopion Taitoluistelijat ry       320 h                                               41.815 €           

 

Vaikutusten arviointi                Liitteenä

 

Esitys                                              Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää jakaa jääurheilun harjoitustila-vuokrien avustukset seuraavasti:

 

Juniori-Kalpa ry                                                        98.549,43

Kuopion Luisteluseura ry                                      77.783,07

Kuopion Taitoluistelijat ry                                    26.167,50

 

Yhteensä                                                                    202.500 €

 

Liitteet

15

6532/2018 Jääurheilun tuen laskenta syksy 2018

 

16

6532/2018 Vaikutusten arviointi

 

                                                          Valmistelija                                                           

Sirpa Niemi

puh. +358 44 718 2504

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää hyväksyä va. hyvinvoinnin edistämisen johtajan esityksen

 

 

Päätös                                            Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

Janne Hentunen poistui kokouksesta klo 17.56 esteellisenä asian käsittelyn ajaksi.

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa