Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 10.12.2018/Pykälä 106

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kaupunginhallitus

341 §

26.11.2018

§ 106

Asianro 9594/00.04.02/2018

Kuopion kaupungin liittyminen Kuopio Health osuuskuntaan perustajajäsenenä

Päätöshistoria

Kaupunginhallitus 26.11.2018 341 §

Kuopion kaupunki tulee lähivuosina investoimaan merkittävästi Savilahden alueen kehittämiseen. Yhteistyön periaatetta kunnioittaen alueen toimijat ovat alkaneet luomaan Savilahden avointa innovaatioekosysteemiä. Mukana työssä ovat olleet alusta saakka alueen korkeakoulut, Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri, Kuopion kaupunki, Pohjois-Savon liitto, yrittäjäjärjestöt sekä yksityiset yritykset. Valmistelussa on otettu huomioon vahvasti myös maakunnalliset kehittämistavoitteet. Kuopio Health-innovaatioekosysteemi tulee koostumaan useiden julkisten sekä yksityisten toimijoiden yhteisestä verkostosta, joka tähtää avoimen innovaatiokulttuurin kehittämiseen sekä osaamisen liikkuvuuteen. Tämä toimintatapa vastaa erinomaisesti kasvussa olevaan asiakastarpeeseen, jossa haetaan vahvaa yhteistyön kautta saatavaa synergiaa terveys-, hyvinvointi- ja ravitsemusalan tuotteiden ja palveluiden edelleen kehittämiseksi ja kaupallistamiseksi Pohjois-Savon maakuntastrategiassa sekä Kuopion strategiassa alueellisen osaamisen kehittämisessä terveys- ja hyvinvointiala on nostettu yhdeksi kärkiosaamisalaksi ja tähän myös Kuopio Health –kokonaisuus tulee vastaamaan.

Savilahden terveyden- ja hyvinvoinnin alan avoimen innovaatioekosysteemin visio on luoda vahva, kansainvälisesti verkostoitunut toimijoiden yhteinen innovaatioalusta, joka osaltaan luo alueelle yli sata uutta yritystä, 10 000 uutta työpaikkaa sekä viisi uutta pörssiin listautunutta yritystä vuoteen 2030 mennessä. Tavoitteena on luoda yhteistyön alusta, jossa mahdollistetaan avoimen tiedon, avoimen datan sekä avointen innovaatioiden vapaa liikkuvuus. Kuopio Health toiminnan tavoitteiksi on nostettu myös:

1.       Yhteisten, isompien sekä vaikuttavampien kehityshankkeiden ideoiminen alueella ja EU-rahoituksen (puiteohjelmat, rakennerahastot) parempi hyödyntäminen ekosysteemitoimijoiden organisaatioissa

2.      Olla tukena tarvelähtöisen koulutuksen suunnittelussa osaamisen kehittämiseksi ja uusien osaajien houkuttelemiseksi alueelle

3.      Toimia aktiivisesti kansallisissa ja kansainvälisissä verkostoissa yhteistyökumppaneiden löytämiseksi sekä rahoituksen saamiseksi alueellisiin kehittämishankeisiin

4.      Houkutella ja kutsua alueen avaintoimijat ja yritykset sekä valtakunnalliset veturiyritykset yhteistyöhön

5.      Edesauttaa uusien terveys-, hyvinvointi- ja ravitsemusalan yritysten syntymistä

6.      Kytkeä tutkimus-, kehittämis- ja yritystoimintaan mukaan eri rahoitusmallit (yksityinen ja julkinen raha)

Kuopion strategian keskeisinä päämäärinä on uudistuva ja kansainvälinen elinkeinoelämä, Savilahden kehittäminen Euroopan kiinnostavimmaksi oppimis- ja innovaatioympäristöksi sekä olla terveys-, ympäristö- ja hyvinvointiosaamisen edelläkävijä. Kuopio Health innovaatioekosysteemi tukee näitä kaikkia päämääriä, mutta erityisesti sitä, että Kuopion tunnustettu terveys- ja hyvinvointiosaaminen tuottaa uusia ratkaisuja ja teknologia ja tuottaa alueelle hyvinvointia ja uutta liiketoimintaa. Kuopion kaupunki omalta osaltaan toimii kehitysalustana (Living Lab) uusille ratkaisuille ja tuotteille.

Kuopio Health osuuskunnan perustajiin sekä avainorganisaatioihin lukeutuvat alkuvaiheessa Kuopion kaupunki, Savonia ammattikorkeakoulu, Itä-Suomen yliopisto, Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri, Kuopion alueen Kauppakamari sekä Savon Yrittäjät. Sekä mahdollisesti myös joitakin yrityksiä. Osuuskunnan ansaintalogiikka muodostuu osuuskunnan jäsenten maksamista vuosimaksuista, jotka määräytyvät jäsenlajin mukaan. Vuosimaksuilla kompensoidaan osuuskunnan henkilöstön palkkakustannukset, matkakustannukset, mahdolliset toimitilakustannukset sekä muut juoksevat kustannukset. Itse osuuskunnan pyörittämiseen tarvittavat kiinteät kustannukset pyritään pitämään mahdollisimman pieninä. Hallinto pidetään matalana ja ulkoistettuja palveluita käytetään, mikäli se on toiminnan jouhevan etenemisen kannalta järkevää. Julkisten organisaatioiden vuosimaksu on perustamisvaiheessa 30 000 euroa. Osuuskunnan perustamisasiakirjat ovat liitteenä.

Liitteet

9594/2018 Ehdotus osuuskunnan sa¨a¨nno¨iksi

9594/2018 Ehdotus osuuskunnan ja¨sensopimukseksi

9594/2018 Vaikutusten ennakkoarviointi KuopioHealth

                                            Valmistelija                                          

Sirpa Lätti-Hyvönen

puh. +358 44 718 2132

                                            etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

Päätösehdotus               Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että

1. Kuopion kaupunki liittyy  perustajajäsenenä Kuopio Health osuuskuntaan,

2. kaupunginvaltuusto hyväksyy liitteenä olevat osuuskunnan perustamisasiakirjat ja

3. kaupunginvaltuusto valtuuttaa kaupunginhallituksen  tekemään tarvittaessa tarkennuksia perustamisasiakirjoihin.

Päätös                              Merkittiin, että valtuuston I varapuheenjohtaja Markku Rossi, valtuuston II varapuheenjohtaja Tuula Väätäinen ja jäsen Minna Reijonen poistuivat kokouksesta esteellisinä (yhteisöjäävi) asiakohdan käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

Kuopion kaupunki tulee lähivuosina investoimaan merkittävästi Savilahden alueen kehittämiseen. Yhteistyön periaatetta kunnioittaen alueen toimijat ovat alkaneet luomaan Savilahden avointa innovaatioekosysteemiä. Mukana työssä ovat olleet alusta saakka alueen korkeakoulut, Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri, Kuopion kaupunki, Pohjois-Savon liitto, yrittäjäjärjestöt sekä yksityiset yritykset. Valmistelussa on otettu huomioon vahvasti myös maakunnalliset kehittämistavoitteet. Kuopio Health-innovaatioekosysteemi tulee koostumaan useiden julkisten sekä yksityisten toimijoiden yhteisestä verkostosta, joka tähtää avoimen innovaatiokulttuurin kehittämiseen sekä osaamisen liikkuvuuteen. Tämä toimintatapa vastaa erinomaisesti kasvussa olevaan asiakastarpeeseen, jossa haetaan vahvaa yhteistyön kautta saatavaa synergiaa terveys-, hyvinvointi- ja ravitsemusalan tuotteiden ja palveluiden edelleen kehittämiseksi ja kaupallistamiseksi Pohjois-Savon maakuntastrategiassa sekä Kuopion strategiassa alueellisen osaamisen kehittämisessä terveys- ja hyvinvointiala on nostettu yhdeksi kärkiosaamisalaksi ja tähän myös Kuopio Health –kokonaisuus tulee vastaamaan.

Savilahden terveyden- ja hyvinvoinnin alan avoimen innovaatioekosysteemin visio on luoda vahva, kansainvälisesti verkostoitunut toimijoiden yhteinen innovaatioalusta, joka osaltaan luo alueelle yli sata uutta yritystä, 10 000 uutta työpaikkaa sekä viisi uutta pörssiin listautunutta yritystä vuoteen 2030 mennessä. Tavoitteena on luoda yhteistyön alusta, jossa mahdollistetaan avoimen tiedon, avoimen datan sekä avointen innovaatioiden vapaa liikkuvuus. Kuopio Health toiminnan tavoitteiksi on nostettu myös:

7.       Yhteisten, isompien sekä vaikuttavampien kehityshankkeiden ideoiminen alueella ja EU-rahoituksen (puiteohjelmat, rakennerahastot) parempi hyödyntäminen ekosysteemitoimijoiden organisaatioissa

8.       Olla tukena tarvelähtöisen koulutuksen suunnittelussa osaamisen kehittämiseksi ja uusien osaajien houkuttelemiseksi alueelle

9.       Toimia aktiivisesti kansallisissa ja kansainvälisissä verkostoissa yhteistyökumppaneiden löytämiseksi sekä rahoituksen saamiseksi alueellisiin kehittämishankeisiin

10.   Houkutella ja kutsua alueen avaintoimijat ja yritykset sekä valtakunnalliset veturiyritykset yhteistyöhön

11.   Edesauttaa uusien terveys-, hyvinvointi- ja ravitsemusalan yritysten syntymistä

12.   Kytkeä tutkimus-, kehittämis- ja yritystoimintaan mukaan eri rahoitusmallit (yksityinen ja julkinen raha)

Kuopion strategian keskeisinä päämäärinä on uudistuva ja kansainvälinen elinkeinoelämä, Savilahden kehittäminen Euroopan kiinnostavimmaksi oppimis- ja innovaatioympäristöksi sekä olla terveys-, ympäristö- ja hyvinvointiosaamisen edelläkävijä. Kuopio Health innovaatioekosysteemi tukee näitä kaikkia päämääriä, mutta erityisesti sitä, että Kuopion tunnustettu terveys- ja hyvinvointiosaaminen tuottaa uusia ratkaisuja ja teknologia ja tuottaa alueelle hyvinvointia ja uutta liiketoimintaa. Kuopion kaupunki omalta osaltaan toimii kehitysalustana (Living Lab) uusille ratkaisuille ja tuotteille.

Kuopio Health osuuskunnan perustajiin sekä avainorganisaatioihin lukeutuvat alkuvaiheessa Kuopion kaupunki, Savonia ammattikorkeakoulu, Itä-Suomen yliopisto, Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri, Kuopion alueen Kauppakamari sekä Savon Yrittäjät. Sekä mahdollisesti myös joitakin yrityksiä. Osuuskunnan ansaintalogiikka muodostuu osuuskunnan jäsenten maksamista vuosimaksuista, jotka määräytyvät jäsenlajin mukaan. Vuosimaksuilla kompensoidaan osuuskunnan henkilöstön palkkakustannukset, matkakustannukset, mahdolliset toimitilakustannukset sekä muut juoksevat kustannukset. Itse osuuskunnan pyörittämiseen tarvittavat kiinteät kustannukset pyritään pitämään mahdollisimman pieninä. Hallinto pidetään matalana ja ulkoistettuja palveluita käytetään, mikäli se on toiminnan jouhevan etenemisen kannalta järkevää. Julkisten organisaatioiden vuosimaksu on perustamisvaiheessa 30 000 euroa. Osuuskunnan perustamisasiakirjat ovat liitteenä.

Liitteet

12

9594/2018 Ehdotus osuuskunnan säännöiksi

13

9594/2018 Ehdotus osuuskunnan jäsensopimukseksi

14

9594/2018 Vaikutusten ennakkoarviointi KuopioHealth

Päätösehdotus                           Kaupunginhallitus

Kaupunginvaltuusto päättää, että

1. Kuopion kaupunki liittyy perustajajäsenenä Kuopio Health osuuskuntaan,

2. kaupunginvaltuusto hyväksyy liitteenä olevat osuuskunnan perustamisasiakirjat ja

3. kaupunginvaltuusto valtuuttaa kaupunginhallituksen tekemään tarvittaessa tarkennuksia perustamisasiakirjoihin.

Päätös                                            Merkittiin, että valtuutettu Mia Eskelinen-Fingerroos poistui paikaltaan esteellisenä (osallisuusjäävi) asiakohdan käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kaupunginhallituksen tekemän päätösehdotuksen. 