Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Nilsiän pitäjäraati
Pöytäkirja 03.12.2018/Pykälä 50

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 50

Asianro 7758/00.01.01/2018

 

 

Vuoden 2019 toimintasuunnitelman käsitteleminen

 

 

 

 

Asia käsittely edellisessä kokouksessa:

 

                                                      Pitäjäraadin vuoden 2019 toimintasuunnitelman laadinta päätettiin aloittaa siten, että pyritään kysymään alueen toimijoilta toiveita ja esityksiä siitä, mihin ensi vuonna tulisi panostaa. Syksyn aikana on ainakin kokoustettu eri tahojen yhteisissä palavereissa liittyen taajaman ja lähialueen mopoajeluun ja siihen liittyvään haittaan alueen asukkaille. Pitäjäraadille tulenee ainakin tähän liittyvä rahoitusehdotus koskien ensi vuotta. Asia on valmisteilla.

                                                      Ensi vuonna pitäjäraadin tehtävänä on järjestää pitäjäkokous, jossa valitaan uudet raadin jäsenet.

 

 

                                                      Päätettiin, että Hanna P ja Liisa valmistelevat yhdistyksille infokirjeen, jossa pyydetään ehdotuksia ensi vuoden toimintasuunnitelmaan. Keskusteltiin Nilsiän taajaman kaavamuutoksen käsittelystä, sen tilanteesta ja järjestettävistä kansalaiskuulemisista.

 

                                                      Nilsiäläisille yhdistystoimijoille lähetettiin tiedotuskirje, jossa yhdistyksiä pyydettiin lähettämään ehdotuksia ja esityksiä ensi vuoden toimintasuunnitelmaan. Saapuneet ehdotukset koskivat lähinnä yhdistysten järjestämää toimintaa. Liitteessä on ryhmitelty saapuneet hakemukset toiminnallisesti.

 

                                                     

 

 

 

Vaikutusten arviointi               

 

 

 

                                                      Valmistelija                                                         

Liisa Jokela

puh. +358 44 718 8922

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                         

 

Puheenjohtaja: Käydään läpi toimintasuunnitelmaluonnos ja pohditaan toiminnan painopisteitä vuodelle 2019.

 

 

Päätös                                         

Nilsiän pitäjäraadin ensi vuoden toimintasuunnitelmaa on käsitelty viime kokouksessa ensimmäisen kerran. Tuolloin päätettiin lähettää alueen yhdistyksille kysely, jossa kysyttiin ko. tahojen esityksiä ensi vuoden toiminnasta. Kyselyn perusteella tulleet esitykset on ryhmitelty liitteessä olevalla tavalla. Ryhmittely lähtee pitäjäraadeille toimintaohjeessa annetuista tehtävistä ja tavoitteista.

Käydyn keskustelun pohjalta päätettiin seuraavaa:

 

Nilsiän Pitäjä ry:lle myönnetään avustusta 1240 euroa Nilsiä. fi -nettisivujen kehittämistyöhön. Tuella pyritään turvaamaan vuonna 2018 alkanut hyvä yhteistyö Nilsiän näkyvyyden ja tunnettuuden lisäämiseksi Nike ry:n, Nilsiän Pitäjä ry:n ja pitäjäraadin välillä. Aikaisemmin pitäjäraati on päättänyt maksaa kotisivujen vuosikustannukset. 125,70 euroa/ 6kk.

 

Päätettiin suunnitella kevään aikana yhdessä kaupungin palvelualueiden kanssa virkamiesbussikiertue. Kootaan ryhmä kaupungin keskeisiä virkamiehiä yhteen ja kierretään Nilsiän reuna-alueilla tutustumassa kyläalueisiin ja niiden ihmisiin. Kierroksen tarkoituksena on lisätä osanottajien keskinäistä vuorovaikutusta, hahmottaa kylien erikoispiirteen esim. palvelujen järjestämisen kannalta, ideoida yhdessä toimenpiteitä, joilla voidaan lisätä asukkaiden hyvinvointia ja osallisuutta.

 

Järjestetään Pitäjäkokous huhtikuussa 2019.

 

Laaditaan Vuosikello, johon laitetaan elo-syyskuulle Kulttuuripalkinnon saajan valinta. Samoin merkataan valmiiksi joulun avaukseen osallistuminen ja joulupuuron tarjoamainen.

 

Keskustelun pohjalta päätettiin, että ensi vuonna toiminnan painopisteenä olisi hyvinvoinnin ja yhteisöllisyyden kehittäminen. Tämän tavoitteen toteuttamiseksi päätettiin rahoittaa seuraavien toimijoiden esittämiä toimenpiteitä:

 

Palonurmen Vanhempainyhdistyksen kotiseuturetkien toteutusta 2500 eurolla.

 

Nilsiän MLL:n paikallisyhdistyksen toteuttamaa sirkuskoulua 1400 eurolla.

 

Tapahtumaehdotusten osalta järjestäjiä opastetaan hakemaan kaupungin tapahtuma-avustusta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa