Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 03.12.2018/Pykälä 347

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 347

Asianro 9671/02.05.02.01/2018

 

 

Yritys oppii ja menestyy 2-hanke (EU:n Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma)

 

 

Elinkeinojohtaja Jukka Tapio Pitkänen
Yrityspalvelu

 

Savon Yrittäjät ry esittää 21.5.2018 saapuneella kirjeellään, että Kuopion kaupunki myöntäisi kunnallista rahoitusta Yritys oppii ja menestyy 2 -hankkeelle vuosille 2018–2020. Hankkeeseen on haettu rahoitusta Toimintalinjalta 3. Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus, erityistavoite 7.1 Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin parantaminen.

 

Hankkeen päätoteuttaja on Savon Yrittäjät ry, ja osatoteuttajina ovat Kehitysyhtiö Savogrow Oy, Navitas Kehitys Oy ja Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä.  

 

Hankkeen kohderyhmänä ovat alueen pk-yritykset toimialasta riippumatta, ja näissä yrityksissä sekä yrittäjät että yritysten henkilöstö. Kuopion alueella on 6155 yritystä ja Pohjois-Savossa 13 777. Hankkeen aikana järjestetään kaikkiaan noin 100 koulutusta, joissa on keskimäärin 2 koulutuspäivää eli hankkeen

aikana toteutuu 200 koulutuspäivää, joihin tulee arviolta noin 800 osallistujaa. Hankkeen aikana järjestetään noin 50 pienryhmä "trainer" kokonaisuutta, jossa yhden kokonaisuuden kesto on noin 12 tuntia. Näihin kokonaisuuksiin osallistuu noin 200 henkilöä.

 

Hankkeen tavoitteena on vahvistaa yrittäjien ja yritysten henkilöstön liiketoimintaosaamista ja tukea näin yritysten kilpailukykyä, tuottavuutta sekä yritysten kasvumahdollisuuksia. Osaamiskartoitukset avaavat yritykselle mahdollisuuden uudistaa työorganisaatiota sekä siirtää tietoa ja osaamista yrityksen sisällä työntekijältä toiselle. YOM 2 –hankkeessa vahvistetaan ja tuetaan yritysten digitalisoitumista entistä vahvemmin ”Trainer” kokonaisuudella.

 

Hankkeen tärkeä tavoite on saada yritykset ymmärtämään digitalisoitumisen merkitys. Tämän ymmärryksen vahvistaminen on tulevaisuuden kilpailukyvyn ja uudistumisen kannalta olennaista, ja siksi digitalisoituminen tullaan yhdistämään kaikkiin koulutussisältöihin sekä syventäviin ”Trainer” sisältöihin. Hankkeella vahvistetaan pk -yrittäjien ja heidän henkilöstön laaja-alaista liiketoiminta- ja ammatillista osaamista siten, että koulutuksissa käytetään uudenlaisia aikaisemmassa mm. YOM 1 -hankkeessa käytettyjä lähestymistapoja ja menetelmiä opetuksessa.

 

YOM 2 -hankkeessa hyödynnetään uutena kokonaisuutena Työelämä 2020 -hankkeen kehittämää Kehittämispolkukyselyä, joka auttaa johtoa ja työntekijöitä löytämään yhdessä työpaikan tärkeimmät kehittämiskohteet, joita parantamalla varmistetaan menestys myös tulevaisuudessa.

 

Osaamiskartoitukset sekä Kehittämispolkukysely ovat Yritys oppii ja menestyy 2 -hankkeen olennaisin osa. Kartoituksia yrityksissä tekevät kenttähenkilöstö eli yritysyhteyshenkilöt, jotka tekevät yrityskohtaisia käyntejä koko Pohjois-Savon alueella. Kartoitukset tehdään koko yrityksen henkilöstölle ja yritysyhteyshenkilöt tekevät hankkeen YOM 2 aikana kartoituksia noin 500 yrityksessä (yrityskoko kartoituksissa henkilökohtaisella kyselyllä on max 15 henkilöä, tämän ylittyessä henkilökohtainen kartoitus tehdään yrittäjän kanssa ja tämän jälkeen sähköinen kysely työntekijöiden kanssa). YOM 1 tulosten perusteella yli 60% yrityksistä, joissa on tehty maksuton osaamiskartoitus osallistuvat koulutuksiin ja lähtevät kehittämään toimintaansa.

 

YOM 2 järjestää vuosittain yritysneuvojien koulutuspäiviä, joihin osallistujat ovat henkilöitä, jotka työskentelevät yritysten kanssa aktiivisesti. Koulutuspäivissä verkostoidutaan, jotta tieto siirtyy toimijoilta toisille ja koulutuspäivään sisällytetään koulutus, joka hyödyttää sekä yritysneuvojia, mutta välillisesti myös yrityksiä, kun yritysneuvojat pystyvät kertomaan asiasta yrityksissä tarkemmin. Verkostoa pidetään yllä myös sosiaalisen median ryhmässä päivittäin.

 

Hankkeen tuloksena on saatu vahvistettua yritysten kokemusta ja tietämystä teknologioista sekä ymmärrystä niiden hyödyistä liiketoiminnalle. Tavoite on saada muutoksia myös asenteisiin uutta teknologiaa kohtaan ja lisätä motivaatiota opetella käyttämään niitä -> lisäkouluttautuminen. Hankkeen aikana ja sen jälkeen yhä useammassa yrityksessä hyödynnetään digitalisaatiota päivittäin. Saadaan edistettyä "uudenlaista" ja tehokasta ajattelutapaa tiedon kulusta ja jakamisesta eri toimijoiden ja hankkeiden välillä. Nämä kaikki ohjaukset myös kirjataan ja ohjausten määrä pystytään näin laskemaan koko hankkeen ajalta. Yritysneuvojien verkosto jää elämään ja sitä voi hankkeen päätyttyä pitää yllä Savon Yrittäjät. Yritysneuvojille kohdennetut toimenpiteet myös osaltaan kehittävät yritysneuvonnan asiantuntijoiden osaamista ja heidän tieto/taitoaan.

 

Hankkeen toteutusaika on 1.10.2018–31.12.2020. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 1.516.675 euroa, yksityisen rahoituksen osuus on 182.001 euroa. Hankkeen rahoitussuunnitelman mukaan 1.213.340 euroa (80 %) kustannuksista tulee ELY-keskuksen kautta ESR- ja valtion rahoituksena, kuntarahoituksen osuus on yhteensä 121.334 euroa (8 %). Kunnallinen rahoitus jakaantuu kaikkien pohjoissavolaisten kuntien kesken yritysmäärän mukaan.

 

Savon Yrittäjät ry:n tekemä esitys Kuopion kaupungille ja hankehakemus ovat asiakirjoissa.

 

                                                                                      

 

 

Esitys                                              Esitän, että Kuopion kaupunki varautuu osarahoittamaan vuosina 2018-2020 Yritys oppii ja menestyy 2 -kehittämishanketta enintään 3,5 %:n osuudella hankkeen hyväksytyistä projektikirjanpitoon tulevista nettokustannuksista, ja 45%:n osuudella kuntien rahoituksesta, euromääräisesti kuitenkin enintään 54.260,40 euroa. Vuoden 2018 rahoitusosuus on 2.000 euroa, vuoden 2019 osuus 26.067 euroa ja vuoden 2020 osuus 26.067 euroa.

 

Kuopion kaupungin rahoitus hankkeelle maksetaan vetovoimaisuuden palvelualueelle elinkeinopoliittisille EU-hankkeille varatusta määrärahasta ja rahoituksen maksaminen edellyttää hankkeelta hyväksyttyä raportointia. Kuopion kaupungin osalta hanketta valvoo yrityspalvelu ja laskut hyväksyy elinkeinojohtaja. Mikäli hankkeelle haetaan rahoitusta myös tuleville vuosille, hakijan on esitettävä siitä uusi, erillinen hakemus.  Kuopion kaupunki varaa itselleen mahdollisuuden vetäytyä hankkeen osarahoitusvastuusta, mikäli hanke ei etene suunnitelmien mukaan.

 

Hakijan on toimitettava tämä päätös ja ehdot Kuopion kaupungin kunnallisesta rahoitusosuudesta tiedoksi hankkeen päärahoittajalle.

 

 

 

Liitteet

6

9671/2018 Kuntarahahakemus Kuopio YOM 2

 

7

9671/2018 Kuntarahajyvitys YOM 2 Savogrow

 

8

9671/2018 YOM 2 EURAAN jätetty hakemus

 

9

9671/2018 Maksatusohje YOM 2

 

                                                          Valmistelija                                                           

Anna-Liisa Martikainen

puh. +358 44 718 4903

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy elinkeinojohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                            Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa