Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 26.11.2018/Pykälä 335

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

§ 335

Asianro 4542/00.01.00/2017

 

 

Monetra Pohjois-Savo Oy:n osakekauppa

 

 

Va. talousjohtaja Pauliina Pietikäinen
Talous- ja omistajaohjaus

 

 

Kaupunginvaltuusto päätti 11.6.2018 kokouksessaan (§ 51) Monetra Pohjois-Savo Oy (tuolloin Kuhilas Oy) omistusjärjestelyistä. Osana järjestelyjä Kuopion kaupunki ostaa yhteensä 824 osaketta hintaa 100 euroa/kpl yhdeksältä Monetra Pohjois-Savo Oy:n osakkeenomistajalta. Kun kaikki omistusjärjestelyt on saatettu loppuun, on Monetra Pohjois-Savo Oy Monetra Oy:n tytäryhtiö, Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri ky omistaa siitä 36 %, Kuopion kaupunki 12 % ja edellä mainitut 9 muuta osakkeenomistajaa yhteensä 1 %, 10 kappaletta kukin.

 

Kaupunginvaltuuston päätöksessä Siilinjärven kunnalta ostettavien osakkeiden määrä oli virheellinen. Sen tulee olla 504 kappaletta päätetyn 464 kappaleen sijaan, jonka jälkeen Siilinjärven kunnalle jää omistukseen 10 osaketta. Kaupunginvaltuusto on päätöksessään valtuuttanut kaupunginhallituksen viimeistelemään omistusjärjestelyjen yksityiskohdat ja tekemään teknisluonteisia muutoksia ja täsmennyksiä omistusjärjestelyihin liittyviin asiakirjoihin. Koska päätöksenteon perusteluissa on hankittavien osakkeiden yhteismäärä oikein, voidaan tulkita, että yhden omistajan suhteen tehtävä muutos on teknisluoteinen ja korjattavissa kaupunginhallituksen päätöksellä.

 

 

 

Päätösehdotus                          Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus päättää ostaa Siilinjärven kunnalta 504 kappaletta Monetra Pohjois-Savo Oy:n osakkeita osana kaupunginvaltuuston päätöstä 11.6.2018, § 51, joka koskee talous- ja henkilöstöhallinnon tukipalvelujen omistusjärjestelyjä.

 

 

Päätös                                          Merkittiin, että puheenjohtaja Antti Kivelä ja jäsen Minna Reijonen poistuivat kokouksesta esteellisinä (yhteisöjäävi) asiakohdan käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. 

 

Puheenjohtajana asiakohdassa toimi I varapuheenjohtaja Pekka Kantanen.

Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa